Kirjoittelin tuossa aiemmin päivällä blogijutun omistusasumisen piilokuluista. Tämän jutun tarkoitus oli (toistaiseksi) ainoastaan listata erilaisia kuluja, joita oman asunnon ostajan olisi osattava ottaa huomioon vertaillessaan vuokra- ja omistusasumisen edullisuutta. Jutun taustana oli, että kyselin pari viikkoa sitten teidän lukijoiden mieltä askarruttavista kysymyksistä. Yksi pyyntö oli, että avaisin vuokra- ja omistusasumisen keskinäistä paremmuutta.
Tämä (vuokra vs. omistusasuminen) on aihe, josta en hirveän mielelläni kirjoita. Syynä tähän on (kuten jotkut tänään saamani kommentit jälleen kerran osoittavat), että omistusasunnon hankkineet ovat sekaisin päästään.
Oletan, että omistusasunnossa asuvat lopettivat lukemisen viimeistään tähän. Te vuokra-asunnossa asuvat voitte jatkaa lukemista ja oppia (ehkä) jotakin uutta ja mielenkiintoista.
Rahaan liittyy monia mielenkiintoisia psykologisia ilmiöitä. Näistä kiehtovimpia on kognitiivisen dissonanssin välttämisen aiheuttama ostopäätöksen jälkeinen rationalisointi.
Kognitiivinen dissonanssi on henkistä stressiä, jota ihminen kokee kun:
- hänellä on samaan aikaa kaksi keskenään ristiriitaista ajatusta, arvoa tai uskomusta
- kun hän tekee jotakin, joka on hänen arvojensa vastaista
- kun hän kohtaa uutta tietoa, joka on ristiriidassa hänen ajatustensa, arvojensa tai uskomustensa kanssa
Kaikkien tuntema esimerkki kognitiivisesta dissonanssista on tarina ketusta ja pihlajanmarjoista:
Kettu löysi pihlajapuun, ja halusi syödä marjoja. Hän yritti napata niitä puusta, mutta ne ovat liian korkealla. Jonkin aikaa turhaan yritettyään kettu totesi: ”Ne ovat kuitenkin happamia”, ja lähti murheissaan pois.
Aivan kuten tarinan kettu, myös ihmiset haluavat selittää itselleen tilanteen parhain päin. Välttääkseen kognitiivista dissonanssia ihmisillä on kyky sepittää uskomattomia tarinoita itselleen. Nämä tarinat ovat puolustusmekanismi, joiden avulla säilytämme oman mielenterveytemme.
Ostopäätöksen jälkeinen rationalisointi taas on mekanismi, jonka avulla saamme itsemme tuntemaan olomme paremmaksi huononkin ostoksen jälkeen. Tätä ilmiötä kutsutaan myös ostajan Tukholman syndroomaksi. Ostopäätöksen jälkeinen rationalisointi johtuu siitä, että ihmiset pyrkivät välttämään viimeiseen asti kognitiivista dissonanssia.
Mitä kalliimpi ostos on ollut, sitä voimakkaammin rationalisoimme ostoksen. Mikä on kallein ostos minkä teemme elämämme aikana? Aivan, oman asunnon ostaminen.
Kognitiivisen dissonanssin välttäminen selittää, miksi oman asunnon ostaneet reagoivat niin voimakkaasti mihin tahansa vuokra- ja omistusasumisen suhteellista paremmuutta käsittelevään kirjoitukseen (kuten aiempaan blogijuttuuni). Oman asunnon ostaneet kun ovat… no, kansankielellä sanottuna sekaisin päästään.
Asun omistusasunnossa. En lopettanut seuraamista. Enkä edes vetänyt herneitä nenään 🙂
Olisi mielenkiintoista jos listaisit kerrostaloasumisen kuluista. Omakotitaloa en hanki, joten monia noista piilokuluista ei minulla ole.
