Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, en ole oikein varma, että pidänkö tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen lahjoituskohteesta. Yhteisvastuukeräyksen sivuilla sanotaan, että:
Takuu-Säätiö käynnistää yhteisvastuuvaroin Suomessa pienluottohankkeen, jossa myönnetään taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille matalakorkoisia pienlainoja, joiden avulla he voivat saada elämänsä ja taloutensa uudelleen hallintaan.
Ymmärrän tavallaan tämän idean, mutta. Mutta. Mutta.
Olen nimittäin törmännyt näkemykseen, jonka mukaan ylivelkaantumista pitäisi hoitaa samaan tapaan kuin alkoholiriippuvaisuutta. Tämän ajatuksen mukaan, jota esimerkiksi Dave Ramsey USA:ssa puolustaa hyvin voimakkaasti, ylivelkaantumista ei voi eikä saa hoitaa ottamalla lisää velkaa. Tämän ajatusmallin mukaan jopa yhdistelylainat voivat olla haitallisia. Taustalla tässä on ajatus siitä, että yhdistelylainalla hoidetaan vain seurauksia, ei syitä.
Tiedän Suomestakin sen, että hyvin monet pikavippivaikeuksiin joutuneet etsivät vain paikkaa, josta he voisivat saada pikavippiä vaikka heidän luottotietonsa ovat jo menneet. Googlen mukaan Suomessa tehdää joka kuukausi 3600 kappaletta Google-hakua ”pikavippi ilman luottotietoja”. Lisäksi termillä ”lainaa ilman luottotietoja” haetaan myöskin 3600 kertaa kuukaudessa. Sain itsekin vielä viime vuonna aivan käsittämättömän määrän yhteydenottoja joissa minulta kysyttiin, että tietäisinkö pikavippipaikkoja, joista voisi saada uutta pikavippiä vanhojen pikavippien maksamiseksi.
Amerikassa onkin havaittu, että velkavaikeuksien hoitaminen uudella velalla johtaa usein siihen, että heti kun ylivelkaantunut saa järjestelylainan, alkaa hän ottaa lisää velkaa ja kierre alkaa alusta uudeelleen.
Tätä ilmiötä vastaan taistelemaan USA:sta löytyykin esimerkiksi järjestö nimeltään Anonyymiset velalliset (Debtors anonymous), jotka auttavat ylivelkaantuneita aivan samoin kuten AA-kerhossa entiset alkoholistit tukevat nykyisiä alkoholisteja. Anonyymien velallisten mukaan palautuminen pakonomaisesta velanotosta alkaa, kun he lopettavat uusien, vakuudettomien lainojen ottamisen, päivä kerrallaan.
Tätä taustaa varten Yhteisvastuukeräyksen idea on yhtä hullu kuin jos alkoholistien alkoholiongelmaa yritettäisiin parantaa niin, että alkoholisteille jaeltaisiin ilmaista kolmosolutta, jotta he eivät enää joisi niin paljon kossua.
Toisaalta, kyllähän huumeriippuvaisillekin annetaan Subutexia, joten ehkä tämä voi toimiakin.
Jos tämän jutun joku sattuu lukemaan niin heittäkää ihmeessä kommentteja. Mitä olette mieltä? Ovatko järjestelylainat ja matalakorkoiset pikalainat järkevä tapa hoitaa ylivelkaantumista vai onko tuo Anonyymien velallisten ajatusmalli sittenkin järkevämpi?
AA:n periaatteet ovat mielestäni ongelmalliset minkä tahansa ongelman hoitoon (USA:ssahan näitä löytyy kaikkiin riippuvuuksiin ja ”riippuvuuksiin”). Tärkeä osa AA:n 12 askeleen ohjelmaa on oman kyvyttömyyden tunnustaminen ja ongelman antaminen korkeamman voiman haltuun.
Pieni ongelma on siinä, että tällaista korkeampaa voimaa voi olla vähän vaikea löytää, jos sattuu olemaan ateisti, mutta suurempi ongelma on siinä, että tällä tavalla ajattelemalla ei tule otettua itse vastuuta tekemisistään.
