Jouluolut 2013 -vertailu

Jouluolut 2013 -vertailu
Jouluolut 2013 -vertailu

Minun on pitänyt jo muutaman vuoden ajan toteuttaa tänne blogiin kattava jouluoluiden vertailu ja viimein tänä vuonna otin tämän asiakseni. Ostin vertailua varten kaikki eri jouluoluet, mitkä täältä Hämeenlinnan kaupoista ja Alkoista löysin. Kaiken kaikkiaan varsinaisia jouluoluita löytyi 26 kappaletta. Testiin valikoitui mukaan myös kolme muuta olutta. Oluiden suuresta määrästä johtuen testi järjestettiin kahdessa erässä. Maistelijoina toimi sekalainen seurakunta ystäviäni. Testin toteuttamisessa avusti omaa olutblogia pitävä ystäväni. Erityiset kiitokset hämeenlinnalaiselle Olutravintola Birgerille, joka antoi käyttöömme tasting-lasit.

Testin yhteenvetona voisi todeta, että ammattilaisiin ja amatööreihin vetosivat selkeästi erilaiset oluet. Monet intohimoisen olutharrastajan mielestä erinomaiset oluet olivat tavallisten tallaajien mielestä juomakelvottomia. Yllättävän suuri osa nimenomaan testin kalliimmista ja vahvemmista oluista päätyikin viemäriin. Jouluolutta valitessa kannattaakin miettiä tarkkaan omaa makua ja käyttötarkoitusta. Jos tavoite on löytää hieman parempi olut kinkun kanssa juotavaksi, pitäytyisin itse lagereissa. Kotikalja tai ykkösolut ei ole oikeasti myöskään mikään hullumpi vaihtoehto.

Vertailun tulokset on koottu alla näkyvään taulukkoon. Vertailun kolmen kärki oli:

  1. Ayinger Winter Bock
  2. Kasteel Winter 11
  3. Ridgeway Criminally Bad Elf

Vaikka arvosanojen keskiarvon perusteella Ayinger Winter Bock olikin testin voittaja, testiryhmän ehdoton suosikki oli kuitenkin Kasteel Winter. Jopa testiryhmässä mukana ollut ”oluenvihaaja” ilmoitti tätä olutt maistettuaan, että voisi hyvinkin juoda tätä. Eräs testiryhmän jäsen kävikin heti testiä seuraavana päivänä tyhjentämässä paikallisen Alkon tästä herkusta.

Testin Top 3 -oluet soveltuvat kuitenkin makunsa ja alkoholimääränsä vuoksi ehkä enemminkin jouluaterian huipennukseksi kuin kinkun kanssa tai saunassa juotavaksi. Tähän käyttöön parhaat olivat omasta mielestäni lagerit eli Olvi Jouluolut Tumma ja Samuel Adams Winter Lager. Olvi Jouluolut Tumma olikin testin hinta-laatu -suhteeltaan selvästi paras olut ja täten ”tarkan markan valinta”.

Jouluolutvertailun tulokset
Jouluolutvertailun tulokset

Seuraavassa sitten kunkin oluen yksittäiset vertailut. Joistakin oluista oltiin samaa mieltä, joistakin eri mieltä ja osa oluista kirvoitti testiryhmän jäsenistä melkoisia analogioita.

Aecht Schlenkerla Eiche
Aecht Schlenkerla Eiche

Aecht Schlenkerla Eiche (8,0 %)

Savu haisee, erittäin turpeinen, palvikinkku. Haisee viskille. Tamminen maku. Savusauna, keskellä Punkalaidunta. Todella miedon makuinen tuoksuun verrattuna. Odotti paljon vahvempaa. Vähän tulee viski mieleen, vähän liian lähellä viskiä. Alkaa maistua viskille, ei yhtään hyvää. Haluaisi olla viski, yritetty jotain, jääty puolitiehen. Ei jatkoon.