Omistusasunnolla köyhtyneenä, hear, hear! Oi sitä salkkua joka olisi nyt kädessäni jos en tuohon p*aan olisi ikinä astunut… Jossain oli viisas ohje: osta tai vuokraa asunto, mutta ajattele aina kotia kotina (siitä on joka tapauksessa vain kuluja) ja sijoitukset on erikseen. Omistaminen voi joihinkin tilanteisiin sopia hyvinkin, mutta sen ”riskitöntä” tuottoa liioitellaan kyllä melkoisesti!
Itse asun omistusasunnossa mutta en omakotitalossa, vaan as.oy:ssä. Suurimman osan noista kuluista maksan vastikkeessa ja ne, joita en maksa, joutuisin maksamaan vuokralaisenakin itse (mm. vakuutuksen ja sähkön). Lisäksi maksan korkoja asuntolainastani. Yhteensä maksan vastiketta ja korkoja kuukaudessa n. 400 euroa kun taas vastaavan kokoisesta vuokra-asunnosta maksaisin n. 1400 euroa kuukaudessa. Aika paljon sillä 10.000 eurolla vuodessa jo tekee remppaa kun kuitenkaan keittiötä ja vessaa ei tarvitse vuosittain uusia. Tuleekin mileen, että kukahna tässä tosiasiassa kärsii kognitiivisestä diasonanssista. 😀
Jos tilanne on tällainen ja olet täysin vakuuttunut siitä, että luvut ovat oikein, eikö sinun kannattaisi laittaa asuntosi vuokralle 1400 €/kk?
Saisit 1000 €/kk, jolla voisit hankkia yhden asunnon lisää, maksaisit siitä sen 400 €/kk ja sinulle jäisi vielä voittoa 600 €/kk?
Jossainhan mun (ja perheeni) on asuttava kuitenkin. Joten jos laittaisin tämä vuokralle, joutuisin maksamaan vuokraa 1400 euroa jollekulle toiselle kuukausittain. Mikä se hyöty silloin olisi?
Jaa niin, olitkin jo laskenut tuohon uuden asunnon oston mukaan… Mielummin ostaisin kyllä jonkun pienemmän asunnon sijoitusasunnoksi ja asuisin itse mukavasti tässä. Pienempi olisi aina helpompi vuokrata. Ja itseasiassa se onkin ollut ajatuksena jossain vaiheessa.
Ja lisään vielä, että ei se 1000 euroa kuukaudessa tule sioraa voittoa. Siitä on maksettava verot, lisäksi niihin tuleviin remontteihin on kannattavaa varautua vaikkei niitä sillä kymppitonnilla vuodessa olisikaan.
Mun pointti ei siis ollut väittää, että omistusasuminen olisi paljon halvempaa kuin vuokralla asuminen. Vaan, että noista sunnlistaamista kuluista huolimatta se ei (välttämättä) ole kalliimpaakaan. Lisäksi siinä mahdollisesti kasvattaa samalla omaa pääomaa eikä jonkun toisen.
Näin v anhempana (73v) omistusasuminen on kyllä ihan kannattavaa, kun eläke on mikä on, vastike asunnosta on aika pieni, lainaa ei enää ole. Ei tarvii huhhailla minkään asumistuki perään. Asustelee vaan tutussa ympäristössä. Nuoremmilla on varmaan eri juttu, kun asumistasoa pitää korottaa lainalla. Jossain vaiheessa, kuten nyt, alkaa olla tyytyväinen. On isonnellut ja pienennellyt asuntoaan tarpeen mukaan.
Myönnän olevani päästäni sekaisin, mutta omistusasunto oli ainoa mahdollisuus pääkaupunkiseudulla 1970-luvulla. Kaupungin asuntoihin oli kymmenen vuoden jono eikä VVO:ta vielä ollut, mutta valtio tarjosi Arava-lainan 3% korolla joka lyheni yhtiövastikkeella. Se oli siihen aikaan lähes ainoa mahdollisuus asua varmassa asunnossa.
Tukholma syndrooman tunnen, sehän on panttivangin ihastuminen vangitsijoihinsa ja heidän puolustamisensa, mutta se ei oikein auennut miten tämä liittyy omistusasunnon ostoon.
