Työkorvauksessa matkakulut eivät ole verovapaita

Opin tänään veroilmoitusta tehdessä jotakin mielenkiintoista. Työkorvausta saadessa matkakulut eivät ole verovapaita.

Tämä on jotakin mitä en aiemmin ole edes ajatellut. Verovapaita matkakuluja voidaan korvata vain silloin jos on työsuhteessa yritykseen.

Tämä on minulle tärkeä asia koska minua pyydetään paljon luennoimaan, esitelmöimään ja asiantuntijaksi.

Tähän liittyen opin että luennot ja esitelmät ovat aina palkkaa:

Luento- ja esitelmäpalkkio on kyseisen henkilön veronalaista palkkatuloa riippumatta siitä, onko hän työ- tai virkasuhteessa palkkion maksajaan vai ei.

Samoin jos käyn vetämässä jonkin luennon, joka liittyy jonkin koulun opetussuunnitelmaan liittyvään opintokokonaisuuteen on tuo aina palkkaa.

Koska luennot ja esitelmät ovat palkkaa, ovat niistä korvattavat matkakulutkin verovapaita.

Minun pitää jatkossa miettiä mitä teen tilanteissa, joissa ei ole aivan selvää onko kysymyksessä esitelmä. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa minua pyydetään asiantuntijaksi radio- tai televisio-ohjelmaan.

Jos tätä ei katsota palkaksi ja minulle luvataan maksaa matkakorvaukset toteutuneen mukaan, jään tästä tappiolle. Tämä johtuu siitä että joudun maksamaan matkakorvauksistani ansiotuloveron.

Jotta pääsen edes omilleni, minun pitää pyytää paikalle tulemisesta ainakin matkakulujen verran erillistä työkorvausta.

Kaikkea sitä oppii.

 

5 vastausta artikkeliin “Työkorvauksessa matkakulut eivät ole verovapaita”

  1. Oli uusi asia minulle, mutta pikaisen tutustumisen perusteella eikös se mene niin, että voit silti vähentää ne toteutuneet kulut, jolloin lopputulos on, että veroa ei tule, mikäli toteutunut kulu vastaa maksettua matkakorvausta?

    Ero työntekijään on lähinnä, että työntekijöiden kohdalla maksettuja matkakorvauksia (tai -kuluja) ei ilmoiteta verottajalle, kun taas työkorvauksessa sekä matkoista annettu tulo että aiheutunut meno pitäisi ilmoittaa.

    Näin käsitin tämän perusteella:
    https://docplayer.fi/3210495-Tyokorvaus-ja-matkakustannusten-korvaaminen.html

    1. Toteutuneet kulut voi vähentää. Tässä on joitakin käytännön ongelmia. Tärkein on että nuo menevät tulonhankkimiskustannukseksi. Näistä menee tulonhankkimisvähennys. Vähennys toteutuu käytännössä vasta jos tuo ylittyy vuoden aikana.

      Minulla itselläni tuli ongelmaksi että tositteet ovat painuneet matkakulukorvaukseni mukana laskuttamani yrityksen kirjanpitoon. Toki jatkossa osaisin olla lähettämättä noita.

      Lisähankaluus tulee siitä että tässä tulee aika paljon lisätietojen ilmoittamista veroilmoitukseen.

      1. Tuolla linkissä tulonhankkimisvähennyksen osalta on, että:
        “Työkorvauksen yhteydessä myös alle 620 €:n kulut voidaan vaatia vähennettäväksi. Tärkeä ilmoittaa veroilmoituksen lisätietoja-kohdassa, että kulut kohdistuvat työkorvaukseen”

        1. Tulikin hauska juttu vastaan. Nähtävästi verkossa ei voi ilmoittaa noita lisätietoja. Täytyy ilmeisesti lähteä verotoimistoon hakemaan jokin paperi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.