Tämä on ensimmäinen vinkki sarjassa, jossa listaan pahimpia oman talouden mokia (OTM).
Sain inspiraation tähän sarjaan thefiguremaker-nimisestä Instagram-tilistä. Tämän tilin ylläpitäjä kysyi seuraajiltaan heidän pahimpia taloudellisia mokiaan.
Kaikkein pahimmaksi ihmisten mainitsemaksi taloudelliseksi mokaksi nousi lainan takaaminen tai ottaminen toisen henkilön puolesta.
Kaikkein surullisimpia olivat tarinat, joissa oli menty takaamaan poika- tai tyttöystävän kulutusluotto.
Finanssivalvontaa lainaten:
Takausta käytetään luoton vakuutena. Takaussitoumuksessa takaaja ottaa vastuun jonkun toisen henkilön ottaman velan maksamisesta. Jos velallinen ei maksa velkaa sovitulla tavalla, velka voidaan periä takaajalta.
Takaaja vastaa sitoumuksestaan periaatteessa koko varallisuudellaan. Takaussitoumuksen antamiseen on syytä suhtautua huolellisesti ja harkiten.
Lainan takaaminen ei ole pelkkä muodollisuus. Lainoille pyydetään takaajaa jos lainan myöntäjä katsoo että on olemassa mahdollisuus että lainanhakija ei pysty maksamaan lainaansa takaisin.
Edelleen Finanssivalvontaa lainaten:
Aina on syytä muistaa, että vakavaraisenkin velallisen taloudellinen asema voi rajusti ja yllättäen heikentyä – tämän varaltahan pankki takauksen haluaa.
Jos poikaystäväsi, siskosi, lapsesi tai puolisosi ei saa lainaa ilman takaajaa, on todennäköistä että sinä joudut maksamaan lainan takaisin.
Lainan takaaminen ei ole vaaratonta silloinkaan jos kysymyksessä on asuntolaina. Nykyisen lain mukaan lainan vakuutena oleva asunto täytyy kyllä myydä ennen kuin lainaa aletaan periä takaajalta. Tästä huolimatta asuntolainankin takaaja voi joutua maksumieheksi:
[Asuntolainojen takaaja ajautuu lainan maksajaksi yleensä tilanteessa], jossa on ostettu kallis asunto alueelta, jossa asuntojen arvo onkin laskenut niin, ettei myyntihinta riitä enää kattamaan lainaa.
Toisten lainojen takaamisen kanssa samaan kategoriaan menee lainojen ottaminen toisen henkilön puolesta.
Ps. Lainojen takaamisen typeryys on tunnettu jo vanhan testamentin aikaan. Sananlaskut 17:18 kuuluu näin: “Mieletön se, joka lyö kättä ja menee toisesta takuuseen”.
Osta S&P 500 indeksiä seuraavaa indeksiosuusrahastoa.
Laita loput rahasi korkeakorkoiselle säästötilille.
Olen valmistunut Kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi. Olen käynyt Kanadassa asti opiskelemassa sijoittamista yhdessä maailman parhaista rahoitusalan korkeakouluista. Olen lukenut kymmeniä kirjoja sijoittamisesta. Olen käyttänyt yli kymmenen vuotta elämästäni sijoitusasioiden opiskeluun (ja tämän blogin kirjoittamiseen).
Kaiken sen perusteella mitä sijoittamisesta tiedän, tuo yllä kuvattu strategia on kaikkein yksinkertaisin ja tehokkain sijoitusneuvo, jonka voin kenellekään antaa.
Tässä vielä vaiheet käytynä läpi ja muutama peruste.
Avaa tili Nordnetiin
Suosittelen tilin avaamista Nordnetiin lähinnä siksi että se on halpa. Sijoittamisessa kulujen merkitystä ei voi aliarvioida.
Muita mahdollisesti halpoja paikkoja ostaa indeksiosuusrahastoja ovat Degiro, Lynx, Osuuspankki ja Nordea.
Osta S&P 500 indeksiä seuraavaa indeksiosuusrahastoa
S&P 500 on osakeindeksi, joka sisältää 500 markkina-arvoltaan suurta, amerikkalaista yritystä. Indeksiosuusrahasto on tuote, jonka kautta voit omistaa pienen palan jokaista tämän indeksin yritystä.
