Yksi USA:n suosikkisäästämisgurujani on Amy Dacyczyn. Amyn vuosien 1990 – 1996 välillä julkaisemasta The Tightwad Gazette -uutiskirjeestä koottu The Complete Tightwad Gazette on tulvillaan loistavia säästövinkkejä. Opin Amyn kirjasta esimerkiksi ruokakomeroperiaatteen.
Amyn suurin apu minulle on kuitenkin ollut, että tajusin viimein hänen ansiostaan mihin liiallinen säästäminen voi johtaa.
Amyn tarinaa tutkiessani löysin netistä videon, jossa Amy Dacyczyn esittelee toimittajalle omaa kotiaan. Video alkaa klipistä, jossa Amy esittelee toimittajalle vanhaa metallista keksilaatikkoa, johon hän on säästänyt haalareiden klipsejä – varmuuden vuoksi. Sama teema jatkuu läpi videon. Amylla on koottuna erilaisiin metallipurnukoihin vaikka minkälaista ”tarpeellista”.
Minulla on ollut taipumusta hamstraamiseen. Kirjoitin eilen siitä, miten käytin pitkään Gazozin lökäfarkkuja. Kyseiset farkut näyttivät päälläni täysin naurettavilta, mutta koska olin joskus maksanut niistä ja ne olivat ehjät, en halunnut luopuakaan niistä.
Vastaavia esimerkkejä löytyy muitakin. Vaatekaappini oli täynnä vaatteita, joita en enää ikinä tulisi laittamaan päälleni. Kirjahyllyssäni oli paljon kirjoja, joita en enää ikinä tulisi avaamaan. Kirjahyllyssäni oli 31 litran muovilaatikollinen erilaisia laitteiden käyttökirjoja, joita en ikinä tarvitsisi. Minulla oli varastossa 9 polkupyörää, jotka olin säästänyt varmuuden vuoksi varaosiksi.
Aivan oma lukunsa olivat myytävät tavarat. Koska halusin säästää (ja myös ansaita) rahaa, minulla oli valtavasti tavaroita, jotka olivat ”myynnissä”. Minulla oli esimerkiksi varastossa 12 vuoden ajan pahvilaatikko, jonka kyljessä luki ”myytäviä leluja”. Vaatekaapissani taas oli 15 vuotta yhdet Tommy Hilfigerin myytävät farkut.
Minulle on ollut kaikkein hankalinta luopua tavaroista joista a) olen joskus maksanut paljon rahaa b) jotka mielestäni voisivat olla vielä käyttökelpoisia jollekin c) joita voisin ehkä joskus vielä tarvita.
Kuitenkin vasta tuo Amyn videon näkeminen herätti minut oikeasti. Kannattaako vanhoja haalareiden klipsejä oikeasti säästää?
Amyn video herätti minut lopullisesti tavaroiden säilyttämisen järjettömyyteen. Tavaroiden hävittämisessä minua auttoi toinen naishenkilö, Marie Kondo. Löysin Marie Kondon luoman KonMari-menetelmän viime vuoden lopulla. KonMari-menetelmän ideana on käydä kaikki asunnon tavarat läpi yksitellen ja kysyä jokaisen kohdalla, että tuottaako kyseinen esine tai vaate sinulle enää iloa. Jos esine ei tuota iloa, kiität esinettä sen palveluksista sinulle ja päästät esineen jatkamaan matkaansa.
Erityisesti rakastuin Marie Kondon (menetelmän kehittäjä) ajatukseen siitä, että jotkut esineet ovat jo täyttäneet tarkoituksensa elämässämme. Esimerkiksi nuo Gazozin lökäfarkut opettivat minulle, että tuollaiset farkut eivät sovi minulle. Stockmannilta ostamani (väärän kokoinen) kauluspaita taas opetti minulle, että minun on fiksumpaa, ekologisempaa ja loppujen lopuksi myös halvempaa teetättää kauluspaitani mittojen mukaan.
Monet kritisoivat KonMari-menetelmää siitä, että KonMari-menetelmässä kärrätään jätesäkkikaupalla käyttökelpoista tavaraa kaatopaikalle. Eihän tämä ole ekologista! Ajattelin itsekin samoin.
Koska olen perfektionisti eettinen ekologinen ituhippi, yritin löytää kaikille vanhoille tavaroilleni parhaan mahdollisen paikan. Ja koska olen koulutukseltani ekonomisti ja Björn Wahlroosin fani, uskon vakaasti vapaan markkinatalouden kykyyn allokoida resurssit (myös käytetyt tavarat) optimaalisesti.
