
Kiitos (jälleen kerran) avovaimoni, aloitimme reilu viikko sitten pakastimesta syömisen kuukauden.
Tälle oli useita kimmokkeita:
- Nyt on vuoden pimein aika ja (kohta) pahin flunssakausi. Tässä mielessä juuri tämä aika vuodesta vaikuttaisi olevan fiksuin aika marjojen syömiselle.
- Ostin arkkupakastimeemme melkoisen kasan paikallisten metsästäjien ampumaa hirvenlihaa. Nämä lihat vaativat tilaa.
- Kohta tulee joulu. Joulun jälkeen pakastimeen on aina päätynyt syömättömiä jouluruokia, varsinkin tuota pahuksen kinkkua. Sanon pahuksen kinkkua koska en oikeasti edes liiemmin välitä sianlihasta.
- Joulun jälkeen kaupat myyvät jouluruokia joskus käsittämättömillä alennuksilla. Rakastan Saarioisten lanttulaatikkoa. Aion ostaa tuota pakkaseen aika reilusti jos vain löydän sitä kunnon alennuksella.
- Monet pakastetut ruoat (padat, keitot) toimivat hirveän hyvin juuri tähän aikaan vuodesta.
- Raha. Kuukausittain ruokatilille laittamamme raha ei ole enää riittänyt kuukauden ostosten tekemiseen.
Aiomme kuitenkin jättää jonkun verran esimerkiksi mansikoita vielä sydäntalveksikin. Hedelmien ja marjojen hinta kun ei ole käsittääkseni vielä aivan huipussaan kaupassa.
Valtaosa kaupan ’joululaatikoista’ saapuu kauppaan pakastettuna ja sulaminen alkaa myyntihyllyssä. Osittain sulaneen tuotteen uudelleen pakastaminen ei ole kovin suositeltavaa. En lähtisi myöskään pakastekinkun jämiä pakastamaan. Jos terveys ei kärsi, niin ainakin maku.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=asy00212