Käytännössä suosittelen ostamaan SXR8-koodilla löytyvää indeksiosuusrahastoa. Tuotteen koko nimi on iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Acc). Tämä rahasto on tyypiltään akkumuloiva eli mahdolliset yritysten maksamat osingot jäävät sisään rahastoon kasvamaan tuottoa.
Syy siihen miksi kehotan ostamaan S&P 500 indeksiä on että se on riskin ja tuoton suhteeltaan ylivoimainen. Lisäksi sitä replikoivien indeksiosuusrahastojen kulut ovat mitättömät. Kulut huomioiden on lähes mahdotonta löytää vastaavaa tuottoa yhtä alhaisella riskillä.
Tämä suositus ei ole itse keksimäni. Kyseessä on Warren Buffetin sijoitussuositus. Buffetin suositus on laittaa S&P 500 indeksiosuusrahastoon 90 % rahoista.
Suomalaisen sijoittajan kannalta ongelmaksi tulee lähinnä valuuttariski.
Laita loput rahasi korkeakorkoiselle säästötilille
Oikeasti Warren Buffett suositteli että loput rahat laitettaisiin lyhyisiin valtion velkakirjoihin. Suomessa ja juuri nyt tämän ohjeen noudattaminen on hankalaa.
Siksi ehdotan että katsot Kauppalehdestä että mikä pankki maksaa määräaikaistalletuksille parasta korkoa. Varmistu lisäksi että talletuksesi on jonkin talletussuojan piirissä. Laita loput rahat tälle tilille.
Yhteenveto
Sijoittamisen ei tarvitse olla tämän hankalampaa. Sinun ei tarvitse opiskella P/E-lukuja, EPS:iä tai lukea yritysten vuosikertomuksia. Toki voit näin tehdä jos haluat.
Jos et jostakin syystä halua aloittaa sijoittamista näin, suosittelen että vertaat kuitenkin sijoitusstrategiaasi tähän ehdottamaani malliin. Katso erityisesti odotettuja tuottoja, riskejä sekä kuluja.
Tätä paremman sijoitussuosituksen löytäminen on oikeasti aika hankalaa.
Luin tänään kolme vinkkiä, jotka olivat minulle uusia. Nämä ovat peräisin Redditistä.
Muuta ostopäätös valinnaksi
Tässä vinkissä ostopäätös muutetaankin mielessä valinnaksi.
Kun olet ostamassa jotakin, kuvittele että joku pitää toisessa kädessään haluamaasi tavaraa ja toisessa kädessä sen hintaa vastaavaa määrää käteistä. Kumman valitsisit?
Älä pidä rahoja käyttötilillä
Avaa kaksi pankkitiliä. Toinen on säästöjä varten, toinen on kulutusta varten.
Pidä käyttötilin saldo aina nollassa. Siirrä käyttötilille rahaa vasta sitten kun olet tehnyt ostopäätöksen. Tämän vinkin ideana on tehdä heräteostosten tekemisestä hankalampaa.
Ota ruokakauppaan mukaan käteistä vain ostosten verran
Tämä on variaatio edellisestä vinkistä. Jos olet menossa ruokakauppaan, ota mukaan käteistä vain suunniteltujen ostosten verran. Jätä pankki- ja luottokortti kotiin.
Aina kun sanon mielessäni: “Olen ansainnut tämän”, en yleensä ole ansainnut yhtään mitään.
Päinvastoin.
Olen huomannut että käytän tuota lausetta lähinnä silloin kun en ole tehnyt mitään oikeasti tärkeää. Todennäköisempää on että tekemiseni on ollut sijaistekemistä.
Sen sijaan että olisin tarttunut johonkin hankalaan ja pelottavaan asiaan, olen täyttänyt päiväni jollakin muulla. Tämän kaiken muun tekeminen on tehnyt minut väsyneeksi.
Lisäksi minulla on ehkä jollakin tavalla riittämätön olo itsestäni. Olen huomannut että syy tähän riittämättömyyden tunteeseen on että olen vältellyt niitä oikeasti tärkeitä asioita.
Lisäksi olen huomannut että nämä asiat, jotka olen muka mielestäni ansainnut, ovat yleensä niitä kaikkein haitallisimpia.
Tyypillisiä asioita, joita olen muka ansainnut ovat:
kallis, alkoholiton olut
pussillinen irtokarkkeja
elokuvien tai Youtuben katsominen kunnes kuukahdan
Näistä ei ole hirveästi hyötyä.
