10 parasta vinkkiä vaurastumiseen

Säästöt
Säästöt

Aloin tänään aamulla pohtia, että mitkä olisivat 10 ehdottomasti parasta ohjettani ihmiselle, joka haluaa vaurastua. Päivän pituisen pohdinnan jälkeen tässä vaurastumisvinkkieni top 10 juuri nyt.

1. Elä alle varojesi

Kaikki säästäminen lähtee siitä, että menojesi pitää olla pienemmät kuin tulojesi. Huomaa, että ei riitä, että tulosi ja menosi ovat tasapainossa. Jos käytät jatkuvasti kaiken minkä ansaitset, miten aiot selvitä eläkkeellä ollessasi?

2. Älä ota lainaa

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kaikki lainat ovat pahasta. Olen mennyt itse niin pitkälle, että aion ostaa jopa asunnon käteisellä. Asuntolainan voi ehkä jotenkin hyväksyä siksi, että valtio tukee edelleen omistusasumista niin avokätisesti.

Lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla, että lainoja otetaan vain sijoituksiin, joiden arvo kasvaa tulevaisuudessa. Auton, veneen, vaatteiden tai viihde-elektroniikan arvo ei varmasti kasva tulevaisuudessa penniäkään ja maksamalla tuotteet lainalla maksat niistä helposti 40 % enemmän kuin jos olisit säästänyt niitä varten ja ostanut ne säästöilläsi.

3. Maksa aina itsellesi ensin

Tavallisesti rahan käytön järjestys ihmisillä on laskut, huvit, säästäminen. Järjestyksen pitäisi kuitenkin olla säästäminen, laskut, huvit. Jos haluat viettää makoisia eläkepäiviä, maksa itsellesin ensin ja pistä nettopalkastasi säästöön 20 %.

Jos tämä tuntuu hurjalta kannattaa muistaa, että valtio jo osittain pakottaa meidät tähän. Suomalaisten palkansaajien tuloista napsaistaan työnantajien toimesta yli 23 % eläkesäästöihin automaattisesti.

4. Kuluta tietoisesti

Suurin osa säästämisoppaista suosittelee budjetin tekemistä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että budjetit ovat perseestä. Mielestäni budjetteja tärkeämpää on kuluttaa tietoisesti.

Jokainen meistä käyttää joka tapauksessa huveihin ainakin parikymmentä prosenttia tuloistaan. Tämä ”huvittelu” voi toki olla piilossa esimerkiksi ruokakaupan kuiteissa (karkit, sipsit, alkoholijuomat), bensiinin hinnassa (kyllä, 2.0-litrainen bensaturbo on huvittelua) tai vuokrassa (käytätkö neliöitä asumiseen vai roinan varastoimiseen?).

Budjetit epäonnistuvat, koska ne ovat epärealistisia. Parempi kuluttaa tietoisesti ja tunnustaa, että huvittelu kuuluu elämään.

5. Älä keinottele

Benjamin Grahamin mukaan sijoitukset lupaavat ”huolellisen arvionkin jälkeen pääoman pysyvyyden ja riittävän tuoton”. Kaikki muu sijoittamiseksi kutsuttu toiminta on keinottelua. Jos sinulla on jo pari miljoonaa eläkesäästöissä, ota toki 20 000 euroa näistä sivuun ja tee päiväkauppaa Nordnetissä. Älä kuitenkaan kutsu tätä sijoittamiseksi.

6. Varaudu yllättäviin menoihin

Jos sinulla ei ole säästössä yhtään rahaa, pienetkin menot aiheuttavat aina sinulle taloudellisen kriisin. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla vararahasto, jossa on 3-6 kuukauden tuloja vastaava summa rahaa. Näiden rahojen pitäisi olla käteisenä tai helposti käteiseksi muutettavassa muodossa.

Dave Ramsey jopa suosittelee, että ennen velkojen maksamista pois tulisi rakentaa vähintään 1000 euron vararahasto.

7. Älä elä toisten rahoilla

Tutkimusten mukaan helpoin tapa estää omaa lasta vaurastumasta on antaa tälle rahalahjoja vielä hänen ollessaan täysi-ikäinenkin. Jostakin syystä ihmisen psykologia toimii niin, että ihmiset, jotka elävät toisten rahoilla eivät ikinä itse vaurastu.

Jos siis elät jonkun toisen rahoilla ja haluat vaurastua, lopeta toisten rahoilla eläminen.

8. Opettele korkolaskenta

Tämä vinkki on kauhean tylsä ja matemaattinen. Fakta kuitenkin on, että korkolaskenta on sijoittamisen ja säästämisen ymmärtämisen perusta. Yritä tutustua ainakin diskonttolaskentaan ja nykyarvolaskentaan.