Käytännössä korkeampana voimana taitaa toimia nämä AA:n ryhmät, joista riippuvaisena sitten ehkä onnistuu pysymään erossa siitä alkuperäisestä riippuvuudestaan. Vastuun ottamisen opettelu olisi varmaan parempi.
Mitä sitten tulee siihen täydelliseen lopettamiseen velanoton tai alkoholin kanssa. Olisihan se alkoholinkin kanssa parempi, jos sitä oppisi käyttämään kohtuudella, mutta se taitaa olla monille alkoholisteille fyysisesti mahdotonta, joten AA:n tapa tässä on varmaan ainoa oikea. Velanoton kanssa kohtuuden varmaan voisi oppia.
Lainojen vaihtaminen pienempi korkoiseen järjestelyluottoon toki nopeuttaa veloista eroon pääsyä, kunhan samalla oppii järjenkäytön uusien velkojen kanssa.
”Amerikassa onkin havaittu, että velkavaikeuksien hoitaminen uudella velalla johtaa usein siihen, että heti kun ylivelkaantunut saa järjestelylainan, alkaa hän ottaa lisää velkaa ja kierre alkaa alusta uudeelleen.”
Päteekö tämä myös Suomeen? Eikö velkajärjestelyihin joutuneella edelleen ole luottotiedot kelvottomat ja uutta velkaa ei saa?
Kyllähän toi järjestely periaatteessa kuulostaa ihan järjevältä, jos pystyy vaihtamaan pikavippinsä noihin mikrolainoihin varsinkin, jos kyseessä on esimerkiksi liian suuri asuntolaina ja elämiseen ei jossain vaiheessa ole rahat riittäneet. Keskimäärin taitaa toi kulutusriippuvuus kuitenkin vastata riippuvuutta alkoholista, joten ylisuureen kulutukseen ja shoppailunhimoon syyllistyville ei lainaa pitäisi missään nimessä antaa.
Eikös menetelmä ole sama kuin Kreikalle ja vähän samanlaisilla tuloksilla.
Jos liikenteessä autolla törttöilevälle annetaan uusi, hieman turvallisempi auto, niin tuskin se hänen ajotottumuksiin vaikuttaa. Ainahan on mahdollista mennä Anonyymeihin Autoilijoihin, joissa vannotaan, että ”en enää ikinä aja autoa”.
Ehkäpä kaikkein järkevin ratkaisu on opetella liikennesääntöjä ja -käyttäytymistä uudelleen.
Sama velkojen suhteen. Kyse on vain siitä, että velkaa ja rahaa ei osata käyttää, kuten tässä kommenteissakin on tullut esille.
Tiedän, että on alkoholisteja, jotka ovat itse oppineet kohtuukäyttöön. En pidä siksi mitenkään mahdottomana velankäytön opettelua.
Kuten Ossi jo sanoikin, uuden velan myöntäminen on vain seurausten paikkailua. Syyhyn päästään velkaan johtaneen käytöksen uudelleen harjoittamisella.
Pitää vain ensin kysyä, että miksi velkaa on alunperin otettu?
Minulla oli riippana yli 15 vuoden ajan hoitamaton opintolaina ja muita velkoja n. 6000€:n edestä (alunperin velkaa kaikkineen oli ollut noin 15000€ mutta sain neuvoteltua kuluja pois ja maksoin perintäfirmalle 4000€ ansiosidonnaisista, koska työ jossa olin ollut sitä ennen ei ollut täysiaikainen niin en joutunut ulosmittaukseen, mutta ansiosidonnainen sitten laskettiin 100% tuloksi), tuo aiheutti että en pahemmin töissäkään ollut vuosien varrella.
Ja Kela viimeisenä velkojana (eli se loppu 6000€) ei ollut kiva koska Kela haluaa 9% korkoa(sen verran korkoa olisi aika rankkaa lyhennellä) joten kun tammikuussa vuonna 2008 tiesin että aloitan työt maaliskuussa niin eräs ystäväni sai idean että miksen kysyisi kaikilta ystäviltäni pientä summaa rahaa lainaksi ja maksa koko velka pois. No tuumasta toimeen kysyin n. 50 ystävältä, kaverilta ja vähän puolitutuiltakin lainaksi minkä verran vaan ja niistä noin 30 lainasi sen verran että sain kokoon noin 3000€ jolla sain maksettua puolet velasta Kelalle pois ja sitten minulla kävi vähän tuuriakin=eli Kela maksoi minulle takautuvasti päivärahaa monen kuukauden ajalta (olin ollut karenssilla siihen saakka mutta työelämävalmnennus poisti kyseisen karenssin) eli loppujen lopuksi sain velan maksettua kelalle ja ihan ilman korkoja. Ja sitten maaliskuussa kun aloin saamaan palkkaa niin oli helppo maksaa ystävällisille ihmisille velka pois ja jo kesäkuuhun 2008 mennessä olin täysin velaton ja se oli hillitön tunne.
