Yksi hieno säästövinkki johon törmää jatkuvasti brittiläisissä säästämisblogeissa ja -instoissa on fakeaway -ruoka.
Fakeaway -ruoan ideana on tehdä kotona ruokaa, joka normaalisti tilattaisiin kotiin takeaway -ravintolasta. Yleensä tällaista ruokaa tehdään lauantai-iltoina.
Fakeaway -ruoan perusedellytys on että reseptin pitää olla nopea. Ruoan valmistamiseen ei saa mennä puolta tuntia enempää. Jotta ruoan tekemisessä itse olisi järkeä, fakeawayn pitää olla takeawayn tilaamista halvempaa. Lisäksi hyvässä fakeaway -reseptissä lopputulos on syntisen herkullista.
Aiemmin yritimme tehdä takeaway -ruoan sijasta kotona itse pizzaa. Kauniina ajatuksena oli että pystymme näin kontrolloimaan paremmin suolan (ja rasvan) määrää. Pizzan tekeminen on kuitenkin liian hidasta.
Fake away -reseptit ratkaisevat tämän ongelman. Nykyään jos kaipaamme ruokaa todella nopeasti, teemme usein hampurilaisia. Meidän resepti on muunnelma Jamie Oliverilta. Tarvittavat ainesosat ovat:
ruissämpylöitä
400 grammaa jauhelihaa
omena
punasipuli
balsamico-kastiketta
ketsuppia
Viipaloi punasipuli paperinohueksi. Paras lopputulos tulee mandoliinilla. Laita punasipulit hautumaan balsamico-kastikkeeseen. Kuori omenat, poista siemenkota ja tee viipaleita. Jaa jauheliha neljään osaan ja paista pihvit. Kokoa hampurilainen laittamalla pohjalle ketsuppia, sitten pihvi, omenaviipale ja lopuksi päälle punasipulia. Koko hommaan menee aikaa alle puoli tuntia. Jos haluamme lisätä syntiä, valmistamme kylkeen ristikkoperunoita.
Maailmalta löytyy paljon hyviä fake away -reseptejä. Jotkut reseptit (kuten yllä) yrittävät kopioida tismalleen jonkin kuuluisan pikaruokaketjun aterian. Toiset ovat enemminkin muunnelmia.
Tyypillisiä fake away -ruokia ovat kiinalaisten ravintoloiden ateriat, intialaisten ravintoloiden ateriat, kebabit, hampurilaiset ja pizzat.
Sinking fund on yksi budjetoinnin peruskäsite, jolle en ole keksinyt hyvää suomenkielistä vastinetta. Jotkut bloggaajat ovat kääntäneet tämän uppoavaksi rahastoksi.
Yritysten taloushallinnossa sinking fund on rahasto, jonne yritykset laittavat rahaa syrjään velkakirjan maksamiseksi. Yritykset voivat käyttää sinking fund -rahastoa myös tulevaisuudessa tapahtuvia investointeja varten säästämiseen. Oman talouden hallinnassa sinking fundeista puhutaan tässä viimeisessä merkityksessä.
Syy miksi kirjoitan tästä aiheesta on että kymmenen vuotta käyttämäni säästämisen automatisointi ei selkeästi enää toimi meillä. Tämä on ajanut minut takaisin perinteisempien menetelmien ääreen.
Uppoavat rahastot ovat siitä kivoja että ne uppoavat (heh heh) erinomaisesti kirjekuorimenetelmän kylkeen.
Uppoavat rahastot eroavat kuitenkin hieman kirjekuorimenetelmän kirjekuorista, säästötileistä ja vararahastosta.
Kirjekuorimenetelmällä hallitaan perinteisesti yhden kuukauden palkkaa. Kun palkka tulee käteen, siitä maksetaan ensin kiinteät kulut kuten vuokra ja vakuutukset. Loput rahat jaetaan kirjekuoriin. Perinteisiä kategorioita ovat ruoka, ravintolat, polttoaine, vaatteet, terveys ja kauneus sekä viihde.
Säästötileillä (tai säästöpossuilla) taas säästetään rahaa johonkin hankintaan, joka on yleensä luonteeltaan iloinen ja odotettu. Tämä voi olla esimerkiksi lomamatka, uusi auto tai häät. Vararahastosta taas on tarkoitus kattaa odottamattomia menoja.
Uppoavat rahastot toimivat mielestäni parhaiten rahan säästämiseen jotakin sellaista menoa varten, joka toteutuu kerran (tai muutaman kerran) vuodessa.
