Selvitä todelliset pakolliset menosi

Kaikenlaisia menoja
Kaikenlaisia menoja

Olen kirjoittanut tänne jo aiemmin, että kaikista ostoksista kannattaa kerätä kuitit talteen kuukauden ajan. Olen kirjoittanut myös paljon pakollisista menoista (1, 2, 3). Nyt yhdistetään nämä kaksi asiaa.

Menot voidaan jakaa pakollisiin menoihin sekä haluihin. Pakollisia menoja ovat ne mistä et voi ehdottomasti karsia.

Todennäköisesti kaikki menoeräsi sisältävät sekä pakollisia menoja että haluja. Ruokaupan kuitistasi löytyy terveydelle välttämättömiä ravintoaineita. Sieltä voi kuitenkin löytyä myös tuotteita, jotka eivät ole terveyden kannalta välttämättömiä. Näitä ovat esimerkiksi kahvi, limsa, sipsit ja karkit.

Menojen pakollisuus perustuu omaan henkilökohtaiseen näkemykseesi. Suomestakin löytyy ihmisiä, jotka eivät käytä penniäkään rahaa yhtään mihinkään vuodessa. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi määritellä mitkä sinun menoistasi ovat pakollisia ja mitkä haluja. Tämä riippuu omasta arvomaailmastasi.

Pakollisistakin menoista on yleensä aina mahdollista säästää rahaa jollakin keinolla. Säästäminen aloitetaan kuitenkin yleensä halujen karsimisesta. Jotta saisit selville paljonko voisit saada rahaa säästöön, sinun pitää selvittää kuinka suuri osa menoistasi on todellisuudessa pakollisia ja kuinka suuri osa haluja.

Hyvä tapa selvittää todellisten pakollisten menojesi suuruus on ottaa kaikki kuitit talteen kaikista ostoksista kolmen kuukauden ajalta. Tee kuitit myös niistä kuluista, joista et sellaista muuten saisi. Laske kolmen kuukauden kuluttua paljonko kuluistasi oli pakollisia ja paljonko haluja.

Näin saat selville paljonko saisit halutessasi rahaa säästöön.

2 kommenttia

  1. Ihan fiksulta kuulostaa. Lisäksi toi pistää varmaan miettimään omaa kulutustaan. Ainakin mä rupesin heti miettimään, että miten esim. just ruokakaupan lasku, että mitkä on pakollisia, mitkä turhia. Turhia on karkit, sipsit, limut tottakai, mutta entäs vaikka kahvi? Tai liha, lapsille ostettavat jugurtit? Koenko ne pakollisina vai voisiko niistä luopua, vähentää, korvata jollain muulla halvemmalla? On ihan fiksua miettiä joskus omaa ostoskäyttäytymistään, sieltä voi pieniä asioita karsimalla saada aikaan ihan mukavat säästöt.

  2. Yksi suuri sudenkuoppa löytyy tästäkin. Esimerkiksi ihmisen kyky valehdella itselleen tärkeistä asioista. Pakollisia menoja ei ole niin monia kuin monet itselleen uskottelevat. Esimerkiksi monet pitävät uutta autoa pakollisena menona tai jotain huonetta asunnostaan pakollisena, vaikka sille on harvoin käyttöä. Ennen kuin lähtee tutkimaan kauppakuittejaan, tulee keskittää huomionsa suurimpiin pakollisiin menoeriin, kuten edellämainittuihin. Sen jälkeen voi harkita pienempien menoerien tutkimista.

    Yksi hyvä tapa välttää itselleen valehtelemisen sudenkuopat on näyttää pakolliset menonsa ihmiselle, jonka mielipiteeseen johon voi luottaa, mutta joka on kuitenkin ulkopuolinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.