Varautumisen perusteet

Kerron tässä blogijutussa järkevän varautumisen perusteista.

Varautuminen ei tarkoita ammusten hamstraamista, ydinräjähdyksen kestävien bunkkereiden rakentamista tai optimaalisen paracord-narun löytämistä.

72 tunnin kotivara ei ole riittävä

Miksi ihmeessä kirjoitan tästä aiheesta vaikka meillä on varautumiseen paljon viranomaisten antamia ohjeita?

Viraomaisten antamat ohjeet ovat ihan hyviä. Ongelmana niissä on että viranomaisten antamien ohjeiden tulee olla mahdollisia kaikille.

Olen kirjoittanut tämän ohjeen (ja koko tämän verkkosivuston) siitä näkökulmasta mikä on järkevää yksilön näkökulmasta.

Hyvänä esimerkkinä viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille on hankkia kotiin 72 tunnin kotivara.

Katastrofialueilta kokemusta saaneen Punaisen ristin suositus on että varusteita olisi varattuna evakuointitilannetta varten 72 tunniksi ja kotona kahdeksi viikoksi.

Viranomaiset eivät voi myöskään suositella yksittäisiä tuotteita tai palveluita. Minulle ei ole tällaisia estoja.

Mihin tulisi varautua?

Mihin sitten pitäisi varautua? Skenaariot voi jakaa karkeasti kolmeen:

  1. Joudut jättämään kotisi nopealla aikataululla
  2. Joudut linnoittautumaan kotiisi pitkäksi ajaksi
  3. Et jostakin syystä pääse takaisin kotiisi

Ukrainan sodassa ihmisille on tapahtunut kaikkia näistä kolmesta. Jotkut ovat joutuneet lähtemään ensimmäisenä hyökkäyksen kohteeksi joutuneista kodeistaan karkuun muutaman minuutin varoitusajalla. Toiset ovat olleet jumissa kodissaan ilman sähköä tai vettä jo viikkoja. Jotkut ukrainalaiset ovat olleet lomamatkalla tai opiskelemassa ulkomailla eivätkä pääse enää takaisin kotiinsa.

Varautumisen vaiheet ovat seuraavat:

  1. Laita raha-asiasi kuntoon
  2. Huolehdi terveydestäsi ja kunnostasi
  3. Varmista vakuutusturva ja testamentit
  4. Rakenna kotiisi kahden viikon kotivara
  5. Varmistaudu jättämään kotisi ilman varoitusta

Vaihe 1. Raha-asioiden laittaminen kuntoon

Kun Ukrainan kriisi alkoi alkuvuodesta 2022 pahentua ja sodan uhka kasvoi, Ukrainan lentokentät täyttyivät yksityislentokoneista. Varakkaimmat ukrainalaiset lennättivät näillä itsensä ja perheensä turvaan. Koronakriisin alkaessa vuonna 2020 näimme Instagramista miten rikkaat linnoittautuivat valtaviin asuntoihinsa.

Mitä paremmassa kunnossa raha-asiat ovat, sitä paremmin olet turvassa kriiseiltä. Kriisin aikana varallisuus auttaa suojaamaan kriisin haitallisilta vaikutuksilta oman ja perheen hyvinvointiin.

Taloudellisen varautumisen tärkeimmät askeleet ovat:

  1. Vararahaston rakentaminen
  2. Korkeakorkoisten lainojen maksaminen pois
  3. Eläkesäästöjen kerryttäminen

Aloita lukemalla artikkelini näin saat raha-asiasi kuntoon.

Vaihe 2. Terveys ja kunto

Koronakriisi on saanut monet viivyttämään hoitoon hakeutumista.

Aivan ensimmäisenä kannattaa hoitaa kaikki ne terveysasiat, jotka ovat jääneet hoitamatta. Näitä voivat olla esimerkiksi:

  • Hammaskiven poisto
  • Veriarvojen tarkistaminen
  • Seulontatutkimukseen osallistuminen

Kriisitilanteessa on tärkeää että yleiskuntosi on erinomainen, sinulla ei ole addiktioita, mielenterveytesi on kunnossa ja sinulla on tarpeelliset lääkärin määräämät lääkkeet käytössä ja sinulla on niitä tarpeeksi varastossa.

Vaihe 3. Vakuutukset ja testamentit

Varautumiseen kuuluvat myös erilaiset vakuutukset, testamentit ja hoitotahdon ilmaisut. Nämä ovat tärkeitä erityisesti silloin jos muiden ihmisten toimeentulo on riippuvainen sinusta.

Vaihe 4. Rakenna kahden viikon kotivara

Koronakriisi antoi meille kaikille esimerkin tilanteesta, jossa kotona oli selvittävä kahden viikon ajan siellä olevalla ruoalla ja tarvikkeilla.

Kahden viikon kotivaran tavoitteena on selvitä kotona kahden viikon ajan tilanteissa, joissa:

  • vesijohtoverkosta ei tule vettä
  • pistokkeesta ei tule sähköä
  • internet ja matkapuhelinverkot eivät toimi
  • verkkopankit ja korttimaksut eivät mene läpi
  • ambulanssit eivät liiku ja sairaalat eivät voi ottaa vastaan potilaita
  • ulos meneminen ei ole turvallista

Tällaiset tilanteet voivat olla seurausta esimerkiksi kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuneesta kyberhyökkäyksestä, teollisesta onnettomuudesta, luonnonmullistuksesta tai vaikkapa auringon massapurkauksesta.

Vaihe 5. Varmistaudu jättämään kotisi ilman varoitusta

Iso osa varautumista on pitää huoli siitä että koti on mahdollista jättää nopeasti ilman varoitusta.

Tätä tarkoitus varten kotiin voi pakata valmiiksi selviytymisrepun (engl. bug out bag). Selviytymisrepun muita nimiä voivat olla hätäreppu tai varautumisreppu.

Jokaisella perheen aikuisella tulisi olla oma reppunsa. Reppuun pakataan vain sen verran tavaraa kuin kukin pystyy itse kantamaan. Lapselle tärkeintä olisi saada mukaan oma rakas pehmolelu miellään vedenpitävässä ja läpinäkyvässä laukussa. Ukrainassa ihmiset näyttävät käyttävän tähän läpinäkyviä kasseja, joissa tyynyt joskus myydään.

Selviytymisrepun sisältö vaihtelee paljon.

Tärkeimmät tarpeet, joihin repun tulisi vastata ovat:

  1. Lämpimänä pysyminen
  2. Juominen
  3. Syöminen
  4. Ensiavun antaminen
  5. Tulen tekeminen
  6. Valaisu
  7. Kommunikointi
  8. Suojan tekeminen
  9. Peseytyminen ja hygienia
  10. Maksaminen

Alaikäisiä lapsia varten tulisi olla vedenpitävät yhteystietolaput, jotka eivät irtoa lapsesta ja joissa on lapsen koko nimi, syntymäaika, tiedot sairauksista sekä vanhemman puhelinnumero että kriisialueen ulkopuolella olevan sukulaisen puhelinnumero ja yhteystiedot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.