Tärkeimmät perusteet ovat lyhyesti:

  • Rahan arvo alenee koko ajan. 100 eurolla saa kymmenen vuoden päästä paljon vähemmän kuin nyt.
  • Lainan hinta on sen korko. Jos ostat 1000 euron laajakuvatelevision osamaksulla, päädyt maksamaan siitä helposti yli 1500 euroa.
  • Pienilläkin lainakoron eroilla on iso merkitys kun laina-aika on pitkä. 0,5 prosentin ero tyypillisen asuntolainan korossa tarkoittaa yli 20 000 eroa takaisin maksettavassa summassa.
  • Korkoa korolle -ilmiö auttaa sinua säästämään rahaa. 10 000 euron talletus kasvaa 2 % korollakin 10 vuodessa 12 000 euroksi.
9. Hanki lisätuloja

Tyhjästä on paha nyhjäistä. Jos tulosi ovat pienet ja haluat rikastua, sinun on pakko kasvattaa tulojasi. Tulojen kasvattamiseen on ääretön määrä erilaisia tapoja. Perinteiset tavat ovat itsensä kouluttaminen, palkankorotuksen pyytäminen ja sivutoimiseksi yrittäjäksi ryhtyminen.

10. Säästä automaattisesti

Itselle ensin maksaminen ja alle varojen eläminen ovat hienoja konsepteja, mutta käytännössä suurin osa meistä käyttää kaiken sen rahan mikä tilille tuleekin. Tämän vuoksi on parasta tehdä säästämisestä automaattista.

Nämä olivat ne kymmenen vaurastumisvinkkiä, jotka tulivat päähäni ensimmäisenä. Laittakaa kommenttia tulemaan!

11 kommenttia

  1. Joissain tilanteissa esimerkiksi autoa ostettaessa saattaa tarjouksena saada lainaa halvemmalla kuin riskitön korkotaso on. Jos lainaa saa nollakorolla, kannattaa mielummin ottaa laina ja sijoittaa rahat, minkä jälkeen voi nauttia arbitraasista. Asuntolainan kanssa kannattaa huomioida, että suurimmalla osalla asunnon käteisellä ostaminen tarkoittaa pidempää asumista vuokralla. Yhtiövastike + asuntolainan korot yleensä tulee halvemmaksi kuin vuokralla asuminen, vaikka valtio ei tukisikaan korkojen maksua.

    Ei laina lähtökohtaisesti huono asia ole, mutta vaatii ajattelua ja itsekuria, mistä muissakin kohdissa yleisellä tasolla on kyse.

    1. It stays on for 7 years.You can’t remove it unelss it is incorrect. Then you can file a dispute. Any credit repair place that tells you they can fix it is lying and will charge you money to basically do nothing. You’re stuck with it for a while.You can, however, start doing things to improve your credit score.Pay all bills ON TIME. Late payments kill you.If you still have a credit card, use it fairly regularly but pay the entire amount off when the bill comes. Those regular payments will help you but you have to pay it on time.Reduce any other debt you have. If you still owe credit cards, pay more than the minimum monthly payment. If your cards are maxed out, it’s hurting your score. Get them paid down to below 30% of your credit limit and don’t run them up again.After a period of time of regular payments and getting your debt reduced, your score will start going back up. The foreclosure is going to stay there for a while though.

  2. Mulla on ongelma / kysymys, johon en ole löytänyt selkeää vastausta. Se vähän liittyy tähän aiheeseen. Olen kerännyt vararahastoa 10 000 euroa. Raha nököttää etutililläni, jossa on noin yhden prosentin korko. Mulla on vuosia ollut muutama satanen Tapiolan Maailma 20 -yhdistelmärahastossa ja siellä summa on kivasti kasvanut vuosien saatossa. Suhteessa paljon paremmin kuin tililläni makaava raha.

    Ja nyt tulee se kysymys. Kannattaako tuo koko summa tunkea kerralla tuonne rahastoon ja tuottaisiko se siellä paremmin? Vai onko epäkannattavaa laittaa isompi kertasumma silloin, kun rahastolla menee tosi hyvin? Eli vähenisikö vararahastoni sitten, kun rahaston alamäki alkaa? Pitääkö odottaa, että käyrät hipoo pohjamutia ja hypätä silloin kyytiin?

    Käsittääkseni rahastosta rahat saa ulos yhtä kätevästi kuin tililtäkin, jos vaikka joudun työttömäksi. Työsuhde-etuna minulta ei peritä rahastoista merkintä- tai lunastupalkkioita. Hah, alalla siis töissä, mutta ihan pihalla näistä jutuista 😀

  3. Hyviä vinkkejä, mutta jotenkin vaivaamaan jäi seuraava:

    ”Suomalaisten palkansaajien tuloista napsaistaan työnantajien toimesta yli 23 % eläkesäästöihin automaattisesti.”

    Tosiasiallisesti, TyEL maksua maksaa työnantaja yli 17 % ja työntekijä osuus on noin 5%. Eläkevakuutusmaksua ei siis peritä työntekijältä (paitsi tuo 5%) vaan se on työnantajalle jäävä lisäkulu palkan lisäksi.

