LähiTapiolan hyvät puolet

LähiTapiola
LähiTapiola

Minulle soitettiin tänään LähiTapiolasta vakuutuksiin liittyen. Kävin huvikseni pyytämässä omista vakuutuksistani heiltä tarjouksen.

Ajattelin listata tähän ihan vain itseänikin varten kyseisen yrityksen edustajan mainitsemat edut muihin yhtiöihin nähden.

  1. Kotivakuutuksessa tavaroiden ikävähennys alkaa 5 vuoden jälkeen. Ensimmäistä vuotta ei lasketa mukaan, joten 5,5 vuotta vanha tavara arvotetaan ostohintaan.
  2. Loistokaskossa saa vara-auton ilman omavastuuta jos ajaa kolarin tai oma auto menee rikki.
  3. Paremmassa matkavakuutuksessa myöhästyneistä matkatavaroista saa korvauksen jo 4 tunnin odottelun jälkeen normaalin 12 tunnin sijasta. Korvaus tavaroista on maksimissaan 3000 euroa. Jos on esimerkiksi häät tai jokin golf-kierros tulossa voi ostaa uuden puvun tai urheiluvälineet ja se korvataan.
  4. Heillä on TerveysHelppi-palvelu, joka kertoo lähimmän yhteistyölääkärin tiedot. Puhelimesta vastaa aina ”terveydenhuollon ammattilainen”.
  5. Heillä on bonusturva jolloin ensimmäisestä kolarista ei lähde bonukset. Tämä nollaantuu 1,5 vuodessa.
  6. Johtuen yhtiön omista keskittämiseduista 50 000 euron henkivakuutuksen hinnasta lähtee pois puolet eli se kannattaisi ottaa koska se on lähes ilmainen lisä vakuutuspakettiin.
  7. Vakuutuksista saa S-bonusta joka on maksimissaan 10 %. Bonus vaikuttaa niiltä kuukausilta jolloin maksaa vakuutusmaksuja.

Lisäksi vinkkinä tuli että jos sairastuu vaikkapa Tampereella menee yksityiskäynnit ilman omavastuuta matkavakuutuksen piikkiin.

Nämä on nyt ulkomuistista eli voi olla jotain virheitä tai väärinymmärryksiä.

4 kommenttia

  1. Reilu vuosi sitten oli vielä vakuutukset Lähi-Tapiolassa. Laskut tuli monessa osassa, sillä vakuutuksen myöntäjä oli välillä paikallinen Lähi-Tapiola ja välillä emoyhtiö. Oli varmaan kolme tai neljä eri laskuttajaa eri vakuutuksille. Oli turhauttavaa, kun laskuja tippui vähän väliä ja se hahmotti kokonaisuuden seurantaa.

    Nyt on vakuutukset taas IFissä ja yhdellä laskulla tulee kaikki ja saa jaettua ainakin kuuteen erään ilman lisäkuluja (tai ne on sisällytetty ehkä vakuutuksen hintaan, kuka tietää); Lähi-Tapiolassa ottivat laskutuslisää, jos jakoi vakuutuksen useammalle laskulle.

    IFissä vaihtunut S-bonuket K-Plussaksi. Lisäksi järjestoalennuksia saa ja Volvon omistajille on tarjolla oma Volvia-vakuutus. Tapaturmattomat kaudet kerryttävät pientä omavastuurahaa, maksimi varmaan 100-150 €, joka pienentää omavastuuta, jos jotain sattuu.

    IFillä kilpailuttaminen puhelinmyynnin/s-postin kautta oli aika työläs, varmaan viidennen tarjouksen vasta hyväksyin ja vakuutusyhtiön vaihdossa meni kuukausi tarjousrumban alettua.

    Korvauspäätökset tulee IFissä nopeasti, Lähi-Tapiolasta ei kokemusta.

    Osittain syy takaisin IFiin vaihtoon oli, että itsellä on ollut Joustoturva-vakuutus kuitenkin koko ajan IFissä, ja siinä vakuutuksessa ei ole ollut omavastuuta ollenkaan. Vakuutuksen ansiosta on tullut käytyä nielurisaleikkauksessa, hampaita korjattu ja vähän kaikkea muuta pientä. IF ntyt irtisnoi kaikki nämä Joustoturva-vakuutukset, joten kilpailutus saattaa olla taas jonkun vuoden päästä edessä.

  2. Bonus tuskin on 10 prosenttia. Max 5 % ainakin tähän asti S-liikkeissä

  3. Kaikki tarjoukset on aika sekavia ja korvauskäytännöt myös.
    Alennukset saattavat poistua vuoden päästä tai viiden vuoden aikana.
    Tarkka vertailee aina vuoden välein.
    Pop-vakuutusta ei kannata unohtaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.