Käytinkin koko joulu- ja tammikuun siihen, että yritin myydä tarpeettomista tavaroistani mahdollisimman suuren osan. Otimme kirpputoripöydän, myimme tavaroita Tori.fi:ssä ja laitoin ilmoituksia Huuto.net -sivustolle sekä Facebookin kirppariryhmiin. Yritin viimeiseen asti löytää vanhoille vaatteille ja tekstiileille optimaalisen loppukäytön.
Kävimme viemässä vanhoja tavaroita Fidalle, kierrätyskeskukseen ja kuntoutuspajoihin. Laitoin ilmoituksia annetaan ilmaiseksi -ryhmiin, Facebookin roskalavalle sekä tein ilmaiseksikin annettavista tavaroista ilmoituksia Tori.fi-palveluun. Joitakin tavaroita tarjosin ilmaiseksi kavereilleni.
Tämän megaprojektin ansiosta saimmekin aika paljon tavaraa myydyksi ja lahjoitettua. Asunnostani ja varastostani löytyy kuitenkin edelleenkin tuhansia tavaroita, joista ei tule olemaan minulle ikinä mitään hyötyä. Minulla on esimerkiksi edelleenkin vieressäni avaamattomassa pakkauksessa oleva Ikean Signum-johtokouru, Hard Rock Café Barcelona pikeepaita, käyttämätön aluslakana sekä viininpunainen Jack & Jones t-paita, jossa lukee ”When I snap you’ll be the first to go”.
Toinen KonMari-menetelmää soveltaessani tekemä iso havainto onkin ollut, että joskus vanhat tavarat pitää vain heittää roskiin. Rahanarvoistenkin tavaroiden säästäminen voi lopulta olla ongelman siirtämistä muille.
Marie Kondo antaa esimerkiksi kuinka monet ihmiset pyrkivät lahjoittamaan itselleen tarpeettomia tavaroita esimerkiksi sisaruksilleen tai vievät ne ”väliaikaisesti” säilöön vanhempiensa luokse. Joskus vanhojen tavaroiden kaatopaikalle vieminen jää perillisille.
Itse huomasin vastaavan ongelman siirtämisen muille hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Ihmiset lahjoittavat Fidalle ja UFF:lle kaikenlaista roskaa ajatuksella, että ”Afrikassa joku köyhä voi tarvita tätä”.
Tavaroiden heittäminen kaatopaikalle ei ehkä ole eettistä. Ei ole kuitenkaan myöskään eettistä siirtää omia ongelmiaan muille.
Puhtaan taloudellisesti ajateltuna minun olisi todennäköisesti kannattanut heittää kaikki tavarat roskiin heti. Sen lisäksi, että tuossa tavaroiden myymisessä meni törkeä määrä aikaa, ei tavaroiden säilytys ei ole ilmaista. Koska monet tavarat eivät säilyisi ulkovarastossa, säilytän niitä sisällä. Tämä säilytystila maksaa suoraan vuokrana ja aiheuttaa ylimääräisiä lämmitys- ja siivouskustannuksia. Lisäksi niin kauan kuin tavarat ovat täällä asunnossa, aiheuttavat ne minulle ahdistusta ja stressiä.
Toissapäivänä heitin roskiin yhdeksän viherkasvia. Tätä edeltävänä päivänä meiltä lähti roskiin jätesäkillinen vanhoja kauneudenhoitotuotteita ja apteekkiin muovikassillinen vanhoja lääkkeitä. Pari päivää aiemmin heitin kirjahyllystäni paperinkeräykseen kasan kirjoja.
Joku olisi ehkä voinut haluta nuo kasvit. Olisin voinut saada kirjoista myytynä rahaa. Monet kauneudenhoitotuotteet olivat vielä käyttökelpoisia. Osaa lääkkeistä minun ei olisi pitänyt ikinä ostaa.
Kaikkien näiden oikea paikka on silti roskakorissa. Tämä ei ehkä ole perfektionistisen ekologista ja eettistä, mutta ainakin ylimääräisistä tavaroista luopuminen säästää uskomattoman paljon rahaa.
Samoja mietteitä tuosta ”siivouksen elämänmullistava taika” kirjasta. Toivottavasti mahdollisimman moni lukisi Marie Kondon. Kirja oli todella hyvä ja sain sai miettimään, ettei osta mitään turhaa todellakaan vaan laadukkaampia tavaroita, jotka kestävät pidempään ja tietenkin myös sai vähentämään täysin turhaa tavaraa myymällä ja heittämällä roskiin.