Hyviä kategorioita uppoaville rahastoille ovat:
Huollot ja korjaukset (auto, asunto)
Juhlat ja tilaisuudet (joulu, syntymäpäivät)
Vakuutukset (koti, auto, terveys)
Lomat (kesäloma, hiihtoloma)
Terveys (suuhygienisti, silmälasit)
Jäsenmaksut (urheiluseurat, järjestöt)
Riippuen omasta tilanteesta uppoavia rahastoja voi käyttää myös esimerkiksi vaateostoksiin varautumiseen, hyväntekeväisyyttä varten säästämiseen, lasten kuluihin (koulukuvat, reput, kirjat, tabletit) ja huonekaluihin.
Uppoavia rahastoja voi käyttää myös jätehuoltomaksuja, vesimaksuja, lämmitysöljymaksuja sekä muita kodin kiinteitä kuluja varten. Useat yritykset antavat alennusta mikäli maksaa kiinteät kulut vain kerran vuodessa.
Yksi erittäin luova tapa käyttää uppoavaa rahastoa on kerätä jatkuvasti rahaa auton vaihtoa varten. Tällöin uppoavaan rahastoon siirretään joka kuukausi auton kuukausittaista arvonalenemista vastaava summa rahaa. Tämä on kuitenkin niin iso summa että ottaisin tätä varten oman pankkitilin.
Uppoavat rahastot eivät mielestäni sovi yllättäviä menoja varten säästämiseen. Tätä varten on vararahasto. Jotkut kuitenkin käyttävät uppoavia rahastoja yllättäviä menoja varten säästämiseen varten silloin jos vararahasto ei ole vielä täynnä. Raha(na)inen -blogin bloggaaja kirjoitti miten hän siirtyy uppoavista rahastoista vararahastoon:
Seuraava siirto on todennäköisesti siirtää säästettyjä rahoja sinking fund -tileiltä täyttämään vielä vähän vajaata 10 000e puskuria ja sen täytyttyä alkaa aktiivisemmin tarkkailla kuukauden aikana saatavia tuloja ja joka kuukausi maksimoida säästöön ja sijoitukseen menevä summa.
Uppoavat rahastot eivät myöskään sovi kertaluontoisia menoja varten. Tätä tarkoitusta varten on omat säästötilit ja säästöpossut.
Kirjoitin eilen miten sienet voi nostaa pääruokaksi. Ajattelin listata samassa hengessä tapoja, joilla jauhelihaa voi jatkaa. Jauheliha kun on ainakin meidän perheessä yksi perusruoka-aineita.
Paistijauheliha maksaa meidän lähikaupassa 12,73 €/kg. Jauhelihan jatkamisessa hyvä nyrkkisääntö on kolme osaa lihaa ja yksi osa täyteainetta. Jatketun jauhelihan hinnaksi tulee esimerkiksi porkkanaa käyttämällä (2,18 €/kg) 10,11 €/kg. Rahaa säästyy melko tarkkaan 20 %.
Paistetun jauhelihan jatkaminen on helppoa. Raastettu porkkana soveltuu tähän erinomaisen hyvin. Porkkanan lisäksi jauhelihan joukkoon voi raastaa kesäkurpitsaa tai jopa perunaa.
Lihapullia voi keventää soijarouheella, leivänmuruilla ja raastetuilla vihanneksilla.
Hampurilaispihveissä osan lihasta voi korvata kauralla.
Tortillojen väliin voi laittaa jauhelihan lisäksi papuja, riisiä ja linssejä.
Pataruoissa lihaa voi jatkaa ohralla.
Valmiissa tomaattikastikkeissa olemme jatkaneet jauhelihaa yksinkertaisesti lisäämällä tomaattikastikkeen määrää. Ostamme joko vähemmän lihaa kuin mitä ohjeessa suositellaan tai isomman purkin kastiketta. Jos syöjiä on paljon, olemme jatkaneet kastiketta lisäämällä siihen tomaattimurskaa, yrttejä ja yrttisuolaa.
Onko sinulla muita hyviä vinkkejä jauhelihan jatkamiseksi? Laita kommenttia.
Minulla on jonkin verran tuttuja, jotka ovat kotoisin itäblokista. Olen oppinut heiltä paljon hyviä säästövinkkejä.
Yksi oppimani asia on että he käyttävät usein sieniä pääruokana.
Suomessa pääruokavaihtoehtoina nähdään yleensä liha, kala ja kasvikset. Itäblokin maissa ajattelu tuntuu olevan enemminkin niin että pääruokavaihtoehdot ovat liha, kala ja sienet.
Siinä missä meillä sienikastike on lihan tai kalan kyljessä, ystävilläni sienet ovat itsessään pääruoka vaikkapa perunoiden kanssa.