Arvosana: 3

Ayinger Winter Bock
Ayinger Winter Bock

Ayinger Winter Bock (6,7 %)

Paahteinen. Maltainen. Jännä. Ihan ok. Vähän tuju. Väkevä kotikalja. Paahteinen, kahvinen. Vähän kermaa. Vahva aamukahvi. Ruoan kanssa maistuu ihan kotikaljalle. Erittäin pehmeä hiilihappoisuus. Ruoan kanssa menee aivan loistavasti. Ei moitittavaa. 5/5, ostaisin.

Arvosana: 4,5

Erdinger Schneeweisse
Erdinger Schneeweisse

Erdinger Schneeweisse (5,6 %)

Vaahto on kuin 16-vuotias lukiolaispoika tyttöjen saunaillassa. Vanha purukumi, joka on napattu kengänpohjasta tai pöydän alta. Pieni pettymys, odotin enemmän. Laimea. Olut, joka rauhoitti tunnelman. Nautittava. Ihan kuin olisi nuollut purukumia asfaltista.

Arvosana: 2

Fuller's Old Winter Ale
Fuller’s Old Winter Ale

Fuller’s Old Winter Ale (5,3 %)

Kuiva, 70-lukumainen jälkimaku. Olen pettynyt. Hippimäinen. Ei ole hyvää, liian kitkerää. Ei maistu. En pitänyt yhtään. Hapanta olutta. Liian kitkerä. Siihen nähden mitä sen pitäisi olla, se oli valtava pettymys. Tätä voisi juoda baarissa jos haluaa juoda vain yhden oluen.

Arvosana: 2-

Gouden Carolus Christmas
Gouden Carolus Christmas

Gouden Carolus Christmas (10,5 %)

Tuoksussa on anista ja lakritsaa. Tulee pastis mieleen tuoksusta. Yskänlääkkeen tuoksu. Ihana lakritsin tuoksu. Alku-lakritsi. Limaa irrottava yskänlääke. Hopeatoffee. Hopeatoffee! Vähän kuin Juhani Tamminen olisi päässyt New York Rangersin päävalmentajaksi, jotenkin niin oikein mutta… Anista ja silti fenkolia. Jos olisi lakritsikossu. Vähän mentolia. Raikas lakritsa. Risteytetty lakrista. Vähän kuin fisukossu. Vähän kuin Resilar, en tykkää. Sopii jollekin, joka ei tykkää kaljasta. Yksinkertaisesti tosi pahaa. Ei maistui kalja-kaljalta, mutta silti pahaa. Tätä kun juo olet ongelmissa. Jägermeister, joka on lantrattu… Resilarilla! Jägermeisterin laiha versio. Lasten versio. Lapset tykkäisi tästä. Olut lasten mieleen. Maisteluolut, haastaa juojansa. Pällitesti, ostat kaverille, joka luulee tietävänsä jotain. Ei ole sitä miltä näyttää. Yrittää olla liian fiksu, tää on oikeesti tyhmä kaveri. Haastaa oikeasti juojan. Luulisi tilanneensa Jägerbombin. Yllättää! Suoraan sanoen ottaa väkisin ja nopeesti ja olet yllättynyt siitä. Tyyppi, joka varjostaa sua kotiin, mutta ei lyökään sua. Suuri mysteerilaatikko. Pandoran lipas. Sä tulet joko nauttimaan tästä tai et. Vähän kuin pommia purkaisi. Lastenmielinen. Lempeä, mutta siinä on alkoholia. Freudin näkötesti, näetkö tässä kuvassa parrakkaan miehen vai alastoman naisen. Vähän kuin rokahtava teinipillu. Vähän kuin suklaaboksi, ei tiedä mitä saa. Vähän kuin purkaisi pommia darrassa.

Arvosana: 3

Harviestoun Mr Sno'balls
Harviestoun Mr Sno’balls

Harviestoun Mr Sno’balls (4,5 %)

Vaahto on helvetin nopea. Aivan jääteen näköistä. Hedelmäinen tuoksu. Vaahto on kuin mehua. Ensituntuma kuin lapsuuden karkeissa. Makea. Mieleen tulee juhannus eikä joulu. Pullon etiketissä on raiskattu kaikkien rakastama lumiukko. Vähän kuin jääteetä ja Koffia. Epäolutta, ei näytä kaljalta eikä maistu kaljalta. Kuin vihdottu nainen saunan jälkeen.

