Tekijä: Markus Ossi

Markus Ossi on Helsingin kauppakorkeakoulusta valmistunut ekonomisti. Markus on opiskellut rahoitusta HEC Montréalissa ja markkinointia ESC Reimsissä. HEC Montréalissa hän opiskeli sijoitusportfolioiden hallintaa, johdannaisinstrumenttien hinnoittelua sekä kaupankäyntiä rahoitusmarkkinoilla. ESC Reimsissä hän opiskeli markkinointia sekä brändien hallintaa. Markus on ollut säästämisen ja sijoittamisen asiantuntijana mm. Huomenta Suomessa, Kuningaskuluttajassa sekä Jenny+ -ohjelmassa.

Prisman hinnat yli 9% kalliimmat kuin Lidlissä

Kaverini kävi tänään ostoksilla Lidlissä ja osti kerralla useamman viikon ajaksi ruokaa ja muita tarvikkeita. Tämän jälkeen hän meni samalla paikkakunnalla sijaitsevaan Prismaan ja otti ylös samojen tavaroiden hintoja Prismassa.

Ideana oli selvittää, että kannattaako Lidlissä käyminen hänelle. Kaverini tapauksessa Lidl on hieman normaalin asiointimatkan sivussa ja Lidlissä käyminen maksaa hänelle kerralla 4 € ylimääräisenä bensiininkulutuksena.

Oheiseen taulukkoon on koottu kaverini ylös ottamia hintoja Lidlistä sekä Prismasta. Vertailun tulos näyttäisi olevan, että Lidl on tosiaan ainakin näiden tuotteiden osalta Prismaa halvempi ostospaikka.


Prisman osalta kuitenkin usein todetaan, että siellä asiointi on halvempaa, koska S-kaupoista saa bonusta. Vaikka tuosta listasta ottaisi pois varsin erikoisen tuotteen eli tarrateipin, on Prisma siltikin näiden ostosten osalta yli 9% Lidliä kalliimpi. Vertailun vuoksi oman osuuskauppani Hämeenmaan korkein bonusprosentti on tällä hetkellä 5%. Tämän bonusprosentin saaminen edellyttää yli 1500 € kuukausiostoksia.

Bonuksetkin huomioiden Prisman hinnat ovat siis yli 3,5% Lidlin hintoja kalliimmat.

Lue lisää

Kokemuksia halpojen lentojen metsästyksestä

Tämän kirjoituksen ilmestyessä (2.8.2008 klo 15:20) tänne blogiini minun pitäisi olla Lufthansan lentokoneessa matkalla kohti Müncheniä. Lopullisena matkan suuntana on Välimeren rannikko, matkan kesto kolme viikkoa ja koko matkan kustannukset noin 850 €.

Tausta

Saimme viime kesänä kolmen kaverini kanssa ajatuksen, että lähdemme tänä kesänä käymään Sloveniassa. Idea syntyi jollain yhteisellä snorklausreissulla järven rannalla veden lämpötilan ollessa kyseiseen harrastukseen viileähköt 18 astetta. Meistä kenelläkään ei kuitenkaan ollut hirveästi rahaa, joten reissulle piti päästä mahdollisimman halvalla. Meni syksy, talvi ja kevät ja viimein toukokuun lopussa aloitimme halpojen lentojen ja majoituksen metsästämisen. Tiesimme, että meidän pitäisi päästä matkaan elokuun alussa ja takaisin meidän pitäisi tulla ennen 24. elokuuta.

Lennot

Aloitimme lentojen hakemisen halvan menolennon etsimisellä. Tutkimme paria eri verkkomatkatoimistoa ja totesimme, että halvimmat lennot löytyivät melkein poikkeuksetta täällä blogissa sittemmin suosittelemani Travelstartin * kautta.

Suorat lennot Sloveniaan ja Kroatiaan olivat varsin kalliita, joten päätimme lentää ensin Wieniin ja jatkaa sieltä sitten matkaa junalla. Lentolippujen hinnaksi Helsinki – Wien välille tuli Lufthansalla 81,72 €.