Venäläissienestäjien mukaan maiden välillä on eroa myös suhtautumisessa sieniateriaan. Venäjällä sieni on yleensä aterian pääruoka, ei lisuke.
Sienen tarjoaminen pääruokana tuntui aluksi oudolta. Tässä on kuitenkin turkasesti järkeä.
Kävin viimeksi eilen keräämässä lounaan sienet takapihaltamme alkavasta metsästä. Kiitos alkuviikon sateiden, tässä ei mennyt kuin puoli tuntia.
Ps. Syötäviä sieniä on muitakin kuin kantarellit, suppilovahverot ja lampaankäävät. Mitä enemmän sieniä oppii tunnistamaan, sitä enemmän ja nopeammin metsästä löytyy kerättävää.
Luin tähän liittyen siitä miten köyhille jotkin muut asiat voivat olla kalliimpia kuin rikkaille. Näissä samoissa jutuissa esitettiin myös paljon mielenkiintoisia väitteitä siitä miten tietyt köyhyyden pakottamat valinnat estävät köyhiä vaurastumasta.
Näiden lukeminen sai minut ajattelemaan kolmea kysymystä:
Jos tietyt asiat ovat köyhälle kalliimpia, muuttuvatko ne vaurastuessa halvemmiksi?
Onko olemassa riski että pelkkä nuukailu johtaa osittain samoihin haittavaikutuksiin?
Voisiko näistä oppia jotakin siitä mikä on järkevää rahankäyttöä?
Listasin alle joitakin asioita, jotka köyhyystutkijoiden (ja köyhyydestä kirjoittavien) mukaan ovat köyhille kalliimpia kuin rikkaille ja miksi. Yritin samalla pohtia että jos nämä väitteet ovat totta, mitkä näiden väitteiden vaikutukset ovat säästämisen näkökulmasta. Lähteet löytyvät lopusta.
Pyykin peseminen
Yksi yllättävimpiä mutta samalla eniten esiintyviä esimerkkejä oli pyykinpesu.
Jos ei ole omaa pyykinpesukonetta ja kuivausrumpua, täytyy pyykki pestä pesutuvassa (tai kolikkopesulassa). Molemmissa on riskinä että pyykit voidaan varastaa tai heittää lattialle. Pyykinpesuun täytyy varata oma aikansa, tämä aika on riippuvainen muista ihmisistä ja lisäksi pyykinpesuun käytetty aika on pois kaikesta muusta.
Mikäli tätä päättelyketjua on uskominen, pyykinpesukone kannattaa ostaa heti kun siihen on varaa.
Joidenkin mukaan autoilu on köyhille kalliimpaa myös siksi että he saavat enemmän sakkoja. Selittävinä tekijöinä voi olla korjaamaton auto, maksamattomat verot, tutkanpaljastimien puute sekä se että halvat autot eivät aja itse itseään.
Lisäksi auton puute estää tutkijoiden mukaan köyhien liikkuvuutta, vähentää heidän vapaa-aikaansa sekä estää tulon hankkimisen mahdollisuuksia.
Tästäkin on mahdollista vetää aika mielenkiintoisia tangentteja. Jos köyhyystutkijat ovat oikeassa, autoilun lopettaminen ei välttämättä olekaan hyvä säästövinkki. Kyllä, se vähentää kustannuksia. Autoilun lopettaminen voi kostautua tulonmenetyksinä sekä vapaa-ajan menetyksen kautta kasvaneina kuluina muualla.
Vaatteet
Köyhän vaatteet voivat olla likaisia, nuhjuisia tai vanhoja. Vaikka lähes käyttämättömiä vaatteita saakin ilmaiseksi, ei köyhällä ole varaa mennä hakemaan niitä.
Jos köyhä ostaa vaatteita, päätyy hän ns. markettimerkkeihin. Jos hän ostaa näitä lapsilleen, kiusataan heitä koulussa tämän vuoksi.
Köyhää itseään väärät vaatemerkit estävät saamasta parempia työpaikkoja. Täten vaatteet ovat yksi este köyhyydestä nousemisen tiellä.
Jos tämä on totta, merkkivaatteet ovat investointi.
Terveys
Kirjoitin jo aiemmin ruoasta. Köyhä päätyy ostamaan halvinta saatavilla olevaa energiaa. Halvin saatavilla energia on tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria. Epäterveellinen ja ravintoköyhä ruoka johtaa terveysvaikeuksiin. Koska köyhät viivyttävät lääkäriin menoa, ongelmat pahenevat.
