Kenenkään työ ei ole arvokkaampaa kuin toisen

Yep.
Yep.

Lupasin uutiskirjeessä vähän Björn Wahlroosin fanitusta. Tässä sitä nyt tulee.

Suomessa näkee aika paljon lausahdusta ”kenenkään työ ei ole arvokkaampaa kuin toisen”. Tämä ajatusmalli ei kuitenkaan oikein vastaa totuutta.

Björn Wahlroos kirjoittaa tästä ajatuksesta ja sen taustoista kirjassaan ”Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta” näin:

Teolliseen vallankumoukseen saakka taloudellinen eriarvoisuus johtui tavallisesti perintönä saadusta maaomaisuudesta eikä ihmisten kyvyistä, ainakaan sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Suoritusperusteista palkkausta käytettiin jonkin verran mutta käytännössä vain sodissa, joissa voitokkaat komentajat palkittiin avokätisesti arvonimin, rahalla ja maalahjoituksin. Rauhan aikana ihmisten kyvyillä ja taidoilla ei ollut kovin paljon merkitystä.

[..]

Aiemmin taloudellisen tasavertaisuuden puolustajien päävihollisia olivat entisen valtaeliitin varallisuuden perijät. Nyt päävihollisia ovat eteenpäin pyrkivien uusaateli eli liike-elämän ja rahoitusalan ammattilaiset ja johtajat. Vaikka suurin osa heistä on ansainnut vaurautensa äärimmäisen kilpailluilla markkinoilla, heidän keräämänsä huikeat tuotot tekevät heistä helppoja arvostelun kohteita. Suurin osa ihmisistä ei voi ymmärtää, että joku toinen voi olla tuhat- tai jopa kymmentuhatkertaisesti toista tuottavampi. Silti juuri tästä nykypäivän tuloeroissa on pitkälti kysymys.

Tasa-arvo ja eriarvoisuus ovat nykyään hyvin erilaisia asioita kuin 1800-luvulla, koska tekniikan kehitys on muuttanut talouksia ja yhteiskuntia perusteellisesti. Yhtäältä se on auttanut kehittyneitä talouksia vapautumaan malthusilaisesta loukusta ja siirtymään uudenlaiseen vaurauden maailmaan, jossa tuskin kukaan enää elää nälkäkuoleman partaalla. Toisaalta se on synnyttänyt uudenlaisen taloudellisen eriarvoisuuden ongelman – jos se on ongelma ensinkään. Tämän ”ongelman” alkusyy ei ole se, että perintövarallisuus jakaantuu epätasaisesti vaan se, että joidenkin alojen tuottavuus on kasvanut paljon enemmän kuin toisten.

Maatalousyhteiskunnassa hyvän ja huonon työläisen tuottavuusero saattoi enimmillään olla kaksin- tai kolminkertainen. Uudenlaisen vuoroviljelymenetelmän kehittänyt maanviljelijä pystyi ehkä kasvattamaan satojaan puolitoistakertaiseksi. Tähän verrattuna teollisessa yhteiskunnassa kaksinumeroisilla kertoimilla mitattavat tuottavuuserot eivät ole poikkeuksellisia. Uusien valmistusmenetelmien kehittäjät saattoivat kasvattaa tehtaidensa ja niiden työntekijöiden tuottavuutta vieläkin enemmän. Merkittävät keksijät kuten Thomas Edison ansaitsivat miljoonia. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa harvojen yhä maataloudessa työskentelevien ihmisten – vaikka heillä on apunaan modernit traktorit ja leikkuupuimurit – ja menestyneiden it- tai rahoitusalan työntekijöiden tuottavuuserot ovat vielä suurempia. Yhteiskunnan vähiten ja eniten tuottavien desiilien välinen kuilu on leventynyt dramaattisesti, ja siksi Bill Gatesin ja Steve Jobsin kaltaiset kaukokatseiset uranuurtajat ovat ansainneet miljardeja.