Seuraavaksi halusimme päästä Kroatiasta Espanjan Valenciaan. Kokeilimme eri lähtö- ja tulokenttävaihtoehtojen kombinaatioita Kroatiassa ja Espanjassa, kunnes löysimme kohtuullisen halvat lennot Splitistä Barcelonaan. Tämän lipun hinnaksi tuli nuppia kohden 114 €.

Tämän jälkeen tarvitsimme vielä paluulennot Espanjasta Suomeen. Meillä jokaisella oli hieman erilaiset tarpeet paluuajan suhteen. Kaksi kaveriani otti lennon Valenciasta Düsseldorfin kautta Suomeen. Tämä maksoi n. 84 €. Minulla oli kuitenkin itselläni lennon kanssa hieman säätöä, enkä saanut lentoa varattua kuin heinäkuun alussa. Tästä minua rankaistiin kohonneilla lippujen hinnoilla. Päädyin lopulta Blue 1 * lentoon Kööpenhaminan kautta, joka maksoi 129,35 €. Jos olisin varannut lippuni aiemmin, olisin siis säästänyt lähes 50% lipun hinnassa.

Majoitukset

Koska budjettimme oli tiukka, ei hotellimajoitus tullut kyseeseen. Suuntasimme siis Hostelworld-palveluun ja varasimme hostellit kerralla lähes koko matkan ajalle. Varausmaksut olivat n. 10-20% itse majoituksen hinnasta.

Epäselvän lähtöpäivän vuoksi en kuitenkaan voinut (mielestäni) varata vielä majoituksia Espanjan päässä. Aloin etsiä majoitusta Espanjasta vasta heinäkuun alussa. Tällä välin Hostelworldin sivuille oli kuitenkin tullut ilmoitus, että Valencian GP:n vuoksi hostellit edellyttävät Valenciassa vähintään 5 yön varaamista kerralla. En kuitenkaan ole Valenciassa kuin kaksi yötä, joten matkalle lähtiessä minulla ei ole majoitusta ollenkaan. Hostellien varaaminen vaikka turhaankin jo toukokuun lopussa olisi maksanut minulle varausmaksuna vain 8 euroa!

Lisäksi hostellien hinnat ovat nousseet huomattavasti ja 16 € / yö sijaan halvimmatkin hostellit pyytävät majoituksesta jo yli 60 € / yö!

Tiivistelmä

Hyvin lyhyesti tämän episodin opetuksena on, että jos haluat matkustaa halvalla, varaa matkasi ajoissa!

Jatkossa aion vastaavissa tilanteissa ostaa halvan matkan peruutusturvan kanssa ja maksaa vaikka turhaan hostellien varausmaksut.

Lue lisää

Yhteishyvän 11 vinkkiä parempaan talouteen

Yhteishyvä-lehden numero 8/2008 kertoo oman talouden hallinnasta. Lehden mukaan suomalaisista joka kolmannella on kulutusluottoa, jonka keskimääräinen suuruus on 8 100 euroa. Suomalaisten keskimääräinen jäljellä oleva asuntolaina on 71 500 euroa, kun vielä keväällä 2005 keskimääräinen jäljellä oleva laina oli 44 900 euroa.

Yhteishyvä listaa myös 11 vinkkiä parempaan talouteen. Osa vinkeistä on hieman osuuskauppakeskeisiä, mutta kuuluvat tiivistettynä näin:

  1. Kirjaa ylös säännöllisesti tulosi ja menosi
  2. Laita menot tärkeysjärjestykseen
  3. Siirrä välttämättömiin menoihin tarvitsevasi summa toiselle tilille heti palkkapäivänä
  4. On yleensä helpompaa karsia menoja kuin lisätä tuloja
  5. Kirjaa ylös kuukauden ajan kaikki menosi
  6. Avaa bonuksillesi säästötili
  7. Kun olet tekemässä isoa hankintaa, pyydä tarjouksia useasta paikasta
  8. Pyydä apua ajoissa
  9. Keskitä luottokorttiostosi yhdelle kortille
  10. Ota käyttöön tilin saldohälytys
  11. Opeta talouden hallinta myös lapsillesi
Lue lisää

Viivakoodinlukija verkkopankkikäyttöön alle 13 eurolla

Yhdysvalloista on mahdollista tilata alle 13 eurolla postikuluineen viivakoodinlukija, joka pienen virittämisen jälkeen sopii laskujen maksamiseen suomalaisissa verkkopankeissa.