Viesti on selkeä. Ruoan hinnasta ei pidä tinkiä terveellisyyden kustannuksella. Jos sinulla on terveysongelmia, hoida ne mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Velkaraha
Kaikille lienee selvää miksi köyhät maksavat velkarahasta rikkaita enemmän. Lainan korko kuvastaa lainan antamisen riskiä. Rahan lainaamisessa köyhille on enemmän riskejä kuin rahan lainaamisessa rikkaille.
Lainanantajat pyrkivät arvioimaan lainaamisen riskiä pyytämällä ja hankkimalla lainanhakijasta erinäisiä tietoja. Kuitenkin jos uskoo vähääkään siihen että pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä, ymmärtää myös että näitä tietoja voi muuttaa.
Jos esimerkiksi asuntolainan marginaali on korkeampi siksi että on määräaikaisessa työsuhteessa, kannattaa hakeutua vakituiseen työhön. Vaikka palkka olisi matalampi, voi tämä olla silti kokonaistaloudellisesti kannattavampaa. Olen kirjoittanut tästä jo aiemmin lainojen marginaalin pienentämisestä asuntlainan kontekstissa.
Pankkiasiointi
Köyhät maksavat pankkiasioinnistaan enemmän koska he:
käyttävät enemmän käteistä
ylittävät helpommin tilinsä
maksavat laskunsa myöhässä
Minulla on ollut ja on edelleen samoja vaikeuksia. Olen pyrkinyt ratkaisemaan näitä pitämällä käyttötilillä paljon rahaa, tekemällä automaattisia tilisiirtoja ruokatilille ja välttämällä lainojen ottamista.
Lisäksi tämän perusteella käteisen käyttö ei ehkä olekaan niin järkevää.
Asunto
Tämä oli minulle hieman yllättävä juttu. Monet lähteet kuitenkin esittävät että köyhät voivat maksaa asumisesta enemmän kuin rikkaat.
Tämä liittyy lähinnä asunnon ostamiseen. Koska köyhät eivät saa ostettua asuntoa käteisellä, he joutuvat ottamaan lainaa. Koska lainarahan hinta on köyhille korkeampi, päätyvät he maksamaan asunnostaan enemmän.
Tämä aihe on niin laaja että teen tästä oman blogijutun.
Liikkuminen
Koska köyhien asunnot sijaitsevat kaukana työpaikoista ja palveluista, köyhällä kuluu enemmän rahaa ja aikaa liikkumiseen. Tämä aika ja raha on pois kaikesta muusta.
Olen jo aiemminkin kirjoittanut miten työmatkan pituus vaikuttaa onnellisuuteen. Oma työmatkani söi palkkani. Köyhyystutkijoidenkin näkemys vaikuttaa olevan että asunto kannattaa hankkia läheltä työpaikkaa ja palveluita. Myös nämä liikkuvuuteen liittyvät väitteet tukevat oman auton omistamisen järkevyyttä.
Tässä oli joitakin esimerkkejä löytämistäni jutuista. Sain näistä ainakin itse joitakin ihan mielenkiintoisia ajatuksia.
Törmäsin eilen mielenkiintoiseen väitteeseen. Brittiläinen psykologi Peter Collett vaikutti esittävän että säästämisaste ei riippuisi tuloista:
The widely held idea that people don’t save because they can’t afford it has been completely discredited by the extensive research conducted by Daryl Collins and his colleagues.
Väite oli niin mielenkiintoinen että minun oli pakko tutkia tuota lisää.
Lähdin etsimään tietoa miten tulot vaikuttavat säästämisasteen. Selkein löytämäni data on peräisin Don’t quit your day job -sivustolta. Tämän sivuston tekijät olivat muokanneet amerikkalaista vuoden 2012 Consumer Expenditure Survey -dataa. Otin heidän tietonsa ja tein yllä näkyvän kuvan.
USA:ssa säästämisaste on keskimäärin nollassa 40 000 dollarin vuosittaisilla nettotuloilla. Tämän jälkeen säästämisaste alkaa kasvaa. Säästämisaste tasaantuu noin 40 % tasolle.
Alle 40 000 euron nettotuloillakin osa rahan käytöstä menee omaisuuden kasvattamiseen. Käsitin tämän niin että alle 40 000 euron nettotuloilla ihmiset säästävät käytännössä omaan asuntoonsa.
Tässä datassa on paljon ongelmia. Tätä on silti kiva vähän miettiä.
Yksi henkilökohtaisen talouden peukalosääntöjä on 50/30/20 -sääntö. Tämän säännön mukaan budjetista 50 % pitää mennä perustarpeisiin, 30 % haluihin ja 20 % säästämiseen.