Arvosana: 2,5

Huvila Arctic Circle Ale
Huvila Arctic Circle Ale

Huvila Arctic Circle Ale (7,3 %)

Palasin lapsuuteen. Jäätelöauton toffeeveneet. Suklaata, kahvia, yrttejä. Sauhupirtin karkkitiski. Häviää tosi nopeasti, tosi hyvä. Pikkuisen katajaa. Aika helppo. Ei halua tappaa sua. Vahva ja lempeä. Helppo tonttutyttö, joka poistuu aamulla ilman erillistä kehotusta. Ei tarvitse mennä kolisteleen kattiloita, että ottaako puuroa. Ei yritä ylimääräistä. Tuhti, makea, mallas. Maanantaipalaverissa suunniteltu jouluolut. Vähän kuin vahva kotikalja. Samaa makua, enemmän voltteja. Suutuntuma keskitäyteläinen. Maku on pitkähkö, ei katoa heti suusta. Kuin vetäisi valot pois katkaisimesta verrattuna äskeiseen. Hentoa SM-seksiä. Keskiluokkaisen perheen perus-Cosmopolitan -vinkkejä. Ottaa otteen, mutta hellästi. Liian tuttavallinen ote, ei mitään jännää. Pikkuisen paksu. Ei erityisen paksu. Aika paljas lopulta. Suomalainen, rukiinen. Ei saa laittaa liikaa voita päälle kun ei ole varaa. Niukka, ei mitään ylimääräistä. Isä vetää turpiin jos laittaa liikaa voita. Jorma Uotisen ja Riku Niemisen yhteinen poikalapsi.

Arvosana: 3

Kapuziner Winter-Weissbier
Kapuziner Winter-Weissbier

Kapuziner Winter-Weissbier (5,4 %)

Tuoksuu villisialle. Erittäin makea, banaanimainen tuoksu. Mä tykkään. Pullosta tulee heti hyvä mieli. Maku on päällekäyvä. Raiskaava vehnäolut. Tätä ei voi juoda paljoa, mutta tää on tosi hyvää. Menee varmaan kalan tai schnitzelin kanssa. Vähän kuin silliä tunkisi nenään. Väri on aika samea, simamainen. Hapokas. Mä en kyllä maista hedelmiä tässä. Banaanihan maistuu heti läpi. Etiketin perusteella raikas after-ski -olut. Raikas banaanimössö. Munkin vieno hymy etiketissä saa hyvälle tuulelle. Makea, kuiva, banaani. Pesuaineen sivumaku. Ruotsinlaivan matto. Haisee glyseriinikäsirasvalta. Koffia ja Pepsi Maxia, pesuainetta sivumauksi. Haisee savukalalle, joka on pesty vanhojen ihmisten vihreällä palasaippualla. Paras kalja tähän mennessä.

Arvosana: 2

Kasteel Winter 11
Kasteel Winter 11

Kasteel Winter (11 %)

Kumma savu, mätä savu, kuin polttaisi jotakin. Savuisa. Viettelevä. Savu on positiivinen asia, tykkään siitä yleensä. Mä tykkään tästä melkein. Mä tykkään tästä, oho! Suklaista, makeutta, paahdetta. Mokkaa. Brunbergin mokkasuukot. Petollista. Paahtoleipää ja kahvia. Alkoholi on hyvin jemmassa. Vähän kuin Fazerin violetti suklaa, jossa on rusinaa seassa. Kuivattua hedelmää, suklaata, kylmää kahvia. Mokkapalan päällinen. Savusauna. Näistä ihan hyvää, joo. Tämän kanssa voisi toimia kermapohjainen tiramisu, vähän pistaasia ja suolaa sekaan. Dajm-jäätelö tai Sacher-kakku voisi toimia tämän kanssa. Suklaarusinat toimisi tämän kanssa. Tosi hyvä tekniikkademo, näitä voisi ottaa yhden illassa, mutta ei enempää.