Kyseessä on CueCat -niminen laite, joita jaettiin ilmaiseksi satoja tuhansia kappaleita Yhdysvalloissa kaupoissa ja lehtien mukana. CueCatin tarina on kiehtova pala IT-huuman historiaa, mutta jos haluat vain halvan viivakoodinlukijan, tilaa halpa viivakoodinlukija täältä.

Lue kuitenkin ennen tilaamista Warranty Void-blogin ohjeet viivakoodikynän virittämiseen.

Linkki: Warranty Void (via Murobbs)

Lue lisää

Vapaaehtoinen eläkevakuutus – kannattaa odottaa vielä?

Tänään siivotessa sattui käsiin toukokuun alun Talouselämä-lehti. Huomasin lehden kannesta jutun nimeltä ”Älä juokse eläkevakuuttajan ansaan”. Seuraavassa pari lainausta kyseisestä artikkelista:
”Vaikka postin tuoma eläkeote lupailisi huonoa eläkettä, ei kannata rynnätä ostamaan yksilöllistä eläkevakuutusta. Fiksumpaa on siirtää taskussa polttelevat ylijäämäsetelit neljän tai viiden prosentin korkotilille ja odottaa rauhallisesti, mitä vuosi 2010 tuo tullessaan.”

”hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi on tehnyt selväksi, että hallitus uudistaa pitkäaikaissäästämisen verotuksen tällä vaalikaudella.”

”…eläkesäästämisen tärkeä veroetu tulee tasapuolisuuden nimissä laajentaa vakuutustuotteista sijoitusrahastosäästöihin ja pankkitalletuksiin.”

”Siva-ryhmä moitti osake- ja yhdistelmärahastoihin kytkettyjä vakuutuksia raskaasta kulurakenteesta. Ryhmä laski, että 20 vuoden mittaisessa sijoitussidonnaisessa vakuutuksessa lähes 29 prosenttia sijoituksen arvosta menee kuluihin.”

Joten, jos Talouselämää on uskominen, kannattaa odottaa ennen vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen sitoutumista.

Lue lisää

Tavaroiden järjestelyyn keskittyvä It’s all too much kirja arvosteltu

Amerikkalaisessa mediassa puhutaan tällä hetkellä runsaasti aiheesta nimeltään decluttering. Decluttering tarkoittaa vapaasti käännettynä jaloissa pyörivien tavaroiden järjestelyä.

Aihe on kiinnostava penninvenyttäjien kannalta, sillä levällään ympäri asuntoa makaavat tarpeettomat tavarat aiheuttavat jatkuvasti tilaa viedessään kuluja. Vuokra-asunnoissa tämän tilan hinta on vieläpä helppo laskea. Tavaroiden järjestelyn sijasta paras vaihtoehto olisi usein tarpeettomien tavaroiden myyminen. Monasti tämä on kuitenkin hankalaa. Tavaroihin liittyy usein hyvin voimakkaita tunteita.

Näiden tunteiden käsittelyyn iskee Peter Walshin kirja ”It’s all too much”. Seuraavassa ote Merlin Mannin tästä kirjasta tekemästä arvostelusta:

”It’s All Too Much is a terrific book that inverts the typical approach to dealing with existential kipple. Rather than helping you find new places and novel ways to ”organize” all your crap, author Peter Walsh encourages you to explore why you ever kept all that junk in the first place. Does it reflect a fantasy waistline or a long-abandoned career? What about this ”priceless” relic of a late loved one that’s been sitting in a moldy trash bag for 10 years? Be honest: what place do these things have in the life that you imagine for yourself? Because, if the stuff you accumulate isn’t actively helping get you closer to a life you truly want, then it’s getting in the way, and it needs to go. Period.”