Keskeinen syy tuloerojen vastustukseen on luullakseni se, että hahmotamme ansiotuloa yhä eräänlaisen työnarvoteorian perusteella. David Ricardo ja Karl Marx katsoivat tuotteen arvon syntyvän prosessissa, jonka raaka-ainetta olivat tavaran tai palvelun tuottamiseen käytetyt ”yhteiskunnallisesti välttämättömät” homogeeniset työtunnit. Heidän mukaansa tuotteen arvo oli yhtä kuin sen tuottamiseen käytetty vaiva, jota mitattiin usein kovin raskaiden työtuntien määrällä. Nykyisin työvoima ei ole enää homogeeninen tuotannontekijä. Toisten työpanos on paljon arvokkaampaa kuin toisten. Menestyneen tuotteen tai ohjelmistopäivityksen kehittämiseksi vaaditun työpanoksen arvo – mitattuna siitä saatavalla hinnalla – voi olla todella suuri. Luovuudesta kannattaa maksaa globaaleilla markkinoilla, joilla uudet innovaatiot voivat vain parissa kuukaudessa tavoittaa kirjaimellisesti miljardeja kuluttajia.

Vaurastuminen on seurausta siitä, että luo arvoa muille ihmisille. Mitä enemmän arvoa pystyy luomaan, sitä enemmän vaurastuu.

 

4 kommenttia

  1. Kaikki kunnia amattilaisille, mutta
    ….Piketty’s argument is that, in an economy where the rate of return on capital outstrips the rate of growth, inherited wealth will always grow faster than earned wealth.
    […]Wealth will concentrate to levels incompatible with democracy, let alone social justice. Capitalism, in short, automatically creates levels of inequality that are unsustainable. The rising wealth of the 1% is neither a blip, nor rhetoric.
    Piketty accepts that the fruits of economic maturity – skills, training and education of the workforce – do promote greater equality. But they can be offset by a more fundamental tendency towards inequality, which is unleashed wherever demographics or low taxation or weak labour organisation allows it.

    1. Wahlroosilla on kirjassaan aika hyvä vasta-argumentti tähän(kin) Pikettyn ajatukseen.

      Mutta jos pysytään henkilökohtaisen taloudenhallinnan viitekehyksessä ja oletetaan, että Pikettyn argumentti olisi totta, miten hyödynnät tätä tietoa oman henkilökohtaisen varallisuutesi kasvattamisessa?

  2. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että ihmiset, jotka tuottavat arvoa tienaavat moninkerroin normiduunareita enemmän.

    Ongelma on juuri se, että meidän tulisi pystyä välttämään tilanne, jossa näiden arvoa tuottaneiden henkilöiden perijät eivät luo uutta ”maanomistaja” luokkaa, jotka ainoastaan imevät taloudesta voimaa korkojen ja vuokrien muodossa nk. loiset\rentier class.

    Herra Hudsonilla on muutamia ajatuksia aiheesta.

    ”Industrial economies are being stifled by financial and other rentier dynamics. Rising mortgage debt, student loans, credit card debt, automobile debt and payday loans have made workers afraid to go on strike or even to protest working conditions. To the extent that wages do rise, they must be paid increasingly to creditors (and now to privatized health insurance and drug monopolies), not to buy the consumer goods they produce. Labor’s debt dependency thus aggravates the “Volume I” problem of labor’s inability to purchase the products it produces. To top matters, when workers seek to join the middle class “homeowner society” by purchasing their homes on mortgage instead of paying rent, the price entails locking themselves into debt serfdom.”

    Pankki- ja vaakutustoiminta, jossa Börre on mukana kuuluu varsin pitkälti tähän loisluokkaan, joka korkojen ja marginaalien muodossa imee taloudesta rahaa, joka olisi voitu varmasti paremminkin yhteiskunnan kannalta käyttää kuin Nallen kartanoiden rakentamiseen ja huoltamiseen. Olisimme voineet käyttää nämä resurssit vaikka hoitajiin, mutta nyt ne menevät Nallen palvelijoille, jotka sinäänsä eivät tuota juurikaan mitään ja Nallen vertaaminen esim. Jobsiin, Muskiin tai Gatesiin on naurettavaa, sillä nämä henkilöt ovat oikeasti tehneet jotain hyödyllistä ihmiskunnalle, joka on oikeasti tehostanut toimintaa. Nalle on lähinnä imenyt talouden elinvoimaa loisen muodossa taloudesta.