Arvosana: 4

Kulmbacher Eisbock
Kulmbacher Eisbock

Kulmbacher Eisbock (9,2 %)

Mitäänsanomat vaahto. Maku oli positiivinen yllätys. Lakritsin tai toffeen tuoksu. Alku-karkit. Vähän kuin hyökkäävä puolustaja. Näyttää hyvältä, mutta ei toimi. Salmari. Yskänlääke. Vähän mämmiä. Maku hyökkää jotenkin. Yllättävän terävä. Limainen. Aika hapokas. Parempaa kuin Koff. Jos kaljaa saisi hanapakkauksesta se olisi tällaista. Väkevä ja… tota, väkevän hyökkäävä. Laittaa irvistelemään. Ihan kuin olisi tarkoitettu laimennettavaksi. Tähän jos laittaisi 2/3-osaa vettä tai mitä tahansa ainetta. Ei joisi vapaaehtoisesti. Tippakin riittää.

(Viemäriin meni kolme lasia.)

Arvosana: 1,5

La Winter Ale
La Winter Ale

La Winter Ale (8,3 %)


Pehmeä, paljon makuja. Hyvä hapokkuus. Maistuu limsalta. Tasapainoinen. Tämä on kyllä hyvää. Näyttää teeltä. Maistuu marjoilta. Alkoholi tuo makeutta. Metallinen jälkimaku tulee suuhun. Ensimmäinen olut, missä hinta-laatusuhde on kohdillaan. Liian makea. Sopii hyvin laatikkojen kanssa. En joisi puolta litraa, liian makeaa. Sekametelisoppa. Maistuu tetsaukselle. Maistuu ekaa kertaa makealle, tummalle oluelle.

(Vittu laita vitonen sinne! Tämä on kyllä helvetin hyvää olutta.)

Arvosana: 3+

Lapin Kulta Luomu Jouluolut
Lapin Kulta Luomu Jouluolut

Lapin Kulta Luomu Jouluolut (4,6 %)

Tuoksu on tumma ja maltainen. Yllättävän hyvä. Onneton jälkimaku. Maistuu jollekin, ei jää mitään jälkimakua. Kuiva. Suuhun jää metallinen maku. Koffia jossa on valkosipulia joukossa. Ei ole pahaa. Ei pidä valittaa kun saa ilmaiseksi.

(Jäi juomatta yhdeltä maistajalta, koska oli parempaakin tulossa.)

Arvosana: 1+

Lübzer Bock
Lübzer Bock

Lübzer Bock (7,0 %)

Vaahto on vähän pettymys. Makea. Hiukan vetinen. Enemmän kesäinen. Tässä on hyviä hetkiä, mutta oudon epätasainen. Pehmeämpi kuin äskeinen. Petollista kuin booli. Paranee loppua kohti. Joko olut asettuu tai itse asettuu. Laiha hedelmä. Kitukasvuinen päärynä. Tässä maistuu nousuhumala. Saunan lauteilla kannattaa kiskoa tällaista.

Arvosana: 3

Mikkeller Hoppy Lovin' Christmas
Mikkeller Hoppy Lovin’ Christmas

Mikkeller Hoppy Lovin’ Christmas (7,8 %)

Tääkin on tällainen, että aamulla tietää mitä on juonut. Haisee aika pahalle. Haisee pahalta. Mehukattia ja Koffia tai jotain paskaolutta sekaisin. Ihan liian kitkerää. Tässä vaivaa mua jokin. En ole tarpeeksi humalassa tämän juomiseksi. Juojan pitäisi olla humalainen. Tässä on vähän omenaa. Haju on välillä hirveä, välillä hyvä. Vähän mangoa tuoksussa. Mango! Tulee mieleen siideri ja mä en tykkää siitä yhtään. Humalaisen oluen ystäville. Tulee joku Punk IPA mieleen. Tekninen olut, ei ensikertalaiselle, ei sovi joulupöytään. Liian vaikea. Vaatii juojalta enemmän. Heitän menemään.