Jotkut ratkaisevat tämän (varsinkin ruoan osalta) niin että heillä on yksi päivä viikossa, jolloin he voivat antaa itsehillinnän mennä. Esimerkiksi Dwayne Johsonin #CheatMealSunday -ateriat ovat Instagramissa jo jonkinlainen legenda. Olen itsekin päättänyt että lauantai on karkkipäivä.
Yleisesti ottaen olen kuitenkin huomannut että aina kun sanon mielessäni: “Olen ansainnut tämän”, minun pitää pysähtyä hetkeksi.
Yksi hieno säästövinkki johon törmää jatkuvasti brittiläisissä säästämisblogeissa ja -instoissa on fakeaway -ruoka.
Fakeaway -ruoan ideana on tehdä kotona ruokaa, joka normaalisti tilattaisiin kotiin takeaway -ravintolasta. Yleensä tällaista ruokaa tehdään lauantai-iltoina.
Fakeaway -ruoan perusedellytys on että reseptin pitää olla nopea. Ruoan valmistamiseen ei saa mennä puolta tuntia enempää. Jotta ruoan tekemisessä itse olisi järkeä, fakeawayn pitää olla takeawayn tilaamista halvempaa. Lisäksi hyvässä fakeaway -reseptissä lopputulos on syntisen herkullista.
Aiemmin yritimme tehdä takeaway -ruoan sijasta kotona itse pizzaa. Kauniina ajatuksena oli että pystymme näin kontrolloimaan paremmin suolan (ja rasvan) määrää. Pizzan tekeminen on kuitenkin liian hidasta.
Fake away -reseptit ratkaisevat tämän ongelman. Nykyään jos kaipaamme ruokaa todella nopeasti, teemme usein hampurilaisia. Meidän resepti on muunnelma Jamie Oliverilta. Tarvittavat ainesosat ovat:
ruissämpylöitä
400 grammaa jauhelihaa
omena
punasipuli
balsamico-kastiketta
ketsuppia
Viipaloi punasipuli paperinohueksi. Paras lopputulos tulee mandoliinilla. Laita punasipulit hautumaan balsamico-kastikkeeseen. Kuori omenat, poista siemenkota ja tee viipaleita. Jaa jauheliha neljään osaan ja paista pihvit. Kokoa hampurilainen laittamalla pohjalle ketsuppia, sitten pihvi, omenaviipale ja lopuksi päälle punasipulia. Koko hommaan menee aikaa alle puoli tuntia. Jos haluamme lisätä syntiä, valmistamme kylkeen ristikkoperunoita.
Maailmalta löytyy paljon hyviä fake away -reseptejä. Jotkut reseptit (kuten yllä) yrittävät kopioida tismalleen jonkin kuuluisan pikaruokaketjun aterian. Toiset ovat enemminkin muunnelmia.
Tyypillisiä fake away -ruokia ovat kiinalaisten ravintoloiden ateriat, intialaisten ravintoloiden ateriat, kebabit, hampurilaiset ja pizzat.
Sinking fund on yksi budjetoinnin peruskäsite, jolle en ole keksinyt hyvää suomenkielistä vastinetta. Jotkut bloggaajat ovat kääntäneet tämän uppoavaksi rahastoksi.
Yritysten taloushallinnossa sinking fund on rahasto, jonne yritykset laittavat rahaa syrjään velkakirjan maksamiseksi. Yritykset voivat käyttää sinking fund -rahastoa myös tulevaisuudessa tapahtuvia investointeja varten säästämiseen. Oman talouden hallinnassa sinking fundeista puhutaan tässä viimeisessä merkityksessä.
Syy miksi kirjoitan tästä aiheesta on että kymmenen vuotta käyttämäni säästämisen automatisointi ei selkeästi enää toimi meillä. Tämä on ajanut minut takaisin perinteisempien menetelmien ääreen.
Uppoavat rahastot ovat siitä kivoja että ne uppoavat (heh heh) erinomaisesti kirjekuorimenetelmän kylkeen.
Uppoavat rahastot eroavat kuitenkin hieman kirjekuorimenetelmän kirjekuorista, säästötileistä ja vararahastosta.
Kirjekuorimenetelmällä hallitaan perinteisesti yhden kuukauden palkkaa. Kun palkka tulee käteen, siitä maksetaan ensin kiinteät kulut kuten vuokra ja vakuutukset. Loput rahat jaetaan kirjekuoriin. Perinteisiä kategorioita ovat ruoka, ravintolat, polttoaine, vaatteet, terveys ja kauneus sekä viihde.