Seuraavassa joitakin lainauksia kirjasta:

”Imagine the life you want to live. I cannot think of a sentence that has had more impact on the lives of people I have worked with. … When clutter fills your home, not only does it block your space, but it also blocks your vision.”

”I know it sounds strange, but if you start by focusing on the clutter, you will never get organized. Getting truly organized is rarely about ”the stuff.” This is the bottom line: If your stuff and the way it is organized is getting you to your goals… fantastic. But if it’s impeding your vision for the the life you want, then why is it in your home? Why is it in your life? Why do you cling to it? For me, this is the only starting point in dealing with clutter.”

”Most things that you save for the future represent hopes and dreams. But the money, space, and energy you spend trying to create a specific future are wasted. We can’t control what tomorrow will bring. Those things we hoard for an imaginary future do little other than limit our possibilities and stunt our growth. When I urge you to get rid of them, I’m not telling you to discard your hopes and dreams. It’s actually quite the opposite. Because if you throw out the stuff that does a rather shabby job of representing your hopes and dreams, you actually create room to make dreams come true.”

Linkki (via Boing Boing)

Lue lisää

Omatoimilento tulee kalliiksi – tuskin

Taloussanomat väitti 16.7.2008 julkaistussa jutussaan, että omatoimilennot tulisivat kalliiksi.

Taloussanomien uutisoimassa tutkimuksessa oli kuitenkin kysymys nimenomaan liikematkojen vertailusta. Liikelentoihin kohdistuu kriteereitä, joista halpaa lentoa etsivän omatoimimatkailijan ei tarvitse välittää. Näitä ovat mm.:
– vaihtoyhteyksien määrä pitää minimoida
– vaihtoja saa olla maksimissaan kaksi
– jos vaihtoja on, kaikkien matkan lentojen pitää olla samalta lentoyhtiöltä
– löydetyn lennon pitää lähteä 6 tunnin sisällä asiakkaan pyytämästä lähtöajasta
– vaihtoehtoisia lentokenttiä ei saa käyttää

Joten, jos etsit halpaa lentoa ja matkareittisi on yksinkertainen, käytä pääasiassa Internetin vertailusivuja. Jos matkareittisi on monimutkainen tai suuntautuu johonkin erikoiseen kohteeseen, pyydä tarjouksia myös erikoismatkatoimistoilta.

Lue lisää

Miljönääriksi säästämällä 20 euroa päivässä?

Kauppalehden viikonlopuin suosituin juttu näyttää olleen ”Miljonääriksi säästämällä 20 euroa päivässä”. Lähteeksi mainitaan amerikkalainen Motley Fool-sivusto.

Suomennoksen sisältö

Kauppalehden jutun pääsanoma on seuraava::
– jos sijoitat päivittäin valtion joukkovelkakirjoihin, olet miljonääri 43 vuodessa
– jos sijoitat yleiseen pörssi-indeksiin, olet miljonääri 26 vuodessa
– jos sijoitat kaksi prosenttia markkinoita paremmin, olet miljonääri 24 vuodessa

Ideana siis on, että mikäli et laita rahojasi edes pankkitilille, ne eivät maksa korkoa. Tämä on sinänsä ihan fiksu pointti.

Jutussa todetaan lisäksi seuraavasti: ”[Kymmenen vuoden joukkovelkakirjojen] vuosituotto on ollut noin 4,6 prosenttia… Tulet miljonääriksi 26 vuodessa sijoittamalla yleiseen pörssi-indeksiin… Mikäli lyöt markkinat kahdella prosentilla, saat miljoonan 24 vuodessa.”

Suomennoksen ja alkuperäisen jutun ongelmat

Kauppalehden suomennokseen liittyy kuitenkin joitakin ongelmia.

Ensinnäkin, Motley Foolin artikkeli on julkaistu alunperin 3.11.2006 ja sitä on viimeksi päivitetty 18.10.2007. Kauppalehden jutussa annetaan ymmärtää, että Motley Foolin artikkeli olisi juuri ilmestynyt. Osa tiedoista onkin jo ehtinyt vanhentua. Toisin kuin Kauppalehti antaa ymmärtää, ”Ten-year Treasury note” velkakirjojen yield 9.7.2008 on 4,00%, ei 4,60%.

