Kymmenen kirjaa jotka muuttivat käsitykseni rahasta

Käsikirjastoni kesällä 2019
Käsikirjastoni kesällä 2019

Olen lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä kirjoja säästämisestä ja sijoittamisesta. Aloin tänään kirjahyllyäni läpi käydessäni miettiä mitkä näistä kirjoista olivat kaikkein merkittävimpiä.

Olen listannut tähän kymmenen kirjaa, jotka ovat muuttaneet eniten ajattelutapaani rahan suhteen.

Dave Ramsey: The total money makeover

Dave Ramsey opetti minulle miksi velka on pahasta. Ramseyn kirja on estänyt minua ottamasta lainoja ja motivoi minua säästämään tarpeeksi rahaa omaa asuntoa varten.

Felix Dennis: How to get rich

Felix Dennis sai minut vakuuttuneeksi siitä että minun on mahdollista kerätä 25 miljoonan euron nettovarallisuus. Toisaalta Dennisin kirja paljasti myös rikastumisen raadolliset puolet.

Dennisin kirja on yksi vaikuttavimpia ja rehellisiä rahaa käsitteleviä kirjoja jonka olen ikinä lukenut.

Ramit Sethi: I will teach you to be rich

Ramit Sethin kirja oli ilmestyessään suunnattu juuri minulle: muutama vuosi sitten huippuyliopistosta valmistuneelle nuorelle, naimattomalle miehelle.

Vikki Robin & Joe Dominguez: Your money or your life

Vikki Robin on FIRE-liikkeen äiti. Hän määritteli ensimmäisenä taloudellisen riippumattomuuden ja näytti miten se on mahdollista saavuttaa.

George Clason: The richest man in Babylon

George Clasonin kirjasta opin että pakollisia menoja ei ole olemassa. Kirjan sanoman painoarvoa lisäsi että se on julkaistu lähes sata vuotta sitten.

Edwin Lefèvre: The reminiscences of a stock operator

Kirjassa kuvataan osakevälittäjän elämää 1920-luvun USA:ssa. Tämä kirja näytti minulle miten ihmiset on saatu erotettua rahoistaan jo viime vuosisadan alussa.

Charler Mackay: Extraordinary popular delusions and the madness of crowds

Tämä kirja oli hintansa väärti pelkästään sen sisältämän Mississippi-kuplan kuvauksen vuoksi. Lainasin oman kopioni tästä kirjasta eräälle tutulleni enkä ole sitä sen koommin nähnyt.

Thomas Stanley ja William Danko: The millionaire next door

The millionaire next door -kirja murtaa virheelliset mielikuvat siitä miten miljonääriksi todellisuudessa päädytään. Tyypillinen miljonääri on putki- tai sähkömies, ei tietokonenörtti.

Tämä kirja kertoo totuuden myös siitä miten oikeat miljonäärit elävät. Kalliit saksalaiset autot ovat leasing-autoja. Miljonäärit ajavat omalla rahalla ostetuilla Volvoilla ja Toyotoilla.

Peter Lynch: One up on Wall Street

Lisäsin Peter Lynchin kirjan tähän listalle siksi että tämä kirja sai minut ymmärtämään miksi ja miten markkinat voidaan voittaa osakepoiminnalla.

Olen edelleen sitä mieltä että suurimmalle osalle ihmisistä oikea ratkaisu ovat matalakuluiset indeksirahastot. Lynchin kirjan opittuani ymmärrän paremmin miten osakepoiminta voi oikeasti tuottaa ylisuuria tuottoja.

Benjamin Graham: The intelligent investor 

Warren Buffettin oppi-isän kirja, arvosijoittamisen raamattu, jossa esitellään ”margin of safety” -käsite. Minulle jäi tästä kirjasta mieleen myös määritelmä siitä mikä on sijoittamisen ja keinottelun ero.

Ps. Tältä listalta puuttuvat kaikki Kauppakorkeakoulussa lukemani oppikirjat.

4 kommenttia

  1. Kiitos listasta👍Nämä ovat aina inspiroivia👌Ihan mielenkiinnosta, mikä on huonoin tai hyödyttömin rahaan liittyvä kirja, jonka olet lukenut?🤔

    1. Tunnetuista kirjoista ensimmäisenä tulee mieleen Robert Kiyosakin Rich dad, poor dad.

      Muistelen lukeneeni tuosta jonkun version, jossa puhuttiin varsinkin asuntosijoittamisen riskittömyydestä niin järkyttävää puppua että pidin sitä jopa vaarallisena. Olen melko varma että tuosta kirjasta on liikkeellä erilaisia painoksia, joista osassa tekstiä on korjattu aika rajustikin.

      Ihan oma kategoriansa ovat sijoituskirjat. Sain eri sijoituskirjoista niin ristiriitaista tietoa että lopulta en uskaltanut enää sijoittaa mihinkään. Tällä hetkellä ymmärrän jo paremmin miten eri sijoituskirjat on tehty perustuen erilaiseen käsitykseen markkinoiden toiminnasta.

      Lisäksi olen lukenut pari suomalaista kirjaa, jotka olivat aivan täyttä sontaa. Tuntui että kirjat olivat pelkkää kirjoittajan tajunnanvirtaa. Näitä on turha mainita nimeltä.

  2. Löytyykös listan kirjoja suomennettuna, tai onko niistä jonkinlaista tiivistelmää?

    1. Tiedän että tuo Richest man in Babylon on suomennettu (Babylonin rikkain mies) mutta muiden osalta käsittääkseni ei suomennoksia löydy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.