Yllä olevan kuvan mukaan 50/30/20 -säännön noudattamisessa onnistutaan 70 000 euron nettotuloilla.
FIRE-bloggaajien kuninkaan, suosittua Mr. Money Mustache -blogia pitävän Peter Adeneyn vuosipalkka oli kovimmillaan 125 000 dollaria vuodessa. Jos katsotaan tuolta yllä olevasta taulukosta, tätä palkkaa ansaitsevat henkilöt saavat USA:ssa keskimäärin palkastaan säästöön 30 %. Kymmenessä vuodessa eläkkeelle pääseminen on aivan varmasti hintsun verran helpompaa yli 100 000 euron vuosituloilla.
Tämä data tarjoaa myös mielenkiintoisen tavan vastata kysymykseen siitä mikä on tarpeeksi. Säästämisaste vaikuttaa vakiintuvan 200 000 euron vuosittaisilla nettotuloilla. Jo 150 000 euron nettotuloillakin ollaan hyvin lähellä 40 % säästämisastetta.
Säästämiseaste omaisuusluokkien mukaan
Löysin myös toisen kuvaajan, tällä kertaa ehkä hieman luotettavammasta lähteestä. Emmanuel Saezin ja Gabriel Zucmanin tutkimusten mukaan se kuuluisa yksi prosentti on säästänyt laittanut hyvinä aikoina säästöön noin 40 % tuloistaan. Alimpien 90 % säästämisaste sen sijaan pomppii nollan ja viiden prosentin välillä.
Peter Collettin väite vaikuttaa näiden tietojen (ja arkijärjen) perusteella melko absurdilta. Tämä väite johti minut kuitenkin melko mielenkiintoisen datan äärelle.
Sakari Kainulainenkin näyttäisi viittaavan siihen että tärkeintä on että säästäminen on vaivatonta:
Suomessa tämä taso näyttää löytyvän jostain 30 000–60 000 euron väliltä. Keskeisempää kuin vuositulot ovat kuitenkin käteen jäävät tulot eli arjen pyörittämiseen kohdentuvat rahat.
[…]
Velanhoitokuluilla ei näytä sinällään olevan juuri mitään yhteyttä onnellisuuden kanssa. Sen sijaan sillä on merkitystä, mikä on näiden kahden suhde keskenään. Ihmisten onnellisuuteen on voimakkaasti yhteydessä se raha, joka heillä on käytettävissään velkojen maksun jälkeen.
Vanhassa suomalaisessa sanonnassa “ei ne suuret tulot vaan pienet menot” näyttää olevan vissi perä.
Jos tavoitteena on taloudellinen riippumattomuus, miljoona euroa ei riitä mihinkään. Työuran aikaisen onnellisuuden näkökulmasta hyvä tavoite vaikuttaisi olevan saavuttaa sellaiset tulot, joilla 50/30/20 -säännön noudattaminen onnistuu mukavasti.
Näiden tietojen valossa oma tähtäimeni on ollut ehkä liian korkealla.
Tein äsken tapojen syntymistä pohtiessani mielenkiintoisen havainnon. Psykologia sanoo että tapojen syntyminen edellyttää että asia toistetaan usein.
Tällä on mielenkiintoinen seuraus. Jos haluamme tehdä rahan säästämisestä tavan, meidän pitää harjoittaa säästämistä jatkuvasti.
Usein säästämisessä keskitytään tavoitteisiin. Olen itsekin kirjoittanut siitä miten tavoitteiden pitää olla SMART (specific, measurable, attainable jne.)
Jos säästämisestä haluaa tehdä tavan, oleellisesta ei ole mikä tavoitteemme on. Paljon tärkeämpää on kuinka usein toimimme säästäväisesti.
Tavan muodostumisen kannalta ei ole väliä säästätkö joka päivä kymmenen senttiä vai 20 euroa. Tärkeintä on että säästät jotakin joka päivä.
Säästämistiheyttä ja tätä kautta säästäväisen elämäntavan muodostumista voisi edistää esimerkiksi näillä tavoilla:
Siirry käyttämään käteistä. Käteistä rahaa on paljon helpompi laittaa päivittäin säästöpossuun tai tippimukiin. Näiden etuna pankkitiliin verrattuna on että säästöt tulevat samalla näkyväksi. Myös näkyvyys on tärkeää tapojen muodostumisen kannalta.