  4. 2. Älä ota lainaa
    Hmmmm olen jo aikaisemminkin huomioinut että olet kovin lainavastainen, mutta silti sivustosi on täynnä pikavippilinkkejä. Ymmärrän kyllä että ihmismieli on heikko ja saat provision kun joku niitä sivustosi kautta ottaa. Tosin aika kaksinaismoraalista minusta kuitenkin kun kaveri ”saarnaa” toista ja samaan aikaa on toiveissa että joku toinen tekisi sen jotta pääsisi siitä hyötymään. Vastinettasi tähän odottaen.

  5. ”Korkoa korolle -ilmiö auttaa sinua säästämään rahaa. 10 000 euron talletus kasvaa 2 % korollakin 10 vuodessa 12 000 euroksi.”

    Tässä on pienehkö asiavirhe. ”Kymppi” muuttuu 12 000 euroksi 2% korolla ILMAN korkoa korolle laskentaa, eli joka vuosi tulee 10 000 x 0.02 = 200€ korkoa, jolloin 10 vuoden päästä korkoja on kertynyt 2000€.

    Jos taas korko tilittyy kerran vuodessa ja sillekin lasketaan korkoa saadaan kymmenessä vuodessa 12 189,94€, eli korkoa korolle ilmiö tuotti vain 189,94€, masentavan vähän oikeastaan..

  6. Vähän kategorista, että ”laitetaan raha poikimaan”. Jaa mihin, kysyn mä? Nykyään ei mistään saa mitään tuottoa, EU:kin kun vielä romahtelee liitoksissaan. Ehkä se sitten olisi parasta ostaa vaikka ns. ökyauto, siitä saisi tuottoa hyvän mielen muodossa?
    -nimimerkki parisataa tonttua nollakorkoisella tilillä jo kolmatta vuotta

  7. Tällä hetkellä reaali-inflaation takia on taloudellisempaa omistaa edullista lainaa, koska inflaatio syö pääomaa melkein nopeammin kuin tuotto sitä pystyy tuottamaan. Reaalituottokorko on n. 2% ja inflaatio 3%. Tuotosta kun vähentää verkon jää reaalituotoksi 1,7%.

    Jos kyseessä on asuntolaina, niin inflaation hyöty kasvaa korkovähennyksellä lisättynä takia sellaiseksi, että säästämisen tuotto on jotakuinkin puolet huonompi.

    Kun katsoo euron suhteellisia kurssilaskua muita valuuttoja vastaan on helposti nähtävissä inflaation tuplaantuminen, mutta tämähän näkyy vasta ensi vuonna tilastossa.

    Paras sijoitusvaihtoehto tässä on ottaa maksimaalinen markkinakorkoinen laina pienellä marginaalilla ja sijoittaa se esim. kultaan, joka jotakuinkin säilyttää arvonsa ulkoisessa valuutoissa.

  8. Petteri Räty: Teoriassa näin, mutta fakta on, että suurin osa nollakorkoisen lainan ottaneista ei maksa lainaansa takaisin ajoissa. Jos tähän riittää itsekuri niin siitä vaan, mutta ei tuolla operaatiolla kyllä rikastumaan pääse. Itse pidän helpompana jättää se laina ottamatta vaikka korko olisi kuinka nolla prosenttia.

    ZEN69: Näinhän se on.

    Osmo: Kolme vuotta sitten USA:n pörssin S&P 500 yleisindeksiin sijoitettu 200 000 euroa olisi kasvanut tässä ajassa 277 630 euroon. Tuotot ovat tällä hetkellä historiallisen kovia.

    Finoxy: Henkilökohtaisesti en pidä velkavivun käyttöä sijoittamisena vaan keinotteluna. En pidä myöskään kultaa sijoituksena vaan keinotteluna.

    Alhaisten korkojen ja inflaation yhdistelmä on hyvä asia niille, joilla asunto- tai opintolainaa sattuu olemaan.

    En itse ole lähdössä tuolle linjalle, mutta jos keinottelu tuntuu omalta jutulta niin mikäs siinä.

    Oma riskiaversioni on noihin juttuihin turhan korkealla.

  9. Kävin keväällä Alexandria pankissa automaattista säästöä miettimässä, mutttta jos tuotto on -5% ei se oikein innosta, euron tlanne tilanne pitää ratketa oikeasti suuntaan tai toiseen ennenkuin muutun lainaajasta sijoittajaksi.

  10. @Markus Ossi: Tuo väite siitä, että valtaosa nollakorkoisten lainojen ottajista ei maksa lainaansa ajoissa on hatusta vedetty väite, ei mikään fakta. Ja nollakorkoiset lainathan ovat pääosin lyhyillä koroilla, joten ne voi maksaa vaikka kerralla pois, jos on nollakorkojen aikaan ehtinyt kerätä säästöjä riittävästi. Esimerkiksi normaalin asuntolainan voi maksaa kerralla pois ilman mitään ylimääräisiä maksuja, vaikka olisit ottanut lainan kuukausi aiemmin. Itsekin aikanaan maksoin opintolainan pois 2 vuodessa, vaikka se oli sopimuksessa 15 vuoden laina, aina saatuani ylimääräistä rahaa tein ylimääräisen lyhennyksen lainaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.