Arvosana: 2

Neuzeller Pilsner Winter 13/14
Neuzeller Pilsner Winter 13/14

Neuzeller Pilsner (4,8 %)

Mitäänsanomaton. Mieluummin juo kuin Lapin Kultaa. Kuiva, helppo, raikas. Peruspilsneri, ei yllättävä millään tavalla. Maistuu Koffin oluelta. Soveltuu juomapeleihin. Väri kirkas.

Arvosana: 3-

Nobelaner Talviolut
Nobelaner Talviolut

Nobelaner Talviolut (4,5 %)

Tuoksuu vähän ulkohuussille. Puhdas bajamaja. Liberotehtaan tuotekehitysosasto. Paska haisee pikkuisen, sellainen vauvanpaska. Steriili vaippa. En pitänyt yhtään. Vittu. Paskaa. Kauheaa. Tuoksuu tummalle oluelle. Villasukka, mikä on tehty häpykarvoista. Tölkin ulkonäkö on erittäin vaatimaton. Sopii ruokapöytään, ei ensikertalaisille. Sopii kuin sterilisaatio. Ei tää niin huonoa ole. Pitää vain juoda hitaammin. Paskin olut tähän mennessä. Ei todellakaan paskin. Ansaitsee kakkosen muihin nähden. Tässä oluessa on annettu kakkosta yllin kyllin. Kitkerä jälkimaku. Jos ei pidä mämmistä, ei pidä tästäkään. Maku, johon pitää tottua.

(Eräs testaaja kommentoi tämän oluen juotuaan, että ”Mämmi on helvetin hyvää, nyt tekee mieli mämmiä.”)

Arvosana: 1,5

Nøgne Ø Underlig Jul
Nøgne Ø Underlig Jul

Nøgne Ø Underlig Jul (6,5 %)

Glögimäinen, piparimainen. Maistuu rusina ja neilikka. Liian mausteinen omaan makuun.

Arvosana: 2,5

Olvi Jouluolut Tumma
Olvi Jouluolut Tumma

Olvi Jouluolut Tumma (4,7 %)

Jälkimaku on olematon. Ei maistu jouluoluelta. Perus-lager, johon on lisätty vähän maustetta sekaan. Ensipuraisu on hyvä, sitten hukkuu maku kokonaan. Miellyttävää vaihtelua. Hyvä vaahto. Hakkaa viime jouluoluista muut paitsi aivan huiput. Alemainen väri. Huopamainen suutuntuma. Ei tunnistaisi jouluolueksi ilman etikettiä. Pikkaisen marjamaisuutta.

Arvosana: 3

Plevna Siperia
Plevna Siperia

Plevna Siperia (8,0 %)

Paahteinen, suklaata, mallasta, kahvia. Sopii erittäin hyvin kuivakakkujen ja suklaakakkujen kanssa. Kahvipavut maistuu. En pidä jälkimausta. Limainen ja kuiva jälkimaku. Kuin vedettäisiin ohutta kalvoa pitkin sun kieltä. Ensimmäiset oli paljon paremman makuisia kuin nämä viimeiset. Tämäkin on aika kitkerä. En ole juonut pitkään aikaa ja vieläkin maistuu. Ei tarvitse juoda kuin ihan vähän. Tämä on niille, jotka luulee tietävänsä jostakin jotakin. En voisi kuvitella juovani jotakin. Vaativaan makuun. Ei perushanalagerin ystäville.

(Eräs arvostelija kommentoi olutta näin: ”En aliarvioi Tarkan markan blogin lukijoita, mutta ihan liian hankalaa blogin lukijalle, eivät lukijat tiedä kuitenkaan mitään oluesta.”)