Tee tavaroiden myynnistä harrastus. Mikäli asuntoon on kertynyt ylimääräistä krääsää, myy joka viikko jotakin vaikkapa Torissa tai kirpputorilla. Olen huomannut että monilla miljonääreillä on ollut pienestä asti tapana myydä jatkuvasti jotakin pientä.
Budjetoi kirjekuorimenetelmää käyttäen. Kirjekuorimenetelmässä kaikkia menokategorioita varten tehdään oma kirjekuori, jonne talletetaan kuukauden budjetti. Veloistaan oikeasti eroon päässeet käyttävät laajasti kirjekuorimenetelmää.
Tingi aina kun olet ostamassa jotakin. Tinkimisestäkin voi tehdä tavan. Myönnän että S-marketin kassalla tinkiminen ei onnistu. Lähes kaikissa muissa ostoksissa tinkiminen onnistuu.
Tämä auttaa mielestäni selittämään myös sitä miksi varakkaat henkilöt ovat edelleen säästäväisiä. Kysymys ei ole siitä etteikö miljonäärillä olisi varaa maksaa jostakin tuotteesta täyttä hintaa. Kysymys on siitä että varojen syntyminen on edellyttänyt sitä että on tehnyt säästäväisyydestä tavan.
Ps. Tämä tieto voi mielestäni auttaa myös epäonnistumisen tunteisiin. Jos oleellisempaa on säästämistiheys eikä säästetty rahamäärä, ei sillä ole niin väliä vaikka ei kuukaudessa saanutkaan säästöön sitä 500 euroa. Tärkeintä on että sai säästöön jotakin joka päivä.
Luin tänään pari mielenkiintoista juttua tapojen muodostumisesta.
Ensinnäkin tavat ovat usein kytköksissä aivoissamme johonkin vihjeeseen (engl. cue). Tämä vihje voi olla kellonaika, paikka, tiettyjen muiden toimintojen toistaminen tai muiden ihmisten läsnäolo.
Kellonaika tai päivämäärä ei ole ilmeisesti kovin vahva vihje aivoillemme. Ei ole siis kovin tehokasta yrittää päättää että “kirjaan ylös kaikki kuitit aina kuun ensimmäisenä päivänä”.
Paljon tehokkaampaa on kytkeä tapa johonkin paikkaan, visuaaliseen vihjeeseen, nykyiseen toimintaan tai johonkin ihmiseen.
Säännöllisesti kuntoilevista lähes jokaisella kuntoilu oli kytketty mielessä aikaan tai paikkaan:
Illustrating the importance of stable cues, almost 90% of regular exercisers in one study had a location or time cue to exercise, and exercising was more automatic for those who were cued by a particular location, such as running on the beach.
Olen pystynyt viimeisen puolen vuoden aikana luomaan itselleni erittäin hyvän kuntoilurutiinin. Onnistuin tässä sitomalla kuntoilun mielessäni (tiedostamattani) aamupalan syömiseen. Kun olen syönyt aamupalan, pakkaan kuntosalitavarani ja lähden salille.
Tämä toimii myös toiseen suuntaan. Seuraavan päivän kuntoilu ajaa minua menemään ajoissa nukkumaan ja syömään terveellisen aamupalan.
Vihjeen voi sitoa myös paikkaan:
Other research shows that older adults are more compliant with their drug regimens when pill taking is done in a particular context in their home (for example, in the bathroom) or integrated into a daily activity routine.
Vihjeen voi sitoa myös nykyisiin toimintoihin (engl. piggybacking). Tutkijoiden käyttämä esimerkki on että maailmalla palovaroittimen paristot tulee tarkistaa aina kun kelloja käännetään.
Uudet tavat muodostuvat tehokkaammin mikäli uusi tapa tehdään aina vanhan tavan jälkeen:
The habitual response can then serve as a cue to trigger performance of the new behavior. For example, dental-flossing habits were established most successfully when people practiced flossing immediately after they brushed their teeth, rather than before.
Tämän lisäksi opin että lyhyen aikavälin tavoitteissa onnistuminen sekä suunnitelmat edesauttavat tavan syntymisessä.
Tämä tukee ajatusta siitä että jos henkilö tekee jonkin helpon säästämishaasteen ja onnistuu siinä, tämä pieni onnistuminen edesauttaa säästäväisen elämäntavan muodostumisessa.
Yleisesti ottaen ihmisillä on tapana jatkaa toimintoja, joista on positiivisia seurauksia tai jotka vähentävät negatiivia seurauksia. Psykologiaa lukeneille tämä on perinteistä ehdollistamista.
Palkkioihin liittyy kuitenkin muutama kinkkinen juttu:
Tapojen muodostamisessa auttaa jos palkkio on sidottu erittäin spesifiin käytökseen. Palkkioista on apua erityisesti muutoksen käynnistämisvaiheessa.