Säästötileillä (tai säästöpossuilla) taas säästetään rahaa johonkin hankintaan, joka on yleensä luonteeltaan iloinen ja odotettu. Tämä voi olla esimerkiksi lomamatka, uusi auto tai häät. Vararahastosta taas on tarkoitus kattaa odottamattomia menoja.
Uppoavat rahastot toimivat mielestäni parhaiten rahan säästämiseen jotakin sellaista menoa varten, joka toteutuu kerran (tai muutaman kerran) vuodessa.
Hyviä kategorioita uppoaville rahastoille ovat:
Huollot ja korjaukset (auto, asunto)
Juhlat ja tilaisuudet (joulu, syntymäpäivät)
Vakuutukset (koti, auto, terveys)
Lomat (kesäloma, hiihtoloma)
Terveys (suuhygienisti, silmälasit)
Jäsenmaksut (urheiluseurat, järjestöt)
Riippuen omasta tilanteesta uppoavia rahastoja voi käyttää myös esimerkiksi vaateostoksiin varautumiseen, hyväntekeväisyyttä varten säästämiseen, lasten kuluihin (koulukuvat, reput, kirjat, tabletit) ja huonekaluihin.
Uppoavia rahastoja voi käyttää myös jätehuoltomaksuja, vesimaksuja, lämmitysöljymaksuja sekä muita kodin kiinteitä kuluja varten. Useat yritykset antavat alennusta mikäli maksaa kiinteät kulut vain kerran vuodessa.
Yksi erittäin luova tapa käyttää uppoavaa rahastoa on kerätä jatkuvasti rahaa auton vaihtoa varten. Tällöin uppoavaan rahastoon siirretään joka kuukausi auton kuukausittaista arvonalenemista vastaava summa rahaa. Tämä on kuitenkin niin iso summa että ottaisin tätä varten oman pankkitilin.
Uppoavat rahastot eivät mielestäni sovi yllättäviä menoja varten säästämiseen. Tätä varten on vararahasto. Jotkut kuitenkin käyttävät uppoavia rahastoja yllättäviä menoja varten säästämiseen varten silloin jos vararahasto ei ole vielä täynnä. Raha(na)inen -blogin bloggaaja kirjoitti miten hän siirtyy uppoavista rahastoista vararahastoon:
Seuraava siirto on todennäköisesti siirtää säästettyjä rahoja sinking fund -tileiltä täyttämään vielä vähän vajaata 10 000e puskuria ja sen täytyttyä alkaa aktiivisemmin tarkkailla kuukauden aikana saatavia tuloja ja joka kuukausi maksimoida säästöön ja sijoitukseen menevä summa.
Uppoavat rahastot eivät myöskään sovi kertaluontoisia menoja varten. Tätä tarkoitusta varten on omat säästötilit ja säästöpossut.
Kirjoitin eilen miten sienet voi nostaa pääruokaksi. Ajattelin listata samassa hengessä tapoja, joilla jauhelihaa voi jatkaa. Jauheliha kun on ainakin meidän perheessä yksi perusruoka-aineita.
Paistijauheliha maksaa meidän lähikaupassa 12,73 €/kg. Jauhelihan jatkamisessa hyvä nyrkkisääntö on kolme osaa lihaa ja yksi osa täyteainetta. Jatketun jauhelihan hinnaksi tulee esimerkiksi porkkanaa käyttämällä (2,18 €/kg) 10,11 €/kg. Rahaa säästyy melko tarkkaan 20 %.
Paistetun jauhelihan jatkaminen on helppoa. Raastettu porkkana soveltuu tähän erinomaisen hyvin. Porkkanan lisäksi jauhelihan joukkoon voi raastaa kesäkurpitsaa tai jopa perunaa.
Lihapullia voi keventää soijarouheella, leivänmuruilla ja raastetuilla vihanneksilla.
Hampurilaispihveissä osan lihasta voi korvata kauralla.
Tortillojen väliin voi laittaa jauhelihan lisäksi papuja, riisiä ja linssejä.
Pataruoissa lihaa voi jatkaa ohralla.