Arvosana: 2,5

Ridgeway Bad Elf
Ridgeway Bad Elf

Ridgeway Bad Elf (4,5 %)

Näyttää Pommacilta. Laihaa jallua. Ei tuoksu oikein millekään. Tuoksuu hieman rusinalle, taatelille, vähän hedelmää. Vähän hiivaa. Hedelmäinen. Pehmeä, jouluinen. Tummia marjoja. Aika mautonta tämäkin on. Tuoksu antaa enemmän mitä maku. En edelleenkään maista mitään. Jos tällaisen ostaa baarissa 9 eurolla pettymys tulee. Antaa olettaa, mutta ei anna kumminkaan. Edelliseen oluisin verrattuna vitonen, itsenään kakkonen. Tässä ei ole oikein mitään. Tästä puuttuu se jokin. Tästä puuttuu Koff. Olen juonut paskojakin oluita ja tämä ei ole paska olut. Pystyn juomaan loppuun asti.

Arvosana: 2,5

Ridgeway Criminally Bad Elf
Ridgeway Criminally Bad Elf

Ridgeway Criminally Bad Elf (10,5%)

Kitkerää ja vähän inhottavaa. Maltaisuutta, kevyesti hedelmäistä. Hedelmäkarkkimainen, nallekarkit tulee mieleen. Keinotekoinen makeutus. Hitusen toffeeta. Barley wine -tyylinen olut. Aasi, joka katkaisee aasin selän. Tuhma seksikäs flirttaileva tonttutyttö kännipäissään – Nostaa vähän hametta, antaa kaikki merkit, mutta itse ei tiedä mitä tehdä. Sivistynyt ja vihjaileva. Ei jätä kylmäksi. Täydellinen suhde. Petollinen. Viikon kestävä lomaromanssi, jonka haluaa kokea, mutta siinä ei voi elää. Vain kerran vuodessa. Vapaa sukupuolitaudeista. Etuvetoinen Toyota Corolla. Muscat. Toscana tuoksuu. Hyvää tuoretta kanankakkaista multaa. Tulee kesä mieleen. Bikinitytöt. Espanjalaisnorjalainen ja italialainen nainen.

Arvosana: 4-

Ridgeway Reindeer Droppings
Ridgeway Reindeer Droppings

Ridgeway Reindeer Droppings (4,7 %)

Nyt ei näy enää läpi. Haisee tunkiolle. Hyi vittu! Siinä on alkoholia, tässä ei ole mitään muuta hyvää. Haju on olematon, maku on karsea, ei näy läpi. Mattamainen. Kuiva, ummehtunut. Juonko matoja, joutuu pureskelemaan. Haju vaan huononee kun nuuhkii tätä enemmän. Ostat baarista jonkun oluen, josta et ole ikinä kuullutkaan niin se on tällaista. Koff on parempaa kuin tämä. Vähemmän läpinäkyvää, silti kitkerää, ei makeaa. Tässä on alkoholia. SM-seksi, joko tykkää tai ei tykkää. Ruohoinen. Haisee pienoismalliliimalle. Luotaansa työntävä etiketti.

(Mutnaja.)

Arvosana: 1,5

Saku Karl Friedrich
Saku Karl Friedrich

Saku Karl Friedrich (5,0 %)

Puolikypsää kusta. Siiderimäinen, kotiviinimäinen tuoksu. Paljon pehmeämpi tuoksu. Enemmän mallasta. Tulee peruskeskiolutmainen takapotku. Tunkkainen. Helppo. Ei yhtään hapan. Perusbisse. Paremman puutteessa. Tosi harmitonta. Lälly. Buffettiolut. Ei kerkeä vaihtaa väriä matkalla kun menee kuselle.

Arvosana: 2

Samuel Adams Winter Lager
Samuel Adams Winter Lager

Samuel Adams Winter Lager (5,5 %)

Nyt on hyvä haju. Väri on kuin uuniomenalla. Ei vaahtoa yhtään, erittäin nopea vaahto. Makua lageriksi. Ei maistu tyypilliseltä jouluoluelta päällipuolin. Kuiva, marjaisa. Jälkimaku jouluinen. Tämä on sellainen, mitä voisi odottaa kun haluaa jouluoluen. Viinimarjaa. Toimisi pulled pork -lihan kanssa. Possun kanssa sopii aivan helvetin hyvin. Aika perus. Yllättävän hyvä lageriksi. Ei tunnu kausioluelta. Hapan. Maistuu tummalta leivältä. Ruisleivän alkufiilis. Mielipiteet jakava olut. Toinen halusi heittää pois, mutta yksi toinen arvostelija halusi juoda loput. Koffia sekoitettuna mustikkashottiin.

