
Käytin viime viikonlopun siivoten lämmintä varastoamme. Vaikka muutimme uuteen asuntoomme jo 1,5 vuotta sitten, on meillä edelleen paljon tavaraa järjestelemättä laatikoissa muuton jäljiltä. Tuossa siivoamisessa oli hyviäkin puolia (löysin neljä kadonnutta tavaraa), mutta kyllähän tuo oli aika stressaavaa touhua. Oli jonkin verran turhauttavaa taas kerran huomata, että kuinka paljon rahaa olen aikoinaan pistänyt joihinkin tavaroihin, jotka makaavat nyt varastossa lähes käyttämättöminä odottamassa sitä, että joskus ehtisin saada ne myytyä jollekin.
Meillä varastossa vievät tilaa erityisesti:
- vanhat vaatteet ja kengät
- vanhat matot
- joulu- ja pääsiäiskoristeet
- vanhat huonekalut
Näistä eniten sapettavia ostoksia ovat kalliit vaatteet, joita ei ole tullut ostamisen jälkeen sitten oikeasti pidettyäkään päällä. Löysin varastosta esimerkiksi yhdet Leviksen nahkakengät, jotka maksoivat muistaakseni 129 euroa. Muistan hyvin, että päätin tuolloin, että teen kerrankin päätöksiä nopeasti ja panostan oikeasti hyviin kenkiin. Menin paikalliseen laadukkaaseen kenkäliikkeeseen ja ostin kerralla peräti kahdet hieman kalliimmat kengät. Hieno idea, mutta molemmat kengät osoittautuivat yhtä numeroa liian pieniksi. Toiset ovat isälläni ja toiset ovat olleet varastossa odottamassa, että laitan ne myyntiin Huuto.net:iin. Hyvä suunnitelma, mutta ostin nuo kengät vuonna 2003. Ärsyttävintä tässä on, että tuo ostos on ärsyttänyt minua nyt 10 vuoden ajan joka kerran kun käyn varastossa. Näiden kenkien lisäksi minulta löytyy kokonainen iso pahvilaatikko täynnä väärän kokoisia tai epäsopivia housuja ja paitoja, jotka ovat kutistuneet ensimmäisessä pesussa käyttökelvottomiksi.
Sen lisäksi, että meillä on vielä varasto siivoamatta on meillä edelleen asuntomme kalustaminen ja tavaroiden laittaminen paikoilleen melkoisessa vaiheessa. Meillä on ollut nyt vuoden verran yhdessä huoneessa sekalainen määrä sekalaisia tavaroita läpinäkyvissä muovilaatikoissa. Kävin näitäkin laatikoita läpi ja tuolta sai onneksi aika paljon tavaraa heitettyä roskiin. Tuollakin on kyllä edelleen kaikkea, jonka hoitaminen tuntuu aina vaan venyvän ja venyvän.
Näissä sisässä olevissa laatikoista tuskaa tuntuu tuottavan vanha elektroniikka, joka pitäisi saada ”hoidettua eteenpäin”. Erityisen kinkkisiä tuntuvat olevan nuo pahuksen valokuvat. Laskin, että minulla on kolme perinteistä filmikameraa, kolme digitaalikameraa ja neljä vanhaa kannettavaa tietokonetta. Kaikki nämä pyörivät nurkassa vain siksi, että niissä on sisällä valokuvia, jotka pitäisi saada jotenkin niiden sisältä talteen. Näissäkin hullua on, että näiden esineiden näkeminen saa aina aikaiseksi sellaisen stressireaktion kun alan ajatella, että jos olisin vain myynyt nämä heti kun ne muuttuivat tarpeettomiksi niin niistä olisi voinutkin saada jotakin rahaa. Vanhojen kännyköiden määrää en halua edes ajatella.
Jos näissä tavaroissa ei ole tarpeeksi tuskaa niin viimeistään tuo asunnon kalustaminen saa verenpaineeni nousemaan. Meillä on kyllä jonkinlainen yhteinen ajatus siitä, että millainen lopputuloksen pitäisi olla, mutta minun makuuni homma on kyllä hidasta kuin nälkävuosi. Prosessia ei varmasti edistä yhtään tämä minulta löytyvä halu säästää sekä kohtuullisen voimakas perfektionismi. Luontoni ei vain siedä ajatusta siitä, että käyttäisimme 1000 euroa johonkin Kiinassa tehtyyn roskasohvaan tai 1500 euroa oikeastaan mihin tahansa kirjahyllyyn.
Olenkin katsellut melkoisen kateellisena näitä television sisustusohjelmia, joissa joku tulee asuntoon ja ehdottaa tilaan sopivia maaleja, mattoja, verhoja ja huonekaluja. Ajatus siitä, että joku miettisi nämä asiat puolestani valmiiksi ja ehdottaisi jotakin valmista ratkaisua tuntuu jotenkin älyttömän helpottavalta ja rauhoittavalta. Sadan päätöksen sijasta päätöksiä tarvitsisi tehdä vain yksi ja 4o eri huonekalun sijasta voisin valita parista, kolmesta vaihtoehdosta, jonka plussat ja miinukset minulle kerrottaisiin valmiiksi puolueettomasti. Vielä kun sisustussuunnittelija osaisi katsoa tätä kokonaisuutta käytännöllisyyden kannalta niin, että huonekaluja ei olisi valittu pelkän ulkonäen perusteella vaan niin, että asuntomme ja siellä olevat esineet tukisivat elämäntyyliämme ja tekisivät elämästämme miellyttävämpää.
Vielä kun joku maksaisi tuon kaiken.
Hyvä kirjoitus tavaroiden paljoudesta ja epäjärjestyksestä, eikös niin sanota että kaaos synnyttää lisää kaaosta! Huonekaluilla on järjestyksen ja kurinalaisuuden kannalta yllättävän iso merkitys – oloa ja stressiä helpottaa kummasti kun kaikilla tavaroilla on etukäteen mietitty paikka ja ne myös löytyvät sieltä. Viimeiseen kappaleeseen pakko mainita, että kalustesuunnitelma ei maksa kovin paljoa (muutama sata euroa sisustussuunnittelijan toimesta) ja takaisinmaksuaika molempien rahan & mielenrauhan muodossa on hyvin lyhyt oman kokemuksen perusteella.
Vanhat vaatteet surutta kierrätykseen. Kukaan ei maksa kutistuneista lumpuista mitään! Kokeilkaa. Kummasti alkaa hengitys kulkea paremmin.