Ja en ole sen jälkeen ottanut mitään lainaa. Haluan pitää itseni isona pyöreänä nollana kuin että olisin velallinen:D
Minulla kävi hyvin ja viihdyn velattomana nyt kyllä haluaisin päästä säästämäänkin;D kun on tämä aika tasapainottelua olla pelkkä iso pyöreä nolla.
Kyllä, Aa:n periaatteet voisivat olla paikallaan. Hyvä idis! Ihmisethän suhtautuvat juuri nimenomaan tiedostamattaan alitajuisesti tunteillaan rahaan, tunteillaan sitä rahaa pyöritetään syvimmiltään eikä AA:n ohjelma perustu siihen että ei itse ota vastuuta vaan TIETOISUUTEEN ja totuuteen itsesään. Korkeampaan voimaan saa uskoa ken tahtoo, mutta siihen ei aa:nen turvaudu raittaana pysyäkseen vaan totuuteen ja tietoisuuteen itsestä. Käsitteet ovat väärin…kerran alkoholisti,aina holisti, joskin raittiina raitis holisti. Velkakierre todellakin tarvitsee havahtumista ei rahaa.
Tuo Takuu-Säätiön takaus nimenomaan edellyttää että velkoja on hoidettu ennen takauksen myöntämistä ainakin 3- 6 kuukauden ajan. Lisäksi vuokrat ynnämuut pakolliset menot on hoidettu. Tiliotteet vaditaan. Lisäksi luottokortit otetaan pois ja luottotietoihin tulee merkintä. Eli Takuu-Säätiön takausta ei todellakaan myönnetä tuosta noin vain. Ensimmäinen toimenpide ylivelkaantuneelle on tietenkin hankkia oma luottokielto ( Saa Suomen Asiakastiedosta)ja ottaa yhteyttä velkaneuvontaan. Kyllä tällä järjestelyluotolla hoidetaan ihan syitä. Velallisen pitää ensin itse skarpata rahankäyttönsä kanssa. Vasta tämän jälkeen tulee yhteiskunta apuun. Mitä ihmeen tekemistä alkoholismin hoidolla on tämän asian kanssa.
Kyllähän asia on niin että jos ennestään on velkoja niin tilanteensa saa vielä huonommaksi ottamalla pikavippejä lainaa netistä. Jos ei aiemmin ole kyennyt maksamaan pois lainojaan niin kohta velkataakka on tuplaantunut jatkuvan lainaamisen ansiosta.
Korkoahan tulee koron päälle runsaasti…
Olen nähnyt dokkarin jossa jenkit leikkasivat saksilla luottokorttejaan ja huusivat perään hallelujaa, meno oli siis kuin herätejuhlissa.
Toivottavasti Suomeen saadaan joku järkevä pikavippilaki, joka joko kieltää ne kokonaan tai estää useamman kuin yhden pikavipin kerrallaan (pikavippirekisteri voisi toimia vaikka hetulla). Muitakin rajoituksia voisi asettaa, esim. pikavippiä ei voisi saada heti tilille, vaan vasta viikon päästä. Maksamattoman pikavipin takaisinmaksu pitäisi sitten suorittaa vaikkapa yhteiskuntapalveluna. Pikavippibisnes on todella kuvottavaa toimintaa, ja näillä konsteilla sitä voisi tehokkaasti rajoittaa.
Itse on ollut aina vaikea ymmärtää varsinkin niitä ihmisiä jotka ovat omalla ylenpalttisella kulutuksellaan aiheuttaneet itselleen suuria velkoja. Eivätkö he voi elää tuhlailematonta ja maltillista elämää niin kuin me säästelijät =)