Arvosana: 3

Sinebrychoff Jouluolut
Sinebrychoff Jouluolut

Sinebrychoff Jouluolut (4,6 %)

Hunajainen. Vähän kuin Koffia. Näyttää sahdilta. Mallas. Ohut kerros hunajaa. Häilyvä, silkkinen. Aspartaamilla makeutettu hunaja, jossa on Koffia seassa. Mitään sanomaton jälkimaku. Maistuu Puustellin kirjahyllyllä. Lundia maistuu tässä. Yhtä karvaista kuin syanidi. Vähän kuin nuolisi hyllystöä. Hyvää Koffia. Huonoa, mutta hyvällä tavalla huonoa. Toimii kohderyhmäänsä kyllä.

Arvosana: 1,5

St Feuillien Cuvée de Noël
St Feuillien Cuvée de Noël

St Feuillien Cuvée de Noël (9,0 %)

Erittäin hedelmäinen, ihan päärynäsiiderin tuoksu. Tuoksuu loppusyksyiselle pellolle. Poreileva, shamppanjamainen koostumus. Vähän kuin joulu-Chimay. Yrittää liikaa. Kuivattua persikkaa. Tästä tulee mieleen joku tunkkainen, vanha pimeä talo. Harmaa pimeä syysilta, inhottava. Tuoksuu paremmalle miltä maistuu. Sumuinen peltokaste. Vähän mädäntyneet heinät. Vähän luumua ja pikkuisen rusinaa. Belge-hiivaa, hapokkuutta hiivan kautta. Hedelmälakritsaa. Snödlen, lakuletku, tiedätte varmaan. Harvinaisen mätä oja.

Arvosana: 2

Stallhagen Julbock
Stallhagen Julbock

Stallhagen Julbock (6,8 %)

Pettymys vaahto. Vähän kuin haistaisi tuhkakuppia, jossa on poltettu Belmontia ta Norttia. Keinosavu. Tuoksuu heinäpaali, hevostenruoka. Vähän kuin grillattiin kesällä puulastuilla. Haisee tupakalle. Vähän kuin tupakkaa ja piparia joisi keskenään. Nikotiinipipari. Vetistä. Hieman metallia maussa. Ehkä vähän toffeeta, tosi vähän. Hieman paahdetta löytyy. Vähän kuin popcornin maissinjyvät. Lievästi pohjaan poltettu toffee tai kinuski. Partisiipin perfekti. Maistuu vähän homeiselta. Vetinen home. Kaikella kunnioituksella, kiertäkää kaukaa. Voisi käydä huonomminkin. Erittäin keskiverto. Vähän kuin kesämökki, et tiedä onko laskelma pettänyt. Vähän kuin varma hoito. Kostea vintti tai kylmä ulkovarasto. Peruskeski-ikäisen pariskunnan aikataulutettu seksi.

Arvosana: 2-

Teerenpeli Pakkaspaavo
Teerenpeli Pakkaspaavo

Teerenpeli Pakkaspaavo (4,7 %)

Tuoksuu ruusunmarjalta ja porkkanalaatikolta. Tää on vettä! Sulanut maku. Sulanut umiukko. Loskainen moottoritie. Venäläinen suklaa. Naisille sopiva. Mieto, hento, kevyt, kotikaljamainen Pahdettu tumma hedelmä. Enemmän kuin helppo, eikä vaadi mitään. Syksyinen lehtikomposti. Sukkamehu. Syksyinen Etelä-Ruotsi. Kauhee pettymys. Saunaoluena menee. Pelastavana piirteenä ei yritä tappaa juojaansa. Ei ole hyvää, mutta muut ovat huonompia. Tulee ykkösolut mieleen.