    Perintövero on ollut olemassa sitä varten, että yksittäiset suvut eivät saisi liian suurta valtaa, mutta EU:n verokikkailut sössivät koko kuvion ja pian meillä on aristokraatteja, ja köyhäällisiä. Tällöin ongelmaksi muodostuu Hudsonin\Marxin seuraava oivallus:

    ”…you will still have the problem of industrialists exploiting wage labor and trying to minimize their wages, drying up the market for the goods they produce. This is to be the “final” economic problem to be solved – presumably long after industrial capitalism has solved the rent and interest problems.”

    http://michael-hudson.com/2015/10/the-paradox-of-financialized-industrialization/

    Eli tämä nykyinen tie, jolla Suomikin on johtaa siihen, että Beggar thy neighbor-politiikkaa tuhoa kaiken arvon niiltä, joilla ei ole millä mällätä ja lopulta tuottavuudesta ei ole mitään hyötyä, koska kenelläkään ei ole varaa ostaa mitään. Tarvitaan kysyntää, kysyntää ja kysyntää, tämä ei kasva supistamalla palkkoja, kuten nyt teemme EU:ssa laajalla rintamalla.

    Kysymys on enemmän siitä, että kenen puolelle valtaa halutaan vängätä. Tällä hetkellä rikkaat vievät peliä sata nolla, sillä vasemmisto ei ole vielä herännyt globalisaation aikakauteen.

    Loisluokan synty johtaa helposti oligarkiseen malliin, josta Venäjä ja Ukraina ovat hyviä ja huolestuttavia esimerkkejä. Rahalla saa ja köyhillä ei ole oikeutta vikistä.

    Millaisia vasta-argumentteja Wahlroosilla on siihen, että hänen lapsensa perivät loisen valtavan omaisuuden ja alkavat elää tällä loiselämää imemällä taloudesta elinvoimaa vielä vain enemmän? Emme ole niin kaukana teollista vallankumousta edeltäneestä ajasta kuin Börre-Nalle ehkä kuvittelee.

    Mitä arvoa Börren lapset ovat luoneet ansaitakseen fyrkat ja Joensuun Kartanon?

  3. Mielenkiintoinen blogi, kiitos siitä.
    Halusin kommentoida tätä kirjoitustasi, sillä olen vahvasti eri mieltä välitetystä viestistä.
    Tarinan mukaan Jari Sarasvuolle on kerran maksettu 35000 euroa yhdestä lauseesta ja samaan hintaan ostettiin toinenkin lause. Varmaankin ostaja piti Jari Sarasvuon lausetta todella tuottavana, itse pidän kyllä ostajaa hölmönä ja Sarasvuota onnekkaana.
    Se, että yksittäisen henkilön työpanosta arvostetaan rahallisesti tuhat tai miljoona kertaa arvokkaammaksi kuin jonkun toisen työpanosta, ei oikeasti tee tämän työtä miljoona kertaa tuottavammaksi.
    Lisäksi tuottavuuden rahallinen mittaus unohtaa tyystin sen, että tälle tuottavalla työntekijälle on annettu olosuhteet ja mahdollisuudet tehdä tuottavaa työntekoa.
    Jonkun muun pitää siivota, laittaa ruokaa, tehdä kirjanpitoa ja palkanlaskentaan, että se yksittäinen ”tuottava nero” ei joutuisi aikaasa käyttää tällaisiin toimiin ja hänelle tarjoituisi aikaa tutki, tehdä keksintöjä tai vaikkapa luoda peli.
    Nykypäivänä ei ole mitenkään tavatonta, että saman koulutustaustan ja -osaamisen omaavista ihmisistä toinen on työtön,pätkätyöläinen tai alanvaihtaja ja toinen sitten sen menestyvän yrityksen kovapalkkainen työntekijä.
    Kyvykkyydelle ja yksittäisille keksinnöillekin on varmasti kannustamisen nimissä annettava jokin arvo, mutta miljoona kertaa suurempi palkka tuntuu kohtuuttomalta, kun _aina_ yksittäisen ihmisen menestykseen osallistuu niin monta muutakin henkilöä. Jo lähtien siitä, että synnytyssairaalassa kätilö on saattanut pelastaa tämän ”tuottavan yksilön” hengen.
    Enemmän arvostaisin ja palkitsisin ahkeruutta ja sitä, että joku tekee jotain ”paskaduunia” kuin onnea, ja älyä. Nämä ahkerat ja ikävän työn tekijät kuitenkin ovat niitä, joiden ansiosta kyvykkäillä on ylipäätään aikaa ja mahdollisuutta tehdä ”miljoona kertaa” tuottavavampaa työtä, eikä vaikkapa maata ripulissa sängyn pohjalla, kun keittiössä oli vähän huonosti siivottu. Siinä olisi keittiön siivojalle kannattanut maksaa miljoona kertaa parempaa palkkaa hyvästä siivoamisesta, että se ”miljoona kertaa ” tuottavampi työ olisi tullut tehtyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.