Ota sienet pääruoaksi

Paistettuja kantarelleja
Paistettuja kantarelleja

Minulla on jonkin verran tuttuja, jotka ovat kotoisin itäblokista. Olen oppinut heiltä paljon hyviä säästövinkkejä.

Yksi oppimani asia on että he käyttävät usein sieniä pääruokana.

Suomessa pääruokavaihtoehtoina nähdään yleensä liha, kala ja kasvikset. Itäblokin maissa ajattelu tuntuu olevan enemminkin niin että pääruokavaihtoehdot ovat liha, kala ja sienet.

Siinä missä meillä sienikastike on lihan tai kalan kyljessä, ystävilläni sienet ovat itsessään pääruoka vaikkapa perunoiden kanssa.

Ylen uutista venäläisten suosikkisienistä lainaten:

Venäläissienestäjien mukaan maiden välillä on eroa myös suhtautumisessa sieniateriaan. Venäjällä sieni on yleensä aterian pääruoka, ei lisuke.

Sienen tarjoaminen pääruokana tuntui aluksi oudolta. Tässä on kuitenkin turkasesti järkeä.

Kävin viimeksi eilen keräämässä lounaan sienet takapihaltamme alkavasta metsästä. Kiitos alkuviikon sateiden, tässä ei mennyt kuin puoli tuntia.

Ps. Syötäviä sieniä on muitakin kuin kantarellit, suppilovahverot ja lampaankäävät. Mitä enemmän sieniä oppii tunnistamaan, sitä enemmän ja nopeammin metsästä löytyy kerättävää.

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.