Valmiissa tomaattikastikkeissa olemme jatkaneet jauhelihaa yksinkertaisesti lisäämällä tomaattikastikkeen määrää. Ostamme joko vähemmän lihaa kuin mitä ohjeessa suositellaan tai isomman purkin kastiketta. Jos syöjiä on paljon, olemme jatkaneet kastiketta lisäämällä siihen tomaattimurskaa, yrttejä ja yrttisuolaa.
Onko sinulla muita hyviä vinkkejä jauhelihan jatkamiseksi? Laita kommenttia.
Minulla on jonkin verran tuttuja, jotka ovat kotoisin itäblokista. Olen oppinut heiltä paljon hyviä säästövinkkejä.
Yksi oppimani asia on että he käyttävät usein sieniä pääruokana.
Suomessa pääruokavaihtoehtoina nähdään yleensä liha, kala ja kasvikset. Itäblokin maissa ajattelu tuntuu olevan enemminkin niin että pääruokavaihtoehdot ovat liha, kala ja sienet.
Siinä missä meillä sienikastike on lihan tai kalan kyljessä, ystävilläni sienet ovat itsessään pääruoka vaikkapa perunoiden kanssa.
Venäläissienestäjien mukaan maiden välillä on eroa myös suhtautumisessa sieniateriaan. Venäjällä sieni on yleensä aterian pääruoka, ei lisuke.
Sienen tarjoaminen pääruokana tuntui aluksi oudolta. Tässä on kuitenkin turkasesti järkeä.
Kävin viimeksi eilen keräämässä lounaan sienet takapihaltamme alkavasta metsästä. Kiitos alkuviikon sateiden, tässä ei mennyt kuin puoli tuntia.
Ps. Syötäviä sieniä on muitakin kuin kantarellit, suppilovahverot ja lampaankäävät. Mitä enemmän sieniä oppii tunnistamaan, sitä enemmän ja nopeammin metsästä löytyy kerättävää.
Luin tähän liittyen siitä miten köyhille jotkin muut asiat voivat olla kalliimpia kuin rikkaille. Näissä samoissa jutuissa esitettiin myös paljon mielenkiintoisia väitteitä siitä miten tietyt köyhyyden pakottamat valinnat estävät köyhiä vaurastumasta.
Näiden lukeminen sai minut ajattelemaan kolmea kysymystä:
Jos tietyt asiat ovat köyhälle kalliimpia, muuttuvatko ne vaurastuessa halvemmiksi?
Onko olemassa riski että pelkkä nuukailu johtaa osittain samoihin haittavaikutuksiin?
Voisiko näistä oppia jotakin siitä mikä on järkevää rahankäyttöä?
Listasin alle joitakin asioita, jotka köyhyystutkijoiden (ja köyhyydestä kirjoittavien) mukaan ovat köyhille kalliimpia kuin rikkaille ja miksi. Yritin samalla pohtia että jos nämä väitteet ovat totta, mitkä näiden väitteiden vaikutukset ovat säästämisen näkökulmasta. Lähteet löytyvät lopusta.
Pyykin peseminen
Yksi yllättävimpiä mutta samalla eniten esiintyviä esimerkkejä oli pyykinpesu.
Jos ei ole omaa pyykinpesukonetta ja kuivausrumpua, täytyy pyykki pestä pesutuvassa (tai kolikkopesulassa). Molemmissa on riskinä että pyykit voidaan varastaa tai heittää lattialle. Pyykinpesuun täytyy varata oma aikansa, tämä aika on riippuvainen muista ihmisistä ja lisäksi pyykinpesuun käytetty aika on pois kaikesta muusta.
Mikäli tätä päättelyketjua on uskominen, pyykinpesukone kannattaa ostaa heti kun siihen on varaa.
Joidenkin mukaan autoilu on köyhille kalliimpaa myös siksi että he saavat enemmän sakkoja. Selittävinä tekijöinä voi olla korjaamaton auto, maksamattomat verot, tutkanpaljastimien puute sekä se että halvat autot eivät aja itse itseään.
Lisäksi auton puute estää tutkijoiden mukaan köyhien liikkuvuutta, vähentää heidän vapaa-aikaansa sekä estää tulon hankkimisen mahdollisuuksia.
Tästäkin on mahdollista vetää aika mielenkiintoisia tangentteja. Jos köyhyystutkijat ovat oikeassa, autoilun lopettaminen ei välttämättä olekaan hyvä säästövinkki. Kyllä, se vähentää kustannuksia. Autoilun lopettaminen voi kostautua tulonmenetyksinä sekä vapaa-ajan menetyksen kautta kasvaneina kuluina muualla.