Ostin ensimmäisen asuntoni (3 h +k +s) Turussa vuonna 97 ja maksoin siitä 260 000 markkaa eli noin 45 000 euroa. Myin asunnon vuonna 2007 ja sain siitä 118 000 euroa. Eli ihan kivasti puhdasta voittoa. Ostin poikaystäväni (nykyisen mieheni) kanssa puoliksi paritalon velattomana. Totesimme, että runsaat 100 neliötä ei meille riitä ja ostimme yhdessä 170 neliön uuden maalämpötalon 2009. Lainaa otimme 100 000 euroa puoliksi. Tätä nyt tyytyväisenä maksamme pois, korot ovat alhaalla, asumismukavuus mitä parhainta (lämmin autotalli, omat huoneet, sauna ja palju jne.). Kulut minulle kaikkine kuluineen noin 1000 euroa kuukaudessa. Tavoitteena on maksaa velka pois ennen eläkeikää, myydä talo ja muuttaa jonnekin lämpimään ilmastoon mukavasti talorahoilla eläen. Eläketuloilla Suomessa ei vuokria kannata maksaa, jos syödäkin aikoo!
Hei. Olen Japa, ja asun omistusasunnossa. 90+ neliöisessä rivarissa varsinaissuomalaisessa kaupungissa.
Varsin provosoiva otsikko. Onko seuraava juttu sitten omistusasumisen puolustelua, vaiko hyvähkö ohje muille, niin jätän sen muiden päätettäväksi;
Kun 16 vuotta sitten kun tämän ostin, niin otin kiinteällä tasaerällä lyhennettävän lainan. Erä oli käytännössä sama, kuin vastaavasta asunnosta maksettava vuokra. Siihen päälle vastike, sähkö ja vesi. Sittemmin laina on maksettu pois. Toki vastike, sähkö ja vesi ovat nousseet vuosien varrella. Mutta niin on vastaavien asuntojen vuokratkin. Paljon. Verovähennyksiä en ottanut silloisissa laskelmissa varsinaisesti huomioon. Näin jälkikäteen kiitän muita veronmaksajia omistusasumiseni lainakorkojen osittaisesta maksusta.
Sittemminhän tämä on ollut sijoituslainan (joustava bulletti) panttina, ainakin toistaiseksi mennyt komeasti plussan puolelle, vaikka en mikään kummoinen sijoittaja ole. Jos olisin ollut vuokralla koko sen ajan, niin tämä ei olisi ollut mahdollista tällaisilla pääomilla. Ja ei, sijoittamiseni ei ole kaikki tai ei mitään touhua.
Tuo ylläoleva oli vain omakohtainen tapaus, kuten sanottu. Jokaisellahan on asumismuotoonsa omat lähtökohtansa, tarpeensa ja syynsä ja se sallittakoon ihmisille.
Moro.
Kylmän taloudellisesti ajateltuna Markus on varmaan oikeassa, laskelmia sen tarkemmin syynämättä. Näkisin kuitenkin muutaman syyn miksi asia on käytännössä eri ja jotka myös omalla kohdalla vaikuttaa enemmän tai vähemmän:
1) Kuten yllä todetaan, koti on aina koti eikä (vain) sijoitus ja vuokralla oleminen altistaa riskille ei-toivotusta vuokrasuhteen päättymisestä joka pakottaa muuttamaan (aiheuttaen sekä tunnepuolen harmia että käytännön vaikeuksia kuten lasten koulut tms.)
2) Monilla ihmisillä ei ole vuokralla asuessa itsekuria sijoittaa rahoja jotka olisi käytetty käsirahana / säästää omistusasumiseen verrattuna säästetty raha. Asunnon oston ja lainan myötä tämä säästäminen tulee ”pakotettuna”
3) vuokra-asuntomarkkina on merkittävästi omistusasuntoja pienempi jolloin varsinkin muissa kohteissa kuin kaupunkien kerrostaloissa haluamansa asunnon löytäminen vuokramarkkinoilta on selvästi omistusasuntoja vaikeampaa.