Arvosana: 1,5

Yulesmith Winter Holiday Ale
Yulesmith Winter Holiday Ale

Yulesmith Winter Holiday Ale (8,5 %)

Tuoksuu mangojäätelölle. Vähän kuin joisi pakastemarjoja. Vähän kuin mustaherukan raadot. Tämä on ihan myrkkyä. Kuivuuden ja makeuden suhde on kohdillaan. Tuoksu on parempi kuin maku. Jälkimaku on kuivaa kurkulle. Happamuus on greippimäistä. Pikkuisen pähkinää. Toimisi jos olisi ihan jäätävä darra, pekonin ja munien kanssa. Vaihtoehto puurolle. Puhdas, raakamainen. Tätä voisi juoda jos pitäisi juoda jotain tuskaansa. Humala puskee läpi. Puhdasta sitä itseään. Paha maku jää suuhun. Vain ammattilaisille. Keskiluokkaisille puistokemisteille. Mausta tulee mieleen huonosti tehdyt saunan lauteet mieleen. Vähän kuin nuolisi opiskelijasaunan lauteita, jossa iskee tippuri heti naamaan. Kuivaa puutaa. Loimulohen kanssa voisi toimia erittäin hyvin. Juominen on haaste, vähän kuin olut ryppyilisi minulle. Tätä jos juo krapulaan saa kaikki synnit anteeksi. Kaikki on kohdillaan väristä lähtien. Omassa genressään ihan täydellinen. Tästä tulee mieleen Tommi Läntinen. Via Dolorosa. SM-nainen, lyö sinua poskelle, mutta pakko jatkaa. Verotuksen uhri. Olut on kuin vuorikiipeily, kärsii, mutta kun saa suoritettua fiilis on katossa. Seikkailu pullossa ilman lisähappea. Vähän kuin rankka urheilusuoritus. Tosi hyvännäköinen muija juottaa akkuhappoa sillä ehdolla, että saat kun juot tämän loppuun.

Tässäpä nämä tulokset ja tämä blogijuttu. Loppukaneettina voin todeta, että en ole ikinä nähnyt näin paljon vaivaa minkään blogijutun eteen. Niskani ja selkäni on tällä hetkellä aivan jäätävän jumissa. Ehkä näistä on jollekin jotakin apua, mutta vähän epäilen. Kiitos, anteeksi ja hauskaa joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

4 kommenttia

  1. Kiitos vaivannäöstä. Parhaimmillaan olet saattanut päästä koko Suomen Olutopas foorumin olutharrastajien potentiaaliselle peukutuslistalle omaperäisten koottujen olutarvioiden johdosta. Todella miellyttävää luettavaa viikonlopun aloitukseksi, rohkaisen jatkamaan olutarviointisessioiden julkaisua! Maltaista ja humalaista vuodenvaihdetta!

  2. Kai vehnäolut vaahtoutuu, jos sitä ei osaa kaattaa. +vehnäolut pitäisi juoda vehnäolutlasista. Miksi on pitänyt ottaa vehnäoluita testiin, jos testaajat eivät niitä ymmärrä? Vähän sama kuin testissä olisi ollut siidereitä.

    1. Koska kyseessä oli tasting niin silloin laseina tasting-lasit. Ja mitä tuohon testaajien oluttuntemukseen/ymmärtämiseen tulee.. Niin.. Noh, joukossa oli yksi vakava olutharrastaja. Muut koostuivat pääasiassa perusjanttereista ja bloginpitäjästä. Joten arvostelutkin ovat sen mukaisia ja se on se pointtikin tässä 😉

  3. Ansiokas blogipostaus, kiitos siitä! On hienoa nähdä kommentteja ihmisiltä, jotka eivät ole vielä myyneet sieluaan sinänsä loistokkaille, mutta hieman harjoittelua vaativille oluille – ja siksi suhtautuvat lapsenomaisen epäilevästi kaikkeen, mitä eteen kannetaan. On jännittävää seurata, miten ihmisten maku muuttuu kokemuksen myötä hieman eri tahtiin, mutta miten samoille linjoille lopulta kuitenkin päädytään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.