Liian yleiset palkkiot eivät toimi. Yleisiä palkkioita ovat esimerkiksi palkinnot hyvästä suorituksesta, symboliset palkkiot sekä aikaan sidotut tapahtumat (syntymäpäivä, uusi vuosi). Ainoastaan sellaiset palkkiot toimivat, jotka kannustavat toimintojen jatkuvaan suorittamiseen.
Hyvän palkkion tulee olla tarpeeksi merkittävä mutta sen pitää olla myös epävarma. Tämä selittää miksi ihmiset koukuttuvat sosiaaliseen mediaan ja uhkapeleihin niin tehokkaasti.
(Koukuttavuuden rakentaminen sosiaalisen median palveluihin on jotakin mistä tiedän paljon. Esimerkiksi TikTok ja Instagram perustuvat täysin siihen että ihmisille näytetään satunnaisesti sellaista sisältöä – Instagramissa kuvia ja TikTokissa videoita – jotka saavat heidän aivoissaan aikaan mielihyvän tunteen.
Tässä hieman yllättävääkin voi olla että ihminen ei koe mielihyvää palkkion saadessaan vaan sitä odottaessaan.)
Olen yrittänyt miettiä miten säästämiseen voisi kytkeä tällaisen satunnaisen mutta merkittävän palkkion. Olen varma että sellainen voisi kyllä olla olemassa. Jos keksit tähän vastauksen, laita kommenttia.
Pahoista tavoista eroon pääsemiseksi on kolme eri päätapaa:
Vihjeiden häiritseminen
Ympäristön muokkaaminen
Tarkka seuranta
Vihjeiden häiritsemistä voi hyödyntää tilanteissa, joissa ihmisen elämä on mullistunut jollakin tavalla. Elämänmuutos voi olla esimerkiksi lapsen saaminen, uuteen taloon muuttaminen tai uudessa työpaikassa aloittaminen. Koska elämä on muuttunut muutenkin, on tämä hyvä hetki saada vanhat, haitalliset käyttäytymismallit katkaistua.
Ympäristön muokkaamisessa haitallisiin käytösmalleihin yritetään lisätä kitkaa. Hyödyllisistä käytösmalleista taas yritetään tehdä helpompia. Uskon että kirjekuorimenetelmä sekä käteiseen käyttöön siirtyminen toimivat näiden mekanismien vuoksi.
Tämän lisäksi käytöstä voidaan muuttaa tarkalla seurannalla. Käytän esimerkiksi itse Apple Watchia, joka ilmoittaa minulle kun olen istunut liian kauan.
Köyhät maksavat usein ruoasta enemmän kuin rikkaat. Köyhät eivät yksinkertasesti voi hyödyntää ruoan ostamiseen liittyviä säästövinkkejä.
Pienemmän pakkauskoon valitseminen
Ruokaa ostaessaan köyhät valitsevat halvimman (pienimmän) pakkauskoon. Rikkaat voivat ostaa suurempia pakkauskokoja. Suuremmissa pakkauksissa ruoan kilohinta on alhaisempi.
Köyhät eivät pääse automarketteihin
Parhaimmat alennukset ovat usein tarjolla vain suurissa automarketeissa. Varsinkaan köyhät lapsiperheet eivät pääse hyödyntämään näitä tarjouksia.
Esimerkiksi vaipat voivat olla Citymarketin kampanjoissa puolet halvempia kuin pienessä kaupassa.
Köyhien ostamassa ruoassa on vähemmän vitamiineja
Roskaruoan ravintoarvot ovat yleensä huonommat kuin kalliin ruoan. Roskaruoassa ei esimerkiksi ole juurikaan vitamiineja. Tämän seurauksena köyhät päätyvät maksamaan enemmän rahaa samasta määrästä ravintoaineita.
Rikkaat saavat ilmaista ruokaa töissä
Siinä missä köyhät joutuvat maksamaan jokaisesta ateriastaan, rikkaiden päivittäiset ateriat ovat usein ilmaisia. Monet varakkaiden henkilöiden työpaikat tarjoavat ilmaisen aamupalan. Myös lounaat nautitaan usein firman piikkiin.
Rikkaat saavat alkoholin ilmaiseksi
Varakkaiden henkilöiden ei tarvitse ikinä maksaa alkoholista. He saavat alkoholia lounaalla, illallisilla, yökerhoissa ja kutsuilla. Lisäksi heille lahjoitetaan vuoden aikana suuria määriä alkoholia.