Vaatteet
Köyhän vaatteet voivat olla likaisia, nuhjuisia tai vanhoja. Vaikka lähes käyttämättömiä vaatteita saakin ilmaiseksi, ei köyhällä ole varaa mennä hakemaan niitä.
Jos köyhä ostaa vaatteita, päätyy hän ns. markettimerkkeihin. Jos hän ostaa näitä lapsilleen, kiusataan heitä koulussa tämän vuoksi.
Köyhää itseään väärät vaatemerkit estävät saamasta parempia työpaikkoja. Täten vaatteet ovat yksi este köyhyydestä nousemisen tiellä.
Jos tämä on totta, merkkivaatteet ovat investointi.
Terveys
Kirjoitin jo aiemmin ruoasta. Köyhä päätyy ostamaan halvinta saatavilla olevaa energiaa. Halvin saatavilla energia on tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria. Epäterveellinen ja ravintoköyhä ruoka johtaa terveysvaikeuksiin. Koska köyhät viivyttävät lääkäriin menoa, ongelmat pahenevat.
Viesti on selkeä. Ruoan hinnasta ei pidä tinkiä terveellisyyden kustannuksella. Jos sinulla on terveysongelmia, hoida ne mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Velkaraha
Kaikille lienee selvää miksi köyhät maksavat velkarahasta rikkaita enemmän. Lainan korko kuvastaa lainan antamisen riskiä. Rahan lainaamisessa köyhille on enemmän riskejä kuin rahan lainaamisessa rikkaille.
Lainanantajat pyrkivät arvioimaan lainaamisen riskiä pyytämällä ja hankkimalla lainanhakijasta erinäisiä tietoja. Kuitenkin jos uskoo vähääkään siihen että pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä, ymmärtää myös että näitä tietoja voi muuttaa.
Jos esimerkiksi asuntolainan marginaali on korkeampi siksi että on määräaikaisessa työsuhteessa, kannattaa hakeutua vakituiseen työhön. Vaikka palkka olisi matalampi, voi tämä olla silti kokonaistaloudellisesti kannattavampaa. Olen kirjoittanut tästä jo aiemmin lainojen marginaalin pienentämisestä asuntlainan kontekstissa.
Pankkiasiointi
Köyhät maksavat pankkiasioinnistaan enemmän koska he:
käyttävät enemmän käteistä
ylittävät helpommin tilinsä
maksavat laskunsa myöhässä
Minulla on ollut ja on edelleen samoja vaikeuksia. Olen pyrkinyt ratkaisemaan näitä pitämällä käyttötilillä paljon rahaa, tekemällä automaattisia tilisiirtoja ruokatilille ja välttämällä lainojen ottamista.
Lisäksi tämän perusteella käteisen käyttö ei ehkä olekaan niin järkevää.
Asunto
Tämä oli minulle hieman yllättävä juttu. Monet lähteet kuitenkin esittävät että köyhät voivat maksaa asumisesta enemmän kuin rikkaat.
Tämä liittyy lähinnä asunnon ostamiseen. Koska köyhät eivät saa ostettua asuntoa käteisellä, he joutuvat ottamaan lainaa. Koska lainarahan hinta on köyhille korkeampi, päätyvät he maksamaan asunnostaan enemmän.
Tämä aihe on niin laaja että teen tästä oman blogijutun.
Liikkuminen
Koska köyhien asunnot sijaitsevat kaukana työpaikoista ja palveluista, köyhällä kuluu enemmän rahaa ja aikaa liikkumiseen. Tämä aika ja raha on pois kaikesta muusta.
Olen jo aiemminkin kirjoittanut miten työmatkan pituus vaikuttaa onnellisuuteen. Oma työmatkani söi palkkani. Köyhyystutkijoidenkin näkemys vaikuttaa olevan että asunto kannattaa hankkia läheltä työpaikkaa ja palveluita. Myös nämä liikkuvuuteen liittyvät väitteet tukevat oman auton omistamisen järkevyyttä.
Tässä oli joitakin esimerkkejä löytämistäni jutuista. Sain näistä ainakin itse joitakin ihan mielenkiintoisia ajatuksia.
Törmäsin eilen mielenkiintoiseen väitteeseen. Brittiläinen psykologi Peter Collett vaikutti esittävän että säästämisaste ei riippuisi tuloista:
The widely held idea that people don’t save because they can’t afford it has been completely discredited by the extensive research conducted by Daryl Collins and his colleagues.
