Teslan vakuuttaminen on kallista?

Kallis vakuutettava?
Kallis vakuutettava?

Saan suunnilleen kerran kuukaudessa päähäni ajatuksen vaihtaa nykyinen automme Teslaan.

Katselin tällä kertaa Rich Rebuilds -kanavaa Youtubesta. Hän selitti videolla miten Teslan Model 3 -hintojen tiputtua monilla on jäänyt käytetty Model 3 käsiin. Tähän oli kolme pääsyytä:

  1. Tehostunut tuotanto on poistanut viiveet auton hankinnassa
  2. USA:ssa on lähtenyt sähköautoilta jokin 7500 dollarin tuki
  3. Autojen hinta uutena on tippunut huomattavastikin

Opin kuitenkin jotakin muutakin uutta. Teslan vakuuttaminen on USA:ssa on järkyttävän kallista. Autovakuutus Tesla Model 3 -malliin maksaa 2814 dollaria vuodessa. Teslan halpamallin vakuuttaminen on käytännössä yhtä kallista kuin Porsche 911:n vakuuttaminen!

Syy Teslojen korkeaan vakuutushintaan on varsin yksinkertainen. Teslojen varaosat ovat harvinaisia ja kalliita. Toisin kuin muiden autojen korjauksessa, Teslojen korjauksessa ei ole myöskään kilpailua.

En tiedä mikä on tilanne Suomessa. Vielä vuonna 2017 Tesloja oli hankala saada vakuutettua suoraan verkosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.