Ekonomiliitto julkaisi pari viikkoa sitten vuosittaisen tilastonsa, josta kävi ilmi, että ekonomien keskipalkka viime vuoden lopulla oli 5228 euroa kuukaudessa. Lehtien keskustelupalstoilla reaktio uutiseen oli perinteisen suomalainen: katkeruutta, kateutta ja vihaa. Eihän kenenkään työpanos voi olla noin paljon arvokkaampaa kuin toisen. Eivätkö hoitajat muka tee yhtä arvokasta työtä kuin ekonomitkin?
Kerroin pari viikkoa sitten omassa blogissani, että tavoitteeni tälle vuodelle on saavuttaa yli 100 000 euron kuukausitulot Internet-liiketoiminnalla. Kauppakorkeakouluystävieni palaute tavoitteestani oli: ”Hankalaa, mutta tehtävissä”. Miksi ekonomit pystyvät suhtautumaan tällaisiin rahasummiin viilipyttymäisen tyynesti?
Hakiessani aikoinani Kauppakorkeakouluun, pääsykoekirjana oli Jukka Pekkarisen ja Pekka Sutelan kirjoittama kirja nimeltään Kansantaloustiede. Pekkarinen-Sutelassa kerrotaan, että rahalla on kolme tehtävää. Raha on vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä.
Rahaa on ensikikin mikä hyvänsä omaisuuden laji, joka käy yleisesti hyväksytyn vaihdon välineeksi. Rahataloudessahan hyödykkeitä vaihdetaan rahaan. Hyväksyttävyys vaihdon välineeksi on yhteiskunnallinen sopimus, jonka piiriin voi päästä hyvin monenlaiset esineet olosuhteista riippuen. Vaihdon välineen on kuitenkin oltava homogeeninen ja helposti ositettavissa samoin kuin kuljetettavissa. Myös sen arvon on oltava suhteellisen vakaa.
Rahan asema yleisesti hyväksyttynä ja arvoltaan suhteellisen vakaana vaihdon välineenä tekee siitä myös luontevan arvon mitan. Raha, jona kaikki hinnat ilmaistaan, tekee hyödykkeet yhteismitallisiksi. Tällaisena laskentayksikkönä rahalla on myös oma arvo, sen yleinen ostovoima. Rahan arvo on sitä korkeampi, mitä alempi on hyödykkeiden keskimääräinen hintataso. Inflaation myötä – hintatason kohotessa – rahan arvo siis alenee.
Raha toimii myös arvon säilyttäjänä. Se on yksi varallisuuden sijoituskohde ja kilpailee arvopapereiden, asuntojen, maan ja taide-esineiden kanssa. Rahan arvo ei vaihtele yhtä voimakkaasti kuin esimerkiksi osakkeiden hinnat. Tältä kannalta se on turvallinen sijoituskohde. Sen realisointi on myös helppoa – rahallahan voi ostaa miltei mitä vain. Näihin ominaisuuksiin yleensä viitataan, kun rahaa sanotaan likvidiksi. Toisaalta rahasta saa joko vain suhteellisen alhaista tai tyystin olematonta korkoa. Sitä paitsi inflaatio nakertaa hiljakseen sen arvoa.
Jotkut näkevät rahan seteleinä ja kolikoina, joita käyttämällä voi saavuttaa välittömän mielihyvän tunteen. Raha on pelottavaa ja sen saaminen on hankalaa. Loppujen lopuksi raha on kuitenkin vain työkalu.
Oletko miettinyt omaa suhtautumistasi rahaan? Voisitko kuvitella ansaitsevasi joskus 5000 tai jopa 100 000 euroa kuukaudessa?
Olen miettinyt omaa suhtautumistani rahaan paljonkin, ja aina viime vuosiin saakka se on ollut hyvin suomalainen, eli hiljaisesti niukkuuden hyväksyvä ja palkkatyöhön sokeasti keskittyvä.
Viimeisen vuoden aikana – sattuneista syistä – suhtautuminen on kieltämättä muuttunut, kun on tavannut uusia mielenkiintoisia ihmisiä, joille on muodostunut hyvin toisenlainen, epäsuomalainen asenne rahaan ja jotka ovat jotain saaneet aikaankin.
Niin kuin sanoit, on 100 000 euron tulot hankala saavuttaa, mutta tehtävissä. Kaikkien täytyy vain todella ymmärtää, että palkkatuloilla ei siihen pysty, vaan on kehitettävä yritystoimintaa, vaikka se pienestä ja vähällä rahalla lähtisikin; ja saattaa kestää hetken.
Kaikki on mahdollista. On vain yritettävä nähdä asiat vähän uudelta kantilta ja avattava silmät.