Toisekseen, artikkeli on kirjoitettu amerikkalaisille. Toisin kuin amerikassa:
– valtion joukkovelkakirjojen keskituotto on eri
– samaa sijoitusinstrumenttia ei ole Suomessa olemassa
– sijoittamisen kulurakenne on erilainen
– pörssi-indeksin keskituotto on historiallisesti eri
– Suomessa alkuperäisen artikkelin mainitsemia indeksitrakkereita on heikosti saatavilla

Kolmanneksi, jo alkuperäiseen artikkeliin liittyy tiettyjä yksinkertaistuksia. Suomennoksessa näiden määrä on vielä lisääntynyt. Tärkein ongelma on, että mallissa ei oteta inflaatiota laisinkaan huomioon. Inflaatio Suomessa on jo 4,4%. Jos artikkelin lukeva henkilö sijoittaisi nyt valtion joukkovelkakirjoihin, jäisi sijoituksen reaalituotto negatiiviseksi.

Lisäksi:
– pörssi-indeksin keskituotto on ollut historiallisesti Yhdysvalloissa 10-11 prosenttia vain jos tarkasteluajanjakso valitaan sopivasti
– pörssien keskituotot ovat (muualla maailmassa) voineet olla jopa negatiivisia, jos sijoittamisen aloittaa taantumassa
– suomennoksessa puhutaan kaksi prosenttia markkinoita paremmin sijoittamisesta, alkuperäisessä artikkelissa kaksi prosenttiyksikköä markkinoita paremmin sijoittamisesta

Lue lisää

Maksuvaikeuksien ja velkaongelmien ratkaiseminen

Pikavippeihin tutustuessani huomasin, että pikavippikierre tuntuu olevan pelottavan yleinen ongelma. Maksuvaikeuksien ja velkaongelmien ratkaiseminen ei ole varsinaisesti tämän blogin aihepiiriä. Seuraavassa kuitenkin nopeat ohjeet maksuvaikeuksien selvittämiseen. Lopussa on linkkejä erilaisiin paikkoihin, joista aiheesta saa lisätietoa.

1. Ota yhteyttä ilmaiseen talous- ja velkaneuvontaan
Talous- ja velkaneuvonta on lain mukaan ilmainen palvelu.

2. Pyydä lisää maksuaikaa
a. Maksujärjestely
Jos et voi maksaa velkaasi takaisin määräaikaan mennessä, pyydä lisää maksuaikaa.

b. Sopimukseen perustuva velkojen järjestely
Jos et voi maksaa velkaasi takaisin pidemmän maksuajan aikana, pyydä velka-ajan pidennystä, kuukausierän pienennystä, luottojen yhdistämistä, koron alentamista tai lyhennysvapaita jaksoja.

3. Maksa useat pienet lainat pois yhdellä isolla lainalla
a. Pankkilaina
Yritä ensin hakea pankista lainaa, jolla voit maksaa pois useat pienet velkasi.

b. Saneerauslainan takaus
Jos sinulla ei ole takaajia, voit yrittää hakea saneerauslainan takausta Takuu-Säätiöstä.

c. Sosiaalinen luotto
Kysy omasta kunnastasi mahdollisuutta sosiaaliseen luottoon.

4. Tuomioistuinkäsittely
Mikäli mikään edellä esitetyistä tavoista ei auta, voit hakea lakisääteistä yksityishenkilön velkajärjestely.

5. Ulosotto
Mikäli et maksuohjelmassakaan kykene maksamaan velkojasi, voi velkoja hakea sinut ulosottoon.

Lähteet ja linkit:
Talous- ja velkaneuvojien yhteystiedot
Takuu-Säätiö
Ohjeita velkojen hoitoon (Kuluttajavirasto)
Tietoa velkojen järjestelystä (pdf, Kuluttajavirasto)
Et voi kuluttaa enemmän kuin tienaat (pdf, Marttaliitto)

Lue lisää