Rikkailla on suurempi varasto ruokaa kotona
Köyhien varastot ovat yleensä pienempiä kuin rikkaiden. Jos rikkaalla henkilöllä on nälkä, hän voi yksinkertaisesti syödä jotakin varastoistaan ilmaiseksi. Köyhän on aina käytävä ostamassa uusia tuotteita.
Köyhillä on vähemmän aikaa laittaa ruokaa
Köyhät asuvat kauempana keskustasta ja käyttävät todennäköisemmin julkisia kulkuneuvoja. Tämän vuoksi köyhillä ei ole yhtä paljon aikaa laittaa itse ruokaa. Tämä ajaa heidät ostamaan kalliita, ravintoköyhiä eineksiä sekä pikaruokaa.
Köyhät eivät voi ostaa kaupan omia merkkejä
Koska köyhät asioivat useimmiten pienissä kaupoissa, he eivät voi hyödyntää kaupan omia merkkejä.
Köyhät eivät voi hyödyntää pakastinta
Monilla köyhillä ei ole pakastista tai heillä on ainoastaan pakastinlokero. Tämän vuoksi he eivät voi valmistaa ruokaa pakastimeen.
Köyhien kaupat ovat kalliimpia
Köyhien asuinalueiden kaupat ovat pieniä. Koska kaupat ovat pieniä, ovat niiden kulut suuremmat. Koska niiden kulut ovat suuremmat, on ruoan hinta pienissä kaupoissa korkeampi.
Tämä oli käytännössä ruokaostosten perussäästövinkkien lista mutta käänteisenä.
Lähteitä ja lisätietoa:
Chung, Chanjin & Jr, Samuel. (2005). Do the Poor Pay More for Food? An Analysis of Grocery Store Availability and Food Price Disparities. Journal of Consumer Affairs. 33. 276 – 296. 10.1111/j.1745-6606.1999.tb00071.x.
Olen lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä kirjoja säästämisestä ja sijoittamisesta. Aloin tänään kirjahyllyäni läpi käydessäni miettiä mitkä näistä kirjoista olivat kaikkein merkittävimpiä.
Olen listannut tähän kymmenen kirjaa, jotka ovat muuttaneet eniten ajattelutapaani rahan suhteen.
Dave Ramsey opetti minulle miksi velka on pahasta. Ramseyn kirja on estänyt minua ottamasta lainoja ja motivoi minua säästämään tarpeeksi rahaa omaa asuntoa varten.
Felix Dennis sai minut vakuuttuneeksi siitä että minun on mahdollista kerätä 25 miljoonan euron nettovarallisuus. Toisaalta Dennisin kirja paljasti myös rikastumisen raadolliset puolet.
Dennisin kirja on yksi vaikuttavimpia ja rehellisiä rahaa käsitteleviä kirjoja jonka olen ikinä lukenut.
Kirjassa kuvataan osakevälittäjän elämää 1920-luvun USA:ssa. Tämä kirja näytti minulle miten ihmiset on saatu erotettua rahoistaan jo viime vuosisadan alussa.
Tämä kirja oli hintansa väärti pelkästään sen sisältämän Mississippi-kuplan kuvauksen vuoksi. Lainasin oman kopioni tästä kirjasta eräälle tutulleni enkä ole sitä sen koommin nähnyt.
The millionaire next door -kirja murtaa virheelliset mielikuvat siitä miten miljonääriksi todellisuudessa päädytään. Tyypillinen miljonääri on putki- tai sähkömies, ei tietokonenörtti.
Tämä kirja kertoo totuuden myös siitä miten oikeat miljonäärit elävät. Kalliit saksalaiset autot ovat leasing-autoja. Miljonäärit ajavat omalla rahalla ostetuilla Volvoilla ja Toyotoilla.
Lisäsin Peter Lynchin kirjan tähän listalle siksi että tämä kirja sai minut ymmärtämään miksi ja miten markkinat voidaan voittaa osakepoiminnalla.
Olen edelleen sitä mieltä että suurimmalle osalle ihmisistä oikea ratkaisu ovat matalakuluiset indeksirahastot. Lynchin kirjan opittuani ymmärrän paremmin miten osakepoiminta voi oikeasti tuottaa ylisuuria tuottoja.
Warren Buffettin oppi-isän kirja, arvosijoittamisen raamattu, jossa esitellään “margin of safety” -käsite. Minulle jäi tästä kirjasta mieleen myös määritelmä siitä mikä on sijoittamisen ja keinottelun ero.
Ps. Tältä listalta puuttuvat kaikki Kauppakorkeakoulussa lukemani oppikirjat.