Väite oli niin mielenkiintoinen että minun oli pakko tutkia tuota lisää.
Lähdin etsimään tietoa miten tulot vaikuttavat säästämisasteen. Selkein löytämäni data on peräisin Don’t quit your day job -sivustolta. Tämän sivuston tekijät olivat muokanneet amerikkalaista vuoden 2012 Consumer Expenditure Survey -dataa. Otin heidän tietonsa ja tein yllä näkyvän kuvan.
USA:ssa säästämisaste on keskimäärin nollassa 40 000 dollarin vuosittaisilla nettotuloilla. Tämän jälkeen säästämisaste alkaa kasvaa. Säästämisaste tasaantuu noin 40 % tasolle.
Alle 40 000 euron nettotuloillakin osa rahan käytöstä menee omaisuuden kasvattamiseen. Käsitin tämän niin että alle 40 000 euron nettotuloilla ihmiset säästävät käytännössä omaan asuntoonsa.
Tässä datassa on paljon ongelmia. Tätä on silti kiva vähän miettiä.
Yksi henkilökohtaisen talouden peukalosääntöjä on 50/30/20 -sääntö. Tämän säännön mukaan budjetista 50 % pitää mennä perustarpeisiin, 30 % haluihin ja 20 % säästämiseen.
Yllä olevan kuvan mukaan 50/30/20 -säännön noudattamisessa onnistutaan 70 000 euron nettotuloilla.
FIRE-bloggaajien kuninkaan, suosittua Mr. Money Mustache -blogia pitävän Peter Adeneyn vuosipalkka oli kovimmillaan 125 000 dollaria vuodessa. Jos katsotaan tuolta yllä olevasta taulukosta, tätä palkkaa ansaitsevat henkilöt saavat USA:ssa keskimäärin palkastaan säästöön 30 %. Kymmenessä vuodessa eläkkeelle pääseminen on aivan varmasti hintsun verran helpompaa yli 100 000 euron vuosituloilla.
Tämä data tarjoaa myös mielenkiintoisen tavan vastata kysymykseen siitä mikä on tarpeeksi. Säästämisaste vaikuttaa vakiintuvan 200 000 euron vuosittaisilla nettotuloilla. Jo 150 000 euron nettotuloillakin ollaan hyvin lähellä 40 % säästämisastetta.
Säästämiseaste omaisuusluokkien mukaan
Löysin myös toisen kuvaajan, tällä kertaa ehkä hieman luotettavammasta lähteestä. Emmanuel Saezin ja Gabriel Zucmanin tutkimusten mukaan se kuuluisa yksi prosentti on säästänyt laittanut hyvinä aikoina säästöön noin 40 % tuloistaan. Alimpien 90 % säästämisaste sen sijaan pomppii nollan ja viiden prosentin välillä.
Peter Collettin väite vaikuttaa näiden tietojen (ja arkijärjen) perusteella melko absurdilta. Tämä väite johti minut kuitenkin melko mielenkiintoisen datan äärelle.
Sakari Kainulainenkin näyttäisi viittaavan siihen että tärkeintä on että säästäminen on vaivatonta:
Suomessa tämä taso näyttää löytyvän jostain 30 000–60 000 euron väliltä. Keskeisempää kuin vuositulot ovat kuitenkin käteen jäävät tulot eli arjen pyörittämiseen kohdentuvat rahat.
[…]
Velanhoitokuluilla ei näytä sinällään olevan juuri mitään yhteyttä onnellisuuden kanssa. Sen sijaan sillä on merkitystä, mikä on näiden kahden suhde keskenään. Ihmisten onnellisuuteen on voimakkaasti yhteydessä se raha, joka heillä on käytettävissään velkojen maksun jälkeen.
Vanhassa suomalaisessa sanonnassa “ei ne suuret tulot vaan pienet menot” näyttää olevan vissi perä.
Jos tavoitteena on taloudellinen riippumattomuus, miljoona euroa ei riitä mihinkään. Työuran aikaisen onnellisuuden näkökulmasta hyvä tavoite vaikuttaisi olevan saavuttaa sellaiset tulot, joilla 50/30/20 -säännön noudattaminen onnistuu mukavasti.
Näiden tietojen valossa oma tähtäimeni on ollut ehkä liian korkealla.
