Parempaa talletuskorkoa ulkomailta

Ihmiset Raisinin takana
Ihmiset Raisinin takana

Minuun otettiin yhteyttä saksalaisesta Raisin-palvelusta. Raisin tarjoaa suomalaisille kuluttajille mahdollisuuden hyötyä muiden euromaiden korkeammista talletuskoroista.

Helsingin Sanomat kertoi palvelusta näin:

Eurooppalaiset hyödyntävät kotimaansa ulkopuolisia pankkipalveluita vain vähän, vaikka kaikissa EU-maissa onkin 100 000 euron talletussuoja.

Kansainvälisessä talousmediassa huomiota herättänyt saksalaisyritys Raisin on rakentanut nettialustan, jonka kautta pankkitilien avaaminen ja korkotasojen vertailu eri EU-maissa on helppoa.

Raisin ei ole itsessään pankki. Palvelun Euroopan johtaja kertoi tästä Hesarille:

Emme säilö asiakkaiden rahoja itse, emmekä voi koskea niihin. Asiakkaan rahat ovat Keytrade Bankin tilillä ja niillä tileillä, jotka asiakas on palvelumme kautta avannut. Kaikki tilit ovat talletussuojan piirissä, emmekä hyväksy yli 100 000 euron talletuksia. Jos Raisin lopettaa toimintansa, rahat eivät katoa mihinkään.

Millä Raisin tekee rahansa?

No, Raisinin kautta saatava korko ei ole yhtä suuri kuin Pankista suoraan.

Tällä hetkellä Raisinin saksalaisille kuluttajille tarjoama korkein korko on portugalilaiselta Banco BNI Europa -pankilta.

Kolmen vuoden määräaikaiselle 10 000 euron talletukselle saa Raisinin kautta Banco BNI Europa -pankilta korkoa 1,75 %.

Banco BNI Europa -pankin omilla sivuilla tarjottava korko samalle talletukselle on 2,10 %.

Jos talletussumma on 10 000 euroa, voi karkeasti laskea että Raisin nappaa välistä omana palkkionaan 10 000 euroa * 0,35 % * kolme vuotta = 105 euroa.

Raisinin toimintalogiikkana on tarjota talletuksia vain 100 000 euroon asti ja ainoastaan pankeista, jotka ovat EU:n yhteisen talletussuojan alla.

Raisinin edustaja Rafael Castro kommentoi minulle näin:

Emme salli sijoituksia jotka ylittävät talletussuojarahastojen tarjoaman suojan. Säästäjien riski ei ole de facto ikinä korkeampi kuin valtionvelkariski.

Oheisessa taulukossa ovat Raisinin Top 10 -korkotarjoukset kolmen vuoden määräaikaistalletukselle 10 000 euron talletussummalla.

Raisinin talletustarjoukset 10 000 euroa / 36 kuukautta
Raisinin talletustarjoukset 10 000 euroa / 36 kuukautta

Suomalaisille tallettajille Raisinin tarjoama paras korko on itävaltalaiselta Euram Bank -pankilta. Kahden vuoden ja 10 0000 euron määräaikaistalletuksen korko on 1,05 %.

Vertailun vuoksi Norjan talletussuojan alla oleva Bank Norwegian antaa tällä hetkellä 1,75 % korkoa säästötilille ilman rajoituksia talletuksen suuruudesta. Ruotsin talletussuojan alla olevan TF Bankin korkotarjous taas on 1,60 %.

Raisinin Rafael Castron mukaan he kuitenkin työskentelevät kovasti saadakseen tällä hetkellä vain saksalaisille asiakkaille tarjolla olevat kovemmat talletustarjoukset saataville myös suomalaisille kuluttajille.

Ps. Tämä ei ollut yhteistyöpostaus vaikka siltä voi vähän näyttääkin. Julkaisin tämän ihan mielenkiinnosta. Pankkisääntelyn purkautuessa vastaavia palveluita tullee Suomen markkinoille valtavat määrät. Erityisen mielenkiintoiseksi peli menee kun eurooppalaiset pankit alkavat kilpailla suomalaispankkien kanssa asuntolaina-asiakkaista. Tämän pelin odotetaan alkavan viimeistään vuoden 2018 tammikuussa kun uusi PSD2-direktiivi astuu voimaan.

Yksi ajatus artikkelista “Parempaa talletuskorkoa ulkomailta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.