Johdonmukaisuus ja ajankäyttö

Johdonmukaisuus
Johdonmukaisuus

Olin eilen illalla puoli kahdentoista aikaan jo kohtuullisen väsynyt, mutta koska olin aloittanut katsomaan yhtä tv-sarjaa ajattelin, että katson nyt tämän loppuun kun kerran aloitinkin. Muistin kuitenkin Tim Ferrissin 4 tunnin työviikko -kirjasta lukemani vinkin johdonmukaisuuteen liittyen.

En muista tarkkaa kohtaa, mutta Tim Ferriss selitti asian niin, että joskus meidän ihmisten tarve olla johdonmukaisia ajaa meidät tekemään typeriä päätöksiä. Epäjohdonmukaisuus kun yhdistetään kaikenlaisiin pahoihin asioihin ja taisi olla niinkin, että esimerkiksi johtajan ideat saavat olla vaikka kuinka typeriä, mutta kunhan hän on johdonmukainen, alaiset kyllä tottelevat jupisematta.

Tämä eilinen oli hyvä esimerkki siitä, miten tarpeeni olla johdomukainen ajoi minut kohti typerää päätöstä. Vaikka olin jo viisitoista minuuttia sitten huomannut, että en pitänyt kyseistä tv-sarjasta yhtään ja olin väsynyt, en silti mennyt nukkumaan vaan jatkoin katsomista kun kerran olin päättänyt niin.

Voisin heittää tähän kohtaan jonkun listan tilanteista, joissa johdonmukaisuus ajaa meitä typeriin päätöksiin, mutta heitän sen sijaan oman käytönnönläheisen vinkkini. Jos huomaat, että tv-sarja tai leffa ei ole kovin hyvä ja voisit tavallaan mennä jo nukkumaan, mutta haluaisit nähdä miten leffa / tv-ohjelma päättyy, lue juoni netistä.

Eipähän mene enää ainakaan omaa elämää hukkaan ainakaan tuon sarjan parissa.

Ps. CIA-agentin teoria oli oikea.

Tekijä: Markus Ossi

Markus Ossi on Helsingin kauppakorkeakoulusta valmistunut ekonomisti. Markus on opiskellut rahoitusta HEC Montréalissa ja markkinointia ESC Reimsissä. HEC Montréalissa hän opiskeli sijoitusportfolioiden hallintaa, johdannaisinstrumenttien hinnoittelua sekä kaupankäyntiä rahoitusmarkkinoilla. ESC Reimsissä hän opiskeli markkinointia sekä brändien hallintaa. Markus on ollut säästämisen ja sijoittamisen asiantuntijana mm. Huomenta Suomessa, Kuningaskuluttajassa sekä Jenny+ -ohjelmassa.

Yksi ajatus artikkelista “Johdonmukaisuus ja ajankäyttö”

  1. 🙂 Hauska aihe ja niin tuttua! Tuollaisesta käytöksestä olen yrittänyt opetella pois
    . Aikanaan oli pakko lukea kaikki kirjastosta lainaamani kirjat, vaikka olisivat olleet miten pitkästyttäviä tahansa. Nykyään lainaan ison kasan kirjoja kerralla, jotta voin suosiolla siirtyä seuraavaan, ellei kirja miellytä.
    Telkkaohjelmat katson enimmäkseen areenan, ruudun tai katsomon kautta netistä (tai tuubin laittomia latausleffoja), jolloin voi kätevästi “kelata eteenpäin” ja katsella vain highlightit 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.