Auto hajosi (ja vähän muutakin)

The Causes of The Great Depression (Flickr: Tony the Misfit)
The Causes of The Great Depression (Flickr: Tony the Misfit)

Lupasin ennen säästöhaasteen alkamista, että raportoisin tänne blogiin omia kokemuksiani antamieni vinkkien soveltamisesta. Päivien 1 ja 4 autoiluun liittyvien vinkkien raportointi kuitenkin myöhästyy omalta osaltani. Taloutemme ainoa auto, avovaimoni omistama Toyota Corolla vm. 1991, on nimittäin hieman oikutellut. Viime viikolla autosta katkesi käsijarrun vaijeri ja eilen jarrut lakkasivat kokonaan toimimasta. Avovaimoni oli “läheltä piti” -tilanteessa eilen päivällä ja tässä tapahtuneen äkkijarrutuksen seurauksena jarrut ilmeisesti vaurioituivat.

Viemme auton huomenna korjaamolle, mutta luulen, että tänne blogiin on hyvin pian tulossa uudet blogijutut aiheista “käytetyn auton myyminen” ja “käytetyn auton ostaminen”.

Hieman aihetta sivuten, olen harkinnut, että alan jatkossa kirjoittamaan säästövinkkien lisäksi juttuja myös varallisuuden kartuttamisesta. Olen ollut nyt reilut seitsemän kuukautta työttömänä ja minusta tuntuu, että säästämisen tie alkaa osaltani olla pikkuhiljaa kaluttu loppuun. Minulla on työttömyysvakuutus, mutta liiton päivät kuluvat hyvää vauhtia. Taloudellista tilannettamme ei helpota yhtään se, että avovaimollani alkaa koulutukseen pakollisena kuuluva palkaton harjoittelu ensi viikon maanantaina. Tulomme rajoittuvat siis toistaiseksi avovaimoni saamaan opintotukeen ja minun saamaani ansiosidonnaiseen päivärahaan.

Olen hakenut töitä viimeisien kuukausien aikana Hämeenlinnan seudulta, mutta työpaikat tuntuvat olevan tällä hetkellä kiven alla. Odotin viime viikon torstaina vastausta eräästä hakemastani työpaikasta, mutta luvattua ilmoitusta suuntaan tai toiseen ei vielä viime viikolla kuulunut.

Olen harkinnut myös yritystoiminnan perustamista Tarkkamarkan ja laajakaistavertailusivustoni ympärille. Uusyrityskeskuksen avustuksella tekemieni laskelmien perusteella näyttää kuitenkin siltä, että tämä ei ainakaan vielä ole taloudellisesti järkevä ratkaisu.

Auton hajoaminen ja työttömyyteni kietoutuvat toisiinsa siten, että olen viimeisen kuuden kuukauden aikana supistanut menojani todella minimaaliksi. Nyt syksyn tullessa tuntuu siltä, että patoutunut kysyntä alkaa pikkuhiljaa väkisinkin purkautua. Esimerkkinä kenkäni ja muut vaatteeni vetelevät tällä hetkellä viimeisiään. Farkuissanikin taitaa olla tällä hetkellä jo enemmän paikkakangasta kuin alkuperäistä.

1000 euron säästöhaasteen loputtua seuraavan haasteen teemana voisikin olla 10 000 euron kuukausitulojen metsästys.

6 vastausta artikkeliin “Auto hajosi (ja vähän muutakin)”

  1. No nyt minulle selvisi se mysteeri, että miten saat niin paljon ja usein tekstiä aikaan tänne sivuillesi.

    Kieltämättä aika paskaan jamaan olet joutunut. Tunnetko ketään autopeltiseppää? Autovahinkokeskuksesta saat nimittäin vain hieman peltilommolla olevan kaaran puoli-ilmaiseksi. Meidän perheemme autot ovat kaikki sieltä hankittuja. Ostajan tosin täytyy tosiaan olla koulutettu peltiseppä, muuten ei irtoa. Useimmille tämä ei ehkä maailman käytännöllisin vinkki ole, mutta jos vähänkään on kontakteja niin säästää pitkän pennin.

    Mitä työnhakuusi tulee, niin suosittelen, että et tee samaa virhettä kuin minä ja jäät Hämeenlinnaan norkoilemaan. Jos työtä ei paikkakunnalta ole saatavissa, niin kyllä hakualuetta kannattaa huomattavasti kasvattaa. Itselle tämä oli tuskallinen prosessi, mutta jossakin vaiheessa se oli myönnettävä. Työtä löytyikin varsin pian sen jälkeen, kun lakkasin miettimästä mitä suhteelle käy… mikään ei sen osalta muuttunut.

  2. Markus! Tilanne kuulostaa tukalalta. Tsemppiä! Kyllä se siitä parempaan taas kääntyy, kun jaksaa pitää oman mielen positiivisena.

    Säästövinkit ja menojen karsiminen ovat tärkeä osa henkilökohtaista taloudenhoitoa, mutta kuten sanot, ne riittävät vain tiettyyn pisteeseen asti. Minä ainakin lukisin mielelläni lisää ajatuksiasi muistakin teemoista, ihan työnhausta lähtien. Kaikki lukijat eivät ehkä ole samaa mieltä, mutta toisaalta on varmasti monia, joita se voisi myös auttaa.

  3. Kuluja karsimalla pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti. Kun kaikki mahdolliset kulut on karsittu on ainut vaihtoehto käteen jäävän rahan lisäämiseksi lisättävä tuloja. Mielestäni yhtä tärkeää kuin on ymmärtää elää säästäväisesti on myös tärkeää osata taitoja joilla lisätä tuloja.

    Annan siis samanlaisen äänen kuin Kimmo tuossa yläpuolella, että keskittyisit tämän haasteen jälkeen kasvattamaan tulojasi jollakin tavalla ja kirjoittaisit niistä kokemuksista.

    Työttömyydestä ei kannata tällä hetkellä lannistua. Moni muukin on työttömänä. Koska talouden tilanne on tällä hetkellä mikä on, niin on ainakin turhaa alkaa itseään ruoskimaan asialla ja synkistelemään sen johdosta. Tätä et kyllä ole vielä tehnytkään, mikä on hieno juttu! Tämänkin laman jälkeen koittaa uusi nousukausi ja viimeistään silloin on uusia haasteita jälleen paremmin tarjolla. Täytyy vain sinnitellä tavalla tai toisella sen ylitse. Työpaikan etsiminen muualtakin kuin Hämeenlinnan alueelta on sinulle varmaan tarpeellista. Tsemppiä!

  4. Saituri, kävin katsomassa autovahinkokeskuksen sivuja ja tosiaan, melkoisen edullisia autoja tuolla oli. Pelkkä peltivauriokin näyttää tosiaan laskevan auton hinnan hyvinkin puoleen. En kuitenkaan tunne peltiseppiä, mutta pistän tuon vinkin kyllä korvan taakse.

    Avovaimoni auto seisoo tällä hetkellä paikallisen korjaamon pihassa huoltoa odottamassa. Jännityksellä odotamme, että kuinka iso paukku tuosta tulee.

    Kimmo, olen miettinyt useampaankin kertaan työnhakuun liittyvien juttujen kirjoittamista. Toistaiseksi olen kuitenkin saanut aikaiseksi vain tämän ikivanhan ja nopean vedon: https://www.tarkkamarkka.com/blogi/2008/06/saastaminen-osa-3-tulojen-lisaaminen/

    Työnhakuun liittyen, kyseessä on paikka, jossa olen käynyt haastattelussa sekä lisäksi 8 tunnin psykologisessa testauksessa pari viikkoa sitten. Tuolloin päätöksiä luvattiin viime viikon torstaiksi. Tänään soittelin perään ja kyselin tilannetta. Vajaa kaksi viikkoa menee kuulemma prosessissa vielä, kunnes hakijoille ilmoitetaan päätöksistä.

    Tämä työpaikka sopisi minulle monestakin syystä kuin nenä päähän. Työntekopaikkakunta on Hämeenlinna ja työtehtävät vastaisivat hyvin koulutustani, aiempaa työkokemustani sekä kiinnostuksen kohteitani. Täytyy nyt kuitenkin ilmeisesti vielä odottaa tuon vajaa kaksi viikkoa ja katsoa miten käy.

    KTR, olen tänään miettinyt pitkän tovin tuota tulojen kasvattamista ja niistä raportoimista. Toisen blogini (http://www.bloggaaja.fi) piti keskittyä näihin asioihin, mutta en ole saanut sen konseptia oikein kuntoon. Jäin tänään miettimään sitä, että olisikohan suomalaisittain liian röyhkeää ilmoittaa, että “Tavoitteenani on 10 000 euron kuukausitulot. Kerron tässä blogissa, että miten on käynyt.” Toisaalta, eräs tuttuni teki vastaavan tempun ja kyllä onnistuikin tavoitteessaan. Hänellä tähtäin oli muistaakseni 7500 euron bruttotuloissa.

  5. AVK:sta vielä sen verran, että sivuilla mainittu hinta on vähän kuin Huuto.netin “osta heti” hinta. Jos auton hinnaksi on sivustolla mainittu esim 2500 euroa, voit antaa tarjouksen, joka on puolet siitä, eli 1250 euroa. Jos kukaan ei lähde kilpailemaan huutosi kanssa, saat auton sillä hintaa. Muussa tapauksessa korkein huutaja voittaa.

  6. Ilman muuta tulojenkasvattamisoperaatio käyntiin! Mielestäni 10 000 euron kuukausitulojen metsästys ja siitä raportointi ei ole liian röyhkeää – kirjoittaahan muuan parikymppinenkin matkastaan miljonääriksi alle kolmekymppisenä. (http://plaza.fi/ajassa/talous/miljonaariksi-alle-kolmekymppisena/)

    Jos käy niin ikävästi, että kohdallasi työttömyys jatkuu, olisi jokin määräaikainen operaatio tulojen kasvattamisesta mielenkiintoinen seurata. Voisit vaikka testata lisätulojen kerryttämisen laidasta laitaan ja arvioida, onko tehty työ ja vaiva sen korvauksen väärti. Testattava olisi ainakin esimerkiksi pullojen kerääminen ja marjanpoiminta sekä huuto.netin käyttö ja kirpputoripöydän pitäminen… Vain kekseliäisyys on rajana 🙂

    No okei, esimerkiksi seksin myyminen kannattanee jättää testaamatta, mutta voisihan vaikka siitäkin tehdä hieman kirjallista tutkimusta esim. aiheesta kirjoitettujen artikkelien pohjalta. Ja vaikka pohtia, onko sellainen toiminta tulonlähteenä todella